Vierailu-info
Suunnittelutoimisto Poutvaara - Design Bureau Poutvaara
Taneli Poutvaara

Kirjoitettua

Aloitin kirjoitusten julkaisemisen 18.12.2015 keskittyen aluksi blogi -muotoiseen kirjalliseen esittämiseen. Vanhat 185 kirjoitusta siirrettiin uuteen graafiseen pohjaan lokakuussa 2019 ja alkuperäinen julkaisuajankohta on mainittu otsikossa. Osa kirjoituksista on enemmänkin esseitä, itsenäisesti julkaistuja tutkimuksia tai itsenäistä journalismia. Tästä syystä uusi nimi on ”Kirjoitettua”, ollen pääasiassa suomenkielinen. Julkaisin 200. artikkelin 2020-03-14.

 

I started publishing writings in 18.12.2015 with focusing at the beginning in blog -format written representation. The old 185 writings were transferred to the new base in October 2019 and the original publication time is mentioned in the heading. Part of the writings are more like essays, independently written research papers or independent journalism. This is why the new name is “Kirjoitettua” translated as “Written”, being mainly in Finnish language. I published 200th article on 2020-03-14.




2019-11-01

2018-04-21_10:28:06 Tuhannen vuoden talot

Käsittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti arkkitehtuurin perspektiivivääristymiä.
 
Aloittaakseni aivan alusta, nykyrakennuskin voi kestää tuhat vuotta, mutta ei ilman huoltoa. Rakennuksen eri osat kuluvat eri tahtiin riippuen siitä, minkä verran ne ovat esimerkiksi käytön tai ympäristön kuormittamia. Esimerkiksi rakennuksen ulkovaippa on suurimman kuormituksen kohteena, valumisvesien pääkanavat ja viistosateen aiheuttamat kuormat kuluttavat esimerkiksi sekä vesikattoa, rakennuksen ulkopuolisia säältä suojaamattomia koristeita, ikkunanpuitteita, vuorilautoja jne. Vanhoissa rakennuksissa nähdään monesti myös lattiankin kulumista – ihmisten kävely voi kuluttaa uran rakennuksen sisäisille pääväylille. Tämän ohella rakennuksen tekniset järjestelmät kuluvat ajan myötä – nopeimmin tämän havaitsee vaihdettavien komponenttien kuten lamppujen, mutta myös kodinkoneiden uusimistarpeesta.
 
Rakennukset siis tarvitsevat sekä pienempiä huoltoremontteja, joita varten on tehtävä tarkistuksia ja vaihtoja esimerkiksi vuosittain, 3, 5, 10 tai 20 vuoden välein. Isoja teknisiä remontteja on myös tehtävä rakennuksen sisälle, näistä kuuluisin putkiremontti, joka tulee ajankohtaiseksi 20-50 vuoden välein. Siltä kannalta on harhaanjohtavaa keskittyä rakennuksen käyttöikään kuten esimerkiksi lanseerata käsite ”sadan vuoden talo”, koska rakennuksen elinkaaren aikana tulee aina haasteita vastaan ja vasta huoltovaateiden kasvaessa ylivoimaisen suureksi tulee purkutarve vastaan. Toki pitkäikäisten talojen käsitteellä voidaan vastata 1960-1970-luvun käsitteestä ”tilapäinen asuntotuotanto”, mutta siinä mielessä se ei ole enää ajankohtainen osa keskustelua, sillä jo 1970-1980-luvun taitteessa yleisessä keskustelussa nähtiin tarpeeksi rakentamisen pitkäaikaisuus ja historiallisuuden tarpeet.
 
Rakentamisen toinen vääristymä tulee ajattelutavasta, jossa halutaan palata johonkin vanhaan historialliseen rakentamistyyliin tai rakentamistapaan. Luonnollista tämä ilmiö on maissa, jossa on esimerkiksi parituhatta vuotta vanhaa rakennuskantaa, kuten vaikkapa Italiassa, Keski-Euroopassa, Britanniassa ja Lähi-idässä. On esimerkiksi aivan mahdollinen tapaus, että britannialaisen talon myynti-ilmoituksessa kerrotaan osan talosta olevan peräisin roomalaiskaudelta. Kun maassa on pidempää perinnettä rakentamisesta, niin voi olla aivan perusteltua ehdottaa perinteisen rakentamistavan käyttöä – koska siitä on kokemusta.
 
