Vierailu-info
Suunnittelutoimisto Poutvaara - Design Bureau Poutvaara
Taneli Poutvaara

Kirjoitettua

Aloitin kirjoitusten julkaisemisen 18.12.2015 keskittyen aluksi blogi -muotoiseen kirjalliseen esittämiseen. Vanhat 185 kirjoitusta siirrettiin uuteen graafiseen pohjaan lokakuussa 2019 ja alkuperäinen julkaisuajankohta on mainittu otsikossa. Osa kirjoituksista on enemmänkin esseitä, itsenäisesti julkaistuja tutkimuksia tai itsenäistä journalismia. Tästä syystä uusi nimi on ”Kirjoitettua”, ollen pääasiassa suomenkielinen. Julkaisin 200. artikkelin 2020-03-14.

 

I started publishing writings in 18.12.2015 with focusing at the beginning in blog -format written representation. The old 185 writings were transferred to the new base in October 2019 and the original publication time is mentioned in the heading. Part of the writings are more like essays, independently written research papers or independent journalism. This is why the new name is “Kirjoitettua” translated as “Written”, being mainly in Finnish language. I published 200th article on 2020-03-14.




2020-05-18

2020-05-18_14:58:00 Israel ja Palestiina

Israelin kysymys on ollut jo 70 vuotta jatkuvasti ajankohtainen keskustelunaihe ja nykyään Euroopassa pyritään myös virallisella tasolla määrittämään sallittuja viiteryhmiä ja käsitteitä. Olen itse antiekspansiivinen sionisti, mitä se tarkoittaa, siitä enemmän jutun lopussa. Alussa käsittelen, miksi olen päätynyt antiekspansiiviseen eli laajentumista vastustavaan mutta sionismia eli juutalaisuuden kansallisuusliikettä kannattavaan älylliseen näkökulmaan.

Yhdysvaltojen hallinto julkaisi 28. tammikuuta ns. Trumpin rauhansuunnitelman. Olisin itsekin voinut laatia vastaavan kaltaisen suunnitelman etenkin menneinä vuosina, mutta erona on, että minun oma arvostelukykyni olisi estänyt tällaisen suunnitelman markkinoinnin. Yhdysvaltojen hallinnolla on nyt vaalivuonna kuitenkin paineita saada näkyviä tuloksia asettamalla tavoitteet jopa mahdottomaan. Toisena suunnitelman valmistelijana olevalla Israelilla oli myös kolmet vaalit ja tuloksena kompromissihallitus, mutta hallituksen toimet ovat kansainvälisen mielenkiinnon kohteena. Suurin virhe ”rauhansuunnitelmassa” oli kuitenkin siinä, että muut osapuolet eivät olleet valmistelemassa suunnitelmaa.

Verraten rauhansuunnitelmaa omiin aiempiin projekteihini, vuonna 1997 elokuussa Kroatiassa luonnostelemani ajatus rannikkokylien elvyttämisestä infrastruktuurilla ja uusilla teknologioilla voi toimia inspiraationa Raamatullisten Israelin ja Jordanian alueiden nykyaikaisessa kehittämisessä. Erona tosin oli, että oma suunnitelmani tapahtui Oslon rauhanprosessin aikana, jolloin Israelin siirtokuntien laajentaminen ei ollut vielä voimistunut. Vaikka omaa kaavoitusideaani kansainvälisesti kritisoitiin 90-luvulla ylimassiivisuudesta, ylikansallisuudesta ja vanhentuneesta modernismista, näin ideani pääosin kokeellisena ja uutena, enkä ainoana toimintatapana ja lisäksi pidin tuolloin selvänä, että kyse oli ensisijaisesti suunnittelumenetelmien kehittämisestä ja käytännön soveltamisesta kuin käytännön hankkeesta – käytettävissä oleva aika ja asiantuntemus olivat myös rajallisia. Toisaalta tunnistan myös, että Kroatian projektini maasto-olosuhteet olivat sellaisia, jotka ovat tyypillisiä Lähi-idän alueelle ja suunnitelmani ei tapahtunut suuressa laajuudessa verrattuna Lähi-idän kaupunkirakentamisen tyypilliseen laajuuteen tai ylipäätään eurooppalaiseen rakentamiseen. Yksittäiset arkkitehdit ovat toki rakentaneet Suomessakin kaupunginosia, Euroopassa suuria lähiöitä ja maailmalla kokonaisia kaupunkeja. Omat suunnitelmani olivat tuohon aikaan myös rakenteellisesti ”eksperimentaalisia”, sillä näin aiheelliseksi joko odottaa lisäapua suunnitelmieni jatkotyöstöön tai esittää ensivaiheessa toteuttamiskelvottomia suunnitelmia mahdollisen yhteistyön pohjalle. Samat opit ovat toki pysyneet käytössä ja kyseessä on yleinen toimintatapa suunnittelualalla. Kyse ei kuitenkaan ole ollut omalta osaltani periaatteellisesta kiusanteosta esittämällä toteuttamiskelvottomia suunnitelmia, vaan siitä, että huomioin realiteetit ja että en katso varmana sellaista, mikä ei ole mahdollista. Myöskään suunnitteluprosessit eivät ole suoraviivaisia.

