2020-03-16

2020-03-16_15:05:10 Miten reagoida Koronaan?

Lehdistössä on pari kuukautta mietitty, onko Korona-virus salaliitto? Jos kyseessä olisi ihmisen keksimä salaliitto, olisi se ehkä maailmanhistorian päämäärättömin idea.
 
Salaliittoteoriat yleensä lähtevät mielikuvituksen tarpeesta löytää perustelu omille luuloille. On tosin mainittava, että aiheelle on runsaasti mielikuvituspohjaa. Eräs kiinnostava viihdeteollisuuden yhteensattuma on Dean Koontzin kirja vuodelta 1981 ”The Eyes of Darkness”. Siinä kiinalainen tiedemies Li Chen loikkasi Yhdysvaltoihin mukanaan tietoa biologisesta aseesta, Wuhan-400 viruksesta, joka kehitettiin laboratoriossa ja tappaa kaikki kosketus- ja pisaratartunnalla altistuneet. On kuitenkin todettava, että yhtäläisyydet ovat pelkästään sattumanvaraisia. Tiedemiehen nimi ja kaupunki on valittu arvalla ja sen mukaan, että se kuulostaa amerikkalaisen korvissa mahdollisimman kiinalaiselta, tämän lisäksi kirja on tusinatuote satojen tuhansien vastaavien joukossa. Nykyinen Korona-virus ei ole biologinen ase siinä mielessä, että se voidaan tunnistaa eläinperäiseksi alkuperältään ja sen aiheuttama kuolleisuusaste on 3 % luokkaa. Edeltävässä SARS-viruksessa kuolleisuusaste oli peräti 10 %. Toinen vastaava mielikuvituksen yhteensattuma on jäljitetty vuoden 1993 kauden 4 episodiin 21 Simpsons – piirrossarjassa. Siinä mainitaan sana korona-viruksesta. Tämäkään yhteensattuma ei ole poikkeuksellinen ja yhtäläisyydet ovat olemattomat: Simpson piirrossarjassa käytetään aiheina sattumanvaraista uutissilppua. On todettava, että ”Koronavirukset” ovat yleisiä RNA-viruksia, joita on sekä ihmisillä että eläimillä. Ne löydettiin 1960-luvulla ja aiheuttavat nuhakuumetta. Tähän mennessä tunnetuimmat ovat olleet 2000-luvulla SARS 2003, MERS 2013 ja uusi käynnissä oleva 2019 COVID-19. Koronaviruksia tunnetaan yhteensä noin 40 lajia, joten ne ovat tunnettuja ja ennakoituja. Influenssat tunnetaan vuosittaisena toistuvana ongelmana, ajoittain syntyy tavallisia vaarallisempia laatuja ja lähes jokaisella ihmisellä on joskus ollut jonkinlaatuinen influenssa.
 
On luonnollista, että villieläimillä on suurin mahdollisin potentiaali kantaa villieläinten tauteja ja levittää niitä koti- ja talouseläimiin sekä ihmisiin. Rotat, lepakot, matelijat ovat kaikki lajeja, joista suomalaisille ihmisille on kehittynyt selviytymisvaisto kykynä vältellä niitä, myös ruokana. Meille suomalaisille on siksi käsittämätöntä, että Kiinassa syödään lähes kaikkia mahdollisia eläimiä. Se ei vastaa meidän arvomaailmaamme eikä elintarvikkeisiin liittyvää lainsäädäntöä. Olemmehan kuulleet esimerkiksi 2018 uutisen australialaisesta humalaisesta nuoresta, joka tehdäkseen vaikutuksen tuttaviinsa söi elävän nurmikolta löytämänsä etanan – no etanahan oli tätä ennen syönyt keuhkotautisen rotan jätösten loisia. Tässäkin tapauksessa riskin ottanut nuori mies kuoli ikävällä tavalla. Mielestäni tämä tapaus kuvaa vastaavaa mekanismia, jolla nykyinen Koronavirus syntyi ja alkoi levitä Wuhanissa, todennäköisimmin lepakoiden luvattoman metsästyksen ja sosiaalisen lepakoiden syömishaasteen vuoksi. Humalaisten päähänpistot ovat yleensä typeriä ideoita.
 
Julkaistut Korona-salaliitot kertovat Kiinan mediassa, että Yhdysvaltojen armeija toi Korona-viruksen Kiinaan, Iranissa kerrotaan vastaavaa, Yhdysvalloissa taas syytetään siitä, että kiinalaiset keksivät Korona-viruksen ja levittivät sen tahallaan. Sitä taustaa vasten on vaikeaa ymmärtää, kuka olisi niin tyhmä, että levittäisi taudin, joka Euroopassa on iskenyt vahvimmin Italiaan? Korona-virustartuntoja on pian jokaisessa maailman maassa. Virus ensisijaisesti vähentää koko maailman bruttokansantuotetta, uhkaa useimpia lentoyhtiöitä konkurssilla, vie tulot matkailusta ja rajoittaa koko maailman ihmisten liikkumista. Jos joku olisi keksinyt tällä tavalla toimivan salaliiton, on vaikeaa hahmottaa, mitä sellaisella tavoiteltaisiin ja ketä varten? Käytännössä viruksen leviäminen nopeasti ja laajalti johtuu korkeasta elintasosta, joka mahdollistaa halvan eksoottisen viihdematkailemisen lentämällä.
 