Suomessa historiallisen rakentamistavan suhteen on ollut kolme suuntausta: 1980-luvulta lähtien kansainvälinen postmodernismi ja vaatimus historiallisesta tyylistä – samoihin aikoihin syntyi myös vaatimus vanhan rakennustavan kannattamisesta – ja nyt viime vuosikymmeninä on mietitty paluuta vanhaan rakentamistapaan.
 
On aivan selvää, että epärealistiset vaatimukset modernista arkkitehtuurista käynnistivät postmodernistisen tyylin. On kuitenkin huomattava, että pääasiallisesti kysymys on näkökulmasta taidehistoriasta eikä rakentamistavasta. Aikakaudella tehnyt virheet, joissa kehitettiin heikkotasoisia rakenneratkaisuja ja huonosti toimivia valaistuksen sekä kaupunkitilan ennakointeja olivat pääsyy siihen, miksi postmodernismi on aatteena hylätty.
 
Toinen näkökulma vanhan rakentamistavan kannattamisesta sisältää linjana kulttuurisen historian kannattamisen itseisarvoisena arvona ja uuden rakentamistavan kehittämisen sopeutuen vanhaan rakenteeseen tai sisällyttäen siihen vuoropuhelua. Tämä on siltä kannalta realistinen, että kannoissa ollaan hyväksytty arkkitehtuurin yhteiskunnallinen ulottuvuus. Yhteiskunta ja sen organisointi on muuttanut myös rakentamista prosessina. Esimerkiksi sata vuotta sitten työvoima oli halpaa ja materiaalit olivat kalliita – nyt on lähes päinvastoin. Lisäksi nykyään on saatavissa jopa yksityisasuntoihin sellaisia luksusmateriaaleja kuten marmoria, joita ennen voitiin kuvitella vain ylimmän tason kohteisiin. Rakentamisen kustannukset ja valmistustapa on otettava huomioon.
 
Kolmantena linjana oleva vaatimus paluusta vanhaan rakentamistapaan on esimerkiksi arkkitehdeiltä vuosia kuulemani linja, että vanhat rakennetyypit toimivat paremmin kuin uudet. Tämä onkin oikea havainto vain osittain: vanhimmat rakennetyypit kyseessä ovatkin kestäviä, mutta eivät yhteiskunnallisesti vaihtoehtoja: esimerkiksi hirsirakentaminen ei juuri ole kestävä kaupunkirakentamisessa tiiviille kerrostaloalueille – vielä ei tunneta kolmikerroksista korkeampia kerrostaloja hirrestä. Esimerkiksi jugendtyyli kuten sen mukaiset asuinkerrostalot Helsingissä ovat kyllä kestäviä, mutta kuluttivat paljon materiaalia sekä työvoimavaltaisuus massiivimuurien käsityötekemisessä nostavat rakennuskustannukset poikkeuksellisen korkeiksi. Tämän ohella myös ammattitaito rakenteiden teossa ei vastaa nykymaailman osaamistasoa – itsenäisten päätösten tekoon ja improvisaatioon koristeiden keksimisessä ei ole tekijämestareita. Päätökset etenevät nykysuunnittelussa pyramidimallin mukaan arkkitehdin päätöksistä.
 
Yleisesti arkkitehtuurin historian tulkinnassa on huomioitava arkkitehtuurin historian kertomus esimerkkeinä, ei koko historiasta. Vaikka tunnemme antiikin Kreikasta Akropoliin temppelit, olivat ne kuitenkin vain yhteisöllisiä rakennuksia, kun taas muu rakennuskanta puurakenteisena tai kevyesti muurattuna ja tilapäisenä katosi vuosituhansien mittaan. Tämän päivän Ateenan asuinrakentaminen nojaa teräsbetoniin ja rakennuskanta ei ole keskimäärin yksikerroksista vaan yli kuusikerroksista. Arkkitehtuurin historiassa on siis aina otettava huomioon, että se kertoo vain tulkinnan historiasta. Asiaa voisi verrata siihen keksintöön, että 1800-luvulla saatiin selville, että antiikin temppelit eivät alun perin olleet valkeaksi marmoriksi kuluneita, vaan värikkääksi maalattuja. Vastaavasti havaittiin, että klassiset kapiteelit eivät olleet loppumaton ehtymätön luonnonvara, kuten muuan Elgin oli Kreikan matkoillaan luullut, vaan ne olivat vaivalla tehty keskeisiä rakennuksia varten. Kuitenkin renessanssista alkaen länsimaiseen arkkitehtuuriin oli liitetty runsaasti klassisia ornamentteja vapaalla tulkinnalla.
 