Israelin siirtokuntien rakentaminen vuoden 1967 jälkeen on arkkitehtuuriltaan ollut hyvin tyypillistä verrattuna vastaavasti Libanonin ja Jordanian rakentamiseen. Erottavana piirteenä on, että rakentaminen on kaupallista, massatuotantoa ja siten kulttuurisesti nopeassa syklissä etenevää, lyhyen aikaa mietittyä ja rakentamiseen suoraviivaisesti kehitettyä. Israelin siirtokunnissa on lisäksi etuna värimerellisen ilmaston hyödyt: runsas valon määrä ja siten vahvojen varjojen ja valojen jatkuva läsnäolo, kiinteä kasvillisuus ja kylmän talven puuttuminen, jolloin lämmöneristystarve ei ole yhtä voimakas. Tältä kannalta Israelin siirtokuntia voisi luonnehtia hyvin tyypillisenä värimerellisenä rakentamisena, jolla on laaja joukko samoihin alueellisiin erityispiirteisiin pohjautuvia piirteitä rakentamisessa, jotka ovat kehittyneet suuresta määrästä rakentamisen taloudellisia sekä käytännön paineita ja arkkitehtuuri yleisemmin pohjautuu vuosituhansien aikana kehittyneeseen rakentamistapaan, jonka suurin modernein muutos on pohjautunut vuosisata sitten käyttöönotettuun teräsbetoniin. Vaikka tunnistan kannattavani Välimeren ilmastossa samoja rakentamisperiaatteita maastossa, ilmastossa ja rakentamisessa kuin Israelin siirtokunnissa, samoja piirteitä voisi varsin hyvin tunnistaa myös lukuisat Kreikan, Turkin, Jordanian, Libanonin, Syyrian, Egyptin ja Palestiinan arkkitehdit. Käytännössä oman operointini rajoitteena Israelissa on, että ulkomaalaisten arkkitehtien suunnitteluoikeudet rajoittuvat oikeustapojen kautta vain yhteistyöhön paikallisten arkkitehtien kanssa, ei itsenäiseen arkkitehtuurisuunnitteluun. Toki on kuitenkin selvää, että arkkitehdit seuraavat toisiensa töitä ja saavat siten jatkuvasti kansainvälisesti vaikutteita. Olen tällä vuosisadalla kiinnittänyt enemmänkin huomioita Israelin ja muun Lähi-Idän arkkitehtuuriin – olenhan harrastanut Lähi-Itää jo toista vuosikymmentä. Kansainvälisesti tietoa on myös enemmän saatavilla kuin viime vuosisadalla. Korostaisin kuitenkin arkkitehtuurin kentän laajuutta, esimerkiksi arkkitehtuurilehdet ja -kirjat esittävät vain kapean sektorin arkkitehtuurista ja tällöinkin omana aikanaan vakiintuneiden kaavojen mukaisesti.