Käytännössä WHO ja vastaavat terveysviranomaiset ovat jo vuosikymmeniä sitten tehneet päätelmän, että hygieenisesti elävät ihmiset eivät itse luo uusia tauteja. Taudit tulevat siis ihmisten oman elämisen ulkopuolelta, ja tässä johtopäätös on ihmisen vuorovaikutuksesta eläinkunnan kanssa. On ollut yleisesti tiedossa, että suuri määrä yksipuolisia talouselämiä – sikoja, nautoja, siipikarjaa ja lampaita – sisältävät riskin tartuntatautien kehittymisestä maatalouden yhteydessä. Maailman eläinkannasta talous- ja kotieläinten määrä on ihmiskunnan historian korkein. Kotieläimet ovat puolestaan usein ulkona ja siten kohtaavat riistaa ja muuttolintuja, joiden liikkumista mannerten välillä ja siten välittäjänä erilaisten eläinten välillä ei voi mitenkään rajoittaa. Tämän ohella on yleisesti tiedossa, että ihmiset saavat matkustaa vapaasti ja liikkuvat suurissa virroissa lentokenttien välillä, tähän mennessä 12 miljoonan ihmisten virroissa päivittäin. Elintason kasvaessa ihmiset ovat matkustaneet vapaa-ajan mielessä eksoottisempiin maihin, mikä kasvattaa riskitasoa.
 
Nykyinen epidemia on ollut hyvin ennakoitu ja siihen on varauduttu, mutta maailmassa on lähdetty siitä, että pitää elää hyvällä tuurilla ja toivoa parasta, seikkailla ja ottaa riskejä, eikä välittää tartuntatautiriskeistä. Moraaliset asenteet ovat kannustaneet ihmisten välisiä suoria satunnaisia kontakteja ja muuta vuorovaikutusta. Viihdeteollisuus ja sosiaaliset mediat ovat kannustaneet riskinottoa ja eksoottista matkustamista. On ollut väitteitä siitä, että rahoittamalla WHO:ta virusepidemia olisi voitu estää. Tämä ei itsessään olisi ollut riittävää. Jos epidemia oltaisiin haluttu välttää, olisi pitänyt ryhtyä seuraaviin toimiin:
 
● Riistaeläinten metsästyksen ja ravinnoksi käyttämisen lopettaminen
● Lihansyönnin ja – kasvatuksen vähentäminen
● Taloudellisten mahdollisuuksien ja toiminnan rajoittaminen kuten voiton maksimoinnin vähentäminen
● Talouden rakenteiden sekä tuotannon globaali säätely ja tiukempi ohjaaminen
● Matkailun sekä lentoliikenteen vähentäminen ja rajoittaminen
● Sosiaalisen etäisyyden kasvattaminen muihin ihmisiin
● Ihmisten sosiaalisen kontrollin lisääminen
● Elintarvikekontrollin kasvattaminen
● Henkisten arvojen kasvattaminen ja säännöllisen kokoontumisen vähentäminen
● Etätyön ja digitalisaation lisääminen, kotitoimistojen perustaminen
● Konserttien ja viihdetapahtumien vähentäminen
● Poliittista tahtoa ihmiskunnan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen ja yhteisvastuusta rahoittamisessa
● Terveysviranomaisten nostaminen suurempaan rooliin ihmisten elämäntapojen määrittelijöinä
 
Yleisimmin on ollut vaikeaa vakuuttaa suuria joukkoja kansainvälisesti näiden tavoitteiden tärkeydestä. Nyt on pakko toimia näin.
 
Oma ennusteeni on, että käynnissä oleva epidemia tulee vaikuttamaan Suomeen vastaavalla tavalla kuin Tuberkuloosi 1920 -1930-luvulla loi tarpeen funktionalismille. Tuon ajan opit arkkitehtuurista tulisivat siis olemaan vertailukohta nykyajan tarpeille. Nykyarkkitehtuurissa suosiossa oleva tilojen sullominen, ohjattu synergia eli ihmisten ohjaaminen jatkuvaan kohtaamiseen ja tiivis rakentaminen sisältävät tartuntatautien leviämisen kannalta tunnettuja riskejä, joiden merkitystä on tarkoituksellisesti vähätelty. On kuitenkin pidettävä mielessä, että globalisaatio, digitaalisaatio ja tekninen kehitys suuntaavat ratkaisut eri suuntaan - kuin polttomoottorin, analogisen radion ja funktionalismin aikakaudella.

Taneli_Poutvaara - 14:04:35 @ 2020, Ajankohtaiset asiat, Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin historia, Poikkeustila, Suomen politiikka, Talous | Lisää kommentti