Toinen yleinen arkkitehtuurin historian tulkinta on keskittyminen goottilaiseen aikakauteen ja sen loistavuuteen unohtaen sen, että katedraali saattoi olla ainoa keskeinen kivirakennus maaseutupohjaisen laajan kaupunkialueen keskusrakennuksena ja muu asuinrakentaminen ei nykytavan mukaan ollut kivikerrostaloja vaan matalia puutaloja. Vastaavasti Suomessakin helposti unohtuu, että vasta kaupunkipalot johtivat viimein 1800-luvulla kivirakentamisen kasvuun regulaation johdosta sekä kaavoittamisessa että rakennusjärjestyksessä. Yhtä lailla keskittyminen vanhoihin temppeleihin tuottaa sen perspektiivivääristymän, että vaikka temppelit ja yläluokan asuminen olivat väljiä, yleensä muu väestö nukkui vieri vieressä pienissä asunnoissa ja käsitettä esimerkiksi ergonomiasta ei oltu vielä ymmärretty.
 
Mitä vanhemman rakentamisen laatuun tulee, niin muurimaisia rakenteita on lämmitettävä pitkään, mutta ne varaavat pitkään lämpöä. Suomen vanha puurakentamiskanta ei sisältänyt nykymääräyksien vaatimia rakennetyyppejä, mutta niiden terveellisyys perustui Suomen energiatuotantoon – puun pienpolttoon rakennusten lämmityksessä. Ohuet eristämättömät seinät haihduttavat kosteutensa runsaan lämmityksen poistuessa vuotavasta seinästä ulos – ongelmana on kuitenkin lämpöhukka, mikä rajoittaa rakennetyypin pois pääasiallisesta rakentamisesta.
 
On aivan selvää, että kunkin maan on tunnettava oman maansa ja kansainvälisen tason onnistunut rakentaminen ja otettava siitä esimerkkejä. Asiassa ei ole kuitenkaan yleisiä ratkaisutapoja entiseen malliin, sillä rakennustarvikemarkkinat ovat laajalti hajaantuneet ja pirstaloituneet. Arkkitehdit joutuvat entistä enemmän luomaan henkilökohtaisia ratkaisuja ja käytössä on enemmän erityyppisiä rakennetyyppejä kuin koskaan aiemmin. Edelleen on harhakuvia siitä, että rakentamiseen voitaisiin kehittää yleisesti toimiva rakennetyyppi tai ideologia. Kuitenkin tarve arkkitehtuurin kehittämiseen on entistä suurempi, varsinkin koska arkkitehtuuri on aina muodostanut rakentamisen kärkisektorin, ja valtaosa rakennuskannasta on teknisten rakennusten tai rakenteiden toteutusta, talonrakentamista ja yleisesti hyväksi havaittujen rakennetyyppien toistoa.
 
Uudentyyppinen vääristymä kotimaisessa arkkitehtuurissa on ulkomaisten arkkitehtien ”allekirjoitustyylien kopioiminen tai konsultointi” kotimaiseen rakentamiseen. Tällä hetkellä näistä suurimmat ovat Keski-Pasilan rakentaminen Helsingissä ja Tampereen ratapihan valmisteilla oleva rakennussuunnitelma. Ei voida olettaa, että vain vetoamalla jonkun arkkitehdin tunnettavuuteen koko arkkitehtikunnan tulisi hyväksyä kaupungin isoimmat rakennusprojektit. Valitettavasti kaikki arkkitehdit tuottavat eri laatuisia kohteita – monesti aloittaessa isompia kohteita ollaan oltu vasta testausvaiheessa. Suomessa ei siten kannattaisikaan painottaa rakennuskannan arvioimisessa kohteiden näkyvyyttä ammattikunnan sisällä, vaan painottaa rakentamisen abstraktimpia yhteiskunnallisia laatuarvoja sekä rakenteiden laatua.

Taneli_Poutvaara - 17:32:16 @ 2018, Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin historia, Rakentaminen, Talous | Lisää kommentti

Lisää kommentti

Täydennä alapuolinen lomake kommenttisi lisäykseen.





Minulla on itsenäiset tekijänoikeudet ”Kirjoitettua” -kirjoituksiin ja niiden kuviin. Halutessasi julkaista sisältöä, viitata siihen tai lainata sitä, voit hakea lupaa kirjallisella hakemuksella. Viittauksissa yksityiskohtia ei saa irrottaa asiayhteydestä eikä vääristää.

 


I have independent copyrights for the writings in the “Kirjoitettua” -writings and the illustrations. If you wish to publish the contents, refer to it or quote it, you can apply for a license with a written application. In reference the details should not be separated from the context nor distorted.