Miten sitten näen Trumpin rauhansuunnitelman? Trump esitti huolellisesti luonnostellut suunnitelmansa tammikuun lopulla:

Trump_Peace_Plan.jgp.jpg
Trumpin rauhansuunnitelma on esitetty oheisena karttana, joka on julkaistu yleiseen jakeluun hankkeen havainnollistamista varten. Hankkeen tekijänoikeudet ja itse suunnitelma ovat hänen hallintonsa immateriaalista omaisuutta ja kartassa olevat tiedot on todettu ”olemaan ei välttämättä käskeviä”, siis käsitteellisiä ja viitteellisiä. Suunnitelman yhteydessä on myös mainittu, että ”käsitteellisen kartan toteuttaminen edellyttää rauhansuunnitelman ehtojen noudattamista”. Suunnitelman kartta on tässä esitetty, jotta sen vaikutuksia voitaisiin kommentoida. Kommentointini pohjautuu puutteelliseen informaatioon – varsinainen suunnitelma on yksityiskohdiltaan salainen, joten voin vain tulkita sitä kartan ja julkisten viitetietojen perusteella.

Hankkeen olennainen piirre näkyy siinä, että siinä on tunnistettu Palestiinalaisten vanhoista alueista lohkotut alueet omaksi valtioksi, joka on ennennäkemättömän saarekkeinen verrattuna valtioihin maailmassa. En olisi itse suunnitelmaa esittänyt, sillä se on Palestiinaa, Jordaniaa, Libanonia ja Egyptiä väheksyvä – ja siltä osin Israelin vastakkainasettelu jatkuu. Vähiten naapurivaltiosta suunnitelmaa on kritisoinut kuitenkin Egypti. Olen kuitenkin realisti, suunnitelma on hyvä konsepti-idea, se kelpaisi esimerkiksi hyvin vaikka arkkitehtikoulun kaavoituksen harjoitustyönä, mutta ei kansakuntien tulevaisuuden määrittäjänä. Kaikki Lähi-Idässä tietävät, että myös poliitikkojen vaaliasetelmat ja kannatuksen hankkiminen vaikuttavat tilanteeseen. Vaalit ovat olleet myös Israelissa. Poliitikot tekevät valtaa tavoitellessaan lupauksia, ja poliitikkojen lupaukset ovat sitä epäluotettavampia, mitä lähempänä viran tavoittelua ne esitetään. Perusongelma on kuitenkin siinä, että suunnitelmaa ei valmisteltu muiden viiteryhmien kanssa.

Trumpin hallinnolla on käytössään myönnettävästi päteviä suunnittelijoita. Heidän asiantuntijansa tuntevat Israelin hyvin, onhan kyseessä läheinen liittolainen. Hallinnolla on myös akuutti kriisi: on saavutettava jotakin: mikä olisikaan suurempi saavutus, kuin lupaus ikuisen rauhan luomisesta Lähi-Itään – sitä ovat poliitikot vuosisadan yrittäneet, mutta mitä jos luvattaisiin, että seuraava hallinto saa sen aikaan? Valitettavasti yleisö kuitenkin näkee kehitetyn idean motiiveja negatiiviseen sävyyn eivätkä luota motiiveihin. Samaten kun maaliskuun alussa luvattiin rauhaa rauhankokouksen jälkeen myös Afganistaniin, rauha kesti käytännössä vain vuorokauden ajan. Puolestaan Trumpin rauhansuunnitelmaan reagoitiin Palestiinassa heti epäluottamuksella ilman, että suunnitelmaan perehdyttiin tai käytiin neuvotteluja. Nyt toukokuussa myös Jordania on varoittanut Israelia.

Perehtyessäni suunnitelmaan olen tulkinnut seuraavaa: suunnitelma määrittää Israelin suhteessa ulkovaltoihin:

I Egypti
Egyptin rooli: Egyptin raja suhteessa Gazan kaistaleeseen säilyy kovana rajana. Viitteellisesti kerrotaan, että Israel vartioi rajaa omalla puolellaan ja teollisuutta ja maataloutta on sen vastaisella rajalla – kuitenkin puskurivyöhykkeen takana Egyptin rajasta. Palestiinan valtio olisi Siinain niemimaan rajalla oleva puskurivyöhyke Egyptin ja Israelin välillä, lukuun ottamatta Akaban lahtea, jossa Egypti, Israel, Jordania ja Saudi-Arabia säilyttäisivät nykyisen tilanteensa. Vedet Palestiinalaisalueille tulisivat puhdistetusta merivedestä Välimerestä. Egyptin 1949 vallattu Gazan kaistale siirtyy Palestiinan valtion osaksi. Hyvin epävarmaa on, olisiko Egyptin kautta kaupallinen maayhteys Gazaan.

II Jordania
Jordanian rooli: Jordanian tilanne Akaban lahdella säilyisi ennallaan, viitteenä todennäköisesti on tavoite, että suunnitelmia Punainen meri – Kuollut meri – kanavahanketta ja meriveden puhdistusta kehitettäisiin. Vesihankkeen rahoittaminen ja tutkimus riskeistä ovat vielä kesken. Jordania on rauhansuunnitelmassa häviäjä: sille kuulunut Länsiranta, joka siirtyi 1949 Arabi-Israel-sodassa Israelille, jaettaisiin Israelin ja alueelle perustettavan Palestiinalaisvaltion välillä. Jordanian liikenne kulkisi Damya ja Allenby siltojen kautta Jordan-joen yli. Huomattava kuitenkin on, että yhteydet Jordaniaan ovat suunnitelman ehtojen rajoittamia.

Ainoa myönnytys Jordanialle on, että Ammanin lentokentän turistiliikennettä tuetaan aloitteella, että sitä kautta pyhiinvaeltajat voivat tulla al-Aqsan moskeijaan. Ajatus Islamin pyhän paikan käyttämisestä suunnitelmassa tämän kaltaisena turistivetonaulana osoittaa, että suunnitelman laatijat katsovat muslimien kulttuuria ”ylhäältä päin”. Al-Aqsan moskeija on Islamin kolmanneksi pyhin paikka, joten siltä kannalta asia on ymmärretty, mutta Juutalaiset, Kristityt ja Arabit asuivat aikoinaan Jerusalemin vanhassa kaupungissa yhdessä rauhanomaisesti. Kalliomoskeijaa, jota Jordania ylläpitää, ei ole mainittu suunnitelmassa, se on tärkeä paikka kaikille kolmelle uskonnolle, myös kaikille arkkitehdeille, sillä sitä pidetään Jerusalemin tunnetuimpana rakennuksena. Jordanian viimeksi rahoittamassa suuressa kunnostuksessa vuonna 1993 kalliomoskeijan katon kultaukseen käytettiin 80 kiloa kultaa, nykyrahassa 3 miljoonaa euroa pelkkään materiaaliin. Tiedän kuitenkin Trumpin hallinnosta, että sen joukossa on Kolmannen temppelin kannattajia – hanke on erittäin kiistanalainen uudelleenrakentamissuunnitelma, jossa Temppelivuoren vanhat rakennukset korvattaisiin Juutalaisen temppelin rekonstruktiolla. Kalliomoskeijan maininnan poisjättäminen on tästä vahva viesti, jota on varmasti vaikeaa perustella Jordanialaisille.

III Syyria
Suunnitelmassa Syyrian Golanin kukkulat ovat ilman mitään myönnytyksiä Israelin hallussa.

IV Libanon
Suunnitelmassa Libanonin raja on kuvattu vuoden 1949 aselepolinjaksi ja on ainoa raja, joka on katkoviivalla. Sen sijaan Golanin kukkuloiden ja Libanonin raja on yhtenäinen viiva – tämä raja on esitetty selvänä. Mitään myönnytyksiä ei olisi siis myöskään Libanonille.

V Palestiina
Kaikkien rajanaapureiden kiistat tulisi hyväksyä sen kautta, että kyse suunnitelmassa on ”Palestiinalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Kartassa Palestiinalaishallinnolle luvataan noin puolet enemmän maata, mitä sillä on nykyään hallinnassaan, eli kysymys on siltä osin kädenojennuksesta. Vastaanottava reaktio oli kuitenkin torjuva – miksi?

Palestiinalaishallinto syntyi sen seurauksena, että Israel otti 1967 haltuunsa Länsirannan ja 1981 Itä-Jerusalemin. Siirtokuntien rakentamisen laillistajana noin kolmannes Länsirannasta kuuluisi suunnitelmassa Israelin valtioon, loput Palestiinan valtioon. Suunnitelma kuitenkin määrittää Itä-Jerusalemin kuuluvan Israeliin. Tämä on pääkiista, miksi Palestiinalaishallinto ei hyväksynyt suunnitelmaa.

Suunnitelman maininta satamista Palestiinalaishallinnolle on myös kiistan aihe: Gazalla ei saisi olla satamaa, sen satamaoikeudet on osoitettu vain Haifan ja Ashdodin satamiin. Mitään mainintaa Gazan nyt tuhotun lentokentän uudelleen perustamisesta tai yhteydestä Egyptin kautta ei ole. Tämä tarkoittaa, että Israel jatkaisi Palestiinan merisaartoa sekä kieltäisi siviili-ilmailun, jota pidetään Israelissa suurena uhkana. Kyllähän Euroopassakin toisaalta muistetaan, että PLO aloitti siviili-ilmailun modernit turvallisuusongelmat. Palestiinan tulisi ostaa omat kuljetuksensa satamiin tai lentoliikenne Israelilta.

Palestiinan pääsy Israelin teille olisi suunnitelmassa estetty, kulkuväylinä olisivat vain sillat tai tunnelit, joista pisin tunneli Gazan ja Länsirannan välillä olisi 30 kilometriä. Todennäköinen oletus on, että tunnelin liikenne läpivalaistaisiin turvatarkastuksissa tunneliin saavuttaessa. Muita tärkeitä tunneleja tai siltoja olisi peräti 11 kappaletta Länsirannan sisällä. Israelin siirtokuntien laajuus Palestiinalaisalueiden sisällä olisi myös tuntematon, siitä huolimatta, että monet niistä ovat suuriakin. Oletettuna tavoitteena on Israelin ja Palestiinan liikenteen erottaminen toisistaan myös siten, että Israel valvoo sekä säätelee myös Palestiinan liikennettä – tämä on myös Palestiinalle huolen aihe nykytilanteen perusteella – huolena on laajat kaikkia palestiinalaisia koskevat kollektiiviset rangaistukset.

Suunnitelman strateginen luonne Israelin kautta on siinä, että he kontrolloisivat Palestiinaa ja sen strategisia kulkuväyliä ja liikenne Israelin puolelle olisi vielä tarkemmassa kontrollissa. Kun Israel on saartanut Gazaa kauan aikaa ja rajoittanut palestiinalaisväestön liikkumista, on tämä puoli suunnitelmassa se, miksi Israelia epäillään laajemmasta kontrollointisuunnitelmasta. Suunnitelman maatalous- ja teollisuusalueet ovat myös rajattuja sekä kulkevat käytävien kautta, mikä viittaa suunnitelmaan käyttää pääsyä alueille kontrollin välineenä. Israel on tehnyt kollektiivisia rankaisutoimia Gazan alueella, mikä on asia, jota Palestiinalaishallinto pelkää teollisuus- ja maatalousvyöhykkeiden osalta. Myös kaikki vienti voisi tapahtua vain Israelin kuljettamana ja Israelin satamien kautta. Nämä ovat asioita, jotka käyvät suunnitelmista hyvin ilmi, jotka olisi suunnitelmaa laatiessa pitänyt ymmärtää. Ehkä Palestiinalaisten kannalta ongelma on, että heille tarjotaan mahdollisuutta työskennellä Gazan vieressä ”high tech” laaksossa, mutta heidän valmiutensa siihen eivät ole riittäviä – Gazan alueella ei ole edes riittäviä peruspalveluita. Suunnitelman luonne aiheuttaa myös epäilyksen siitä, että Israel kontrolloisi myös Palestiinan tuotannon hyödyntämistä ja myös asukkaiden elämäntapaa. Tämä ei ole tähänkään mennessä onnistunut – miten se onnistuisi uudessa suunnitelmassa?

Suunnitelman reaktiot

Ennen suunnitelman julkaisua olisi ehkä kannattanut käyttää puolueettomia asiantuntijoita sen arvioinnissa. Suunnittelijat kuten minä, voivat yleensä tehdä arvioita ja antaa lausuntoja konsulttiroolissa eri aiheista, kuten vaikkapa julkisivun maalaamisen väristä, junaradasta keskustasta lentokentälle, kauppakeskuksen soveltuvuudesta kaupunkirakenteeseen – tai miksi ei vaikka uuden valtion järjestämissuunnitelmasta. Näin olisi voitu etukäteen ennakoida, mitä reaktioita voitaisiin suunnitelmasta odottaa. Suomessa on rakennushankkeista myös aina käytäntö: kysy ennen rakennusluvan hakemista myös naapurilta ja kuule hänen kantansa – tässä tapauksessa suunnittelu tehtiin salassa ja naapurit (tässä tapauksessa kokonainen kansakunta ja naapurivaltiot) suuttuivat suunnitelman julkaisun jälkeen, koska kokivat, että heitä ei kuultu lainkaan.

Palestiinalaishallinnon presidentti Abbas ja PLO:n pääsihteeri tyrmäsivät idean tuoreeltaan. Gazassa puhkesi laajoja mellakoita. Jopa amerikkalainen talouslehti Economist kutsui suunnitelmaa vuosisadan varkaudeksi. Pääsyy suunnitelman epäonnistumiseen on amerikkalaislehdissä tulkittu Jared Kushnerin syyksi, sillä hän on tuonut juutalaisuuden Trumpin perheeseen ja käynyt sukkuloimassa Israelin, Saudi-Arabian ja muiden Lähi-Idän maiden alueella Trumpin sanansaattajana sekä hyödyntänyt Trumpin kiinteistökehitysorganisaatiota. Arabiliitto tyrmäsi myös suunnitelman melko tuoreeltaan. Muutamia viikkoja myöhemmin myös Paavin on arveltu hylänneen Trumpin suunnitelman. Ranska on korostanut, että osapuolia rauhansuunnitelmassa tulisi olla kaksi, ei vain yhden vahvemmassa asemassa olevan ehdotus. Uutta suunnitelmaa ei pidetä ratkaisuna ongelmaan, mutta monet osapuolet ovat pitäneet positiivisena sitä, että aloitteita ylipäätään esitetään.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Palestiinan tulevaisuus on hahmotettu siten, että kyseessä on suunnitelma paikallisen palestiinalaisvähemmistön asuttamisesta, ei suunnitelma Israelin valtiosta ja Palestiinan valtiosta. Suunnitelma virallisesti määrittää, että Hamas ja muut aseelliset järjestöt tulisi riisua aseista. Ongelmana kuitenkin on, että voisi olla vaikeaa luoda sellaista siviilihallintoa, joka olisi itsenäinen ja saisi paikallisten järjestöjen ja kansan hyväksynnän. Valtio ilman lentokenttää tai satamaa ja ilman omaa virallista armeijaa tai itsenäistä tieliikennettä on sellainen tilanne, jota Palestiinalaishallinto eikä tilannetta arvioivat palestiinalaisia tukevat maat ole hyväksyneet. Rauhansuunnitelma määrittää myös Israelin ja Yhdysvaltojen kansalaiset immuuneiksi Palestiinalaisvaltion omille laeille – valtio ilman itsenäistä lainsäädäntöoikeutta ei ole yleisen oikeuskäytännön mukainen – olemme jo tottuneet siihen, että Lähi-idän lait ovat läntisestä oikeuskäytännöstä poikkeavat ja siksi Palestiinalaishallinto ei ole ollut tyytyväinen lainsäätöoikeutensa poisottamiseen. Perusongelma on siis suunnitelman osalta ollut se, että suunnitelman toteutettavuuden osalta ei ole konsultoitu niitä, joiden mielipiteet ovat vaikutusvaltaisimmassa asemassa – ensisijaisesti asukkaat ja toimenpiteen kohteena oleva palestiinalaishallinto on itse unohdettu. Näistä syistä suunnitelmaa ei ole palestiinalaisten puolelta hyväksytty – heidän tavoitteenaan on, että he pääsisivät neuvottelemaan tulevaisuuden suunnittelusta.

Pohjoismaiden näkökulmasta Lähi-itä on kiinnostava matkailukohde ja historiallinen alue. Vuoden 1948 Folke Bernadotten kohtaaman väijytyksen jälkeen Pohjoismaissa ei ole ollut erityistä kiinnostusta ryhtyä näkyvässä asemassa välittämään rauhaa tällä vieraalla maalla. Pohjoismailla on toki valmius toimia neuvottelupaikkana, kuten 1993 ja 1995 Oslossa, mutta ajatus siitä, että kukaan lähtisi Pohjoismaista välittäjäksi rauhanneuvotteluihin Palestiinalaisten ja Israelilaisten pariin - ei onnistu. Käänteinen strategia, jolla vähennetään riskejä, on laatia kehitysideoita vain toisen osapuolen kanssa kabineteissa, mutta nämä suunnitelmat eivät ole riittävän uskottavia toisen osapuolen hyväksymisen saamiseksi. Vastineeksi palestiinalaiset ovat vaatineet omia kiinteistöjään ja maitaan takaisin, mikä hahmottaa tilanteen ongelmallisuutta kansainvälisen oikeuden kannalta. Nämä ovat ongelmia, miksi Palestiinaan ja Israeliin ei pystytä esittämään rauhanratkaisuja ja toisaalta osapuolten näkemykset ovat niin kaukana toisistaan, että paikalliset johtajat eivät pysty keskenään sopimaan rauhasta.

Nykyään ei riitä se, että vastustaa antisemitismiä mutta kannattaa antisionismia – tätä on lainsäädännössä siirretty Ranskaan, jossa määritellään antisionismi antisemitismiksi. Näin toisin sanoen yleisenä vaatimuksena Euroopassa nähdään, että ihmiset eivät määrittelisi itseään anti-sionistisiksi. Tässä muutamia artikkeleita, jotka puolustavat antisionismia ja tuovat esiin, että myös monet juutalaisryhmät ovat antisionistisia eli vastustavat Sionismia eli juutalaisten kansallisuusaatetta, siitä huolimatta, että he eivät ole antisemitismisiä eli eivät ole juutalaisuuden vastaisia:

Anti-Zionism (Wikipedia)
Debunking the myth that anti-Zionism is antisemitic (Guardian / Peter Beinart)
Anti-Zionism Isn’t the Same as Anti-Semitism (New York Times / Michelle Goldberg)

Oma älyllinen näkökulmani antiekspansiivisesta sionismista menee toisin sanoen sionismin ja antisionismin yläpuolelle: näen tarpeen kannattaa Israelin valtioaatetta, samoin Israelin kansallisuusaatetta, mutta vastustan ajatusta, että Israelin valtion tulisi jatkuvasti laajentua maa-alaltaan suuremmaksi tai välillisesti aloittaa sotatoimia laajentuakseen. Tämä ei itsessään ole myöskään israelilaisten oma etu – Palestiinalaiskysymystä ei voida ratkaista ilman, että palestiinalaisilla on omaa maata ja vaikka Israel on sotilasteknologisesti vahvassa asemassa, en kuitenkaan näe, että kooltaan ja väkimäärältään epäsymmetrinen Israel voisi koskaan kontrolloida Lähi-itää ja jatkuvasti laajentua. Näin vaaditaan kaukonäköisiä älyllisiä näkökulmia Israelin tulevaisuuden strategioiksi ja siksi antiekspansiivinen sionismi olisi myös Israelin oman väestön keskuudessa varsinkin älymystön parissa laajasti kannatettua.

Taneli_Poutvaara - 13:57:54 @ 2020, Liikenne, Lähi-itä, Rakentaminen | Lisää kommentti




Minulla on itsenäiset tekijänoikeudet ”Kirjoitettua” -kirjoituksiin ja niiden kuviin. Halutessasi julkaista sisältöä, viitata siihen tai lainata sitä, voit hakea lupaa kirjallisella hakemuksella. Viittauksissa yksityiskohtia ei saa irrottaa asiayhteydestä eikä vääristää.

 


I have independent copyrights for the writings in the “Kirjoitettua” -writings and the illustrations. If you wish to publish the contents, refer to it or quote it, you can apply for a license with a written application. In reference the details should not be separated from the context nor distorted.