Vierailu-info
Suunnittelutoimisto Poutvaara - Design Bureau Poutvaara
Taneli Poutvaara

Kirjoitettua

Aloitin kirjoitusten julkaisemisen 18.12.2015 keskittyen aluksi blogi -muotoiseen kirjalliseen esittämiseen. Vanhat 185 kirjoitusta siirrettiin uuteen graafiseen pohjaan lokakuussa 2019 ja alkuperäinen julkaisuajankohta on mainittu otsikossa. Osa kirjoituksista on enemmänkin esseitä, itsenäisesti julkaistuja tutkimuksia tai itsenäistä journalismia. Tästä syystä uusi nimi on ”Kirjoitettua”, ollen pääasiassa suomenkielinen. Julkaisin 200. artikkelin 2020-03-14.

 

I started publishing writings in 18.12.2015 with focusing at the beginning in blog -format written representation. The old 185 writings were transferred to the new base in October 2019 and the original publication time is mentioned in the heading. Part of the writings are more like essays, independently written research papers or independent journalism. This is why the new name is “Kirjoitettua” translated as “Written”, being mainly in Finnish language. I published 200th article on 2020-03-14.




2019-10-31

2016-09-23_06:01:50 Suomen 2020-luvun hävittäjäkauppa

Suomella on edessään 2020-luvun hävittäjäkauppa. Virallinen termi tälle on HX-hanke viitaten tuntemattoman eli X-seuraajaan nykyisen Hornet-käytön jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen Suomella on ollut hävittäjiä Englannista, Ranskasta, Ruotsista, Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta. Vuoden 1991 alussa käytiin sotaa Persianlahdella ja elokuussa Neuvostoliitto hajosi. Näihin aikoihin arveltiin, että tarvitaan korkean teknologian aseita ja päätettiin hankkia NATO-yhteensopivaa lentokalustoa.

HX_01_Kansi.jpg

Olisin aluksi todennut kirjoituksen lähteistä, että minulla on niistä kopiot ja kyseessä on pääosin julkista avointen lähteiden kuten Wikipedian tietoa, ja siltä osin kun ei ole, kyse on olemassa olevan julkisen tiedon tulkitsemisesta oman tietotaitoni puitteissa. En ota vastuuta ulkopuolisten tekstin pohjalta tekemistä tulkinnoista ja suositankin, että aiheesta vähän tietävät eivät tee tekstistä omia arvioitaan ilman asiantuntijan konsultaatiota.

 

MiG-21-kone otettiin Neuvostoliitossa käyttöön 1959 ja jo 1963 Suomeen hankittiin 20 konetta. Kone oli tuolloin edistyksellinen ja nopeampi, kuin mikään myöhempi Suomen hävittäjä. Koneiden hankkiminen oli kuitenkin mahdollista ainoastaan silloisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa ja asenneympäristössä. Neuvostoliitto arveli, että suomalaiset uusilla koneillaan pystyvät kontrolloimaan maansa ilmatilaa ja siten ylläpitämään Leningradin puskurivyöhykettä. Kone on maailman eniten valmistettu nopea hävittäjä – sitä valmistettiin 11,496 kappaletta. Sen tuotantoajan ovat ohittaneet amerikkalaiset F-15 ja F-16-koneet.

 

Suomessa päätettiin 1980-luvulla uudistaa koko ilmavoimien ensi linjan hävittäjäkalusto. Tähän mennessä koneet olivat olleet sekalaisia, 1960 -1970-luvuilla keskityttiin venäläiseen ja ruotsalaiseen kalustoon ja 1980-tullessa koneet vanhentuivat, kun lännessä otettiin käyttöön F-16 ja Neuvostoliitossa MiG-29. Keskittymällä yhteen konetyyppiin saadaan etuja esimerkiksi huollon kannalta. Vuonna 1990 hävittäjävaihtoehdot olivat Dassault Mirage 2000, F-16, Saab 39 Gripen ja F/A-18 Hornet. Toukokuussa 1992 Suomi teki sopimuksen McDonnell Douglasin kanssa F/A-18 Hornet koneista, joita hankittiin 57 yksipaikkaista ja 7 kaksipaikkaista konetta. Käyttöajan arveltiin alun perin riittävän 2025 -2030 saakka ja hankinta-, huolto- ja koulutuskustannuksiksi arveltiin 13 mrd. markkaa vuoden 1992 tason mukaan – nykyrahassa tämä vastaa 3.1 mrd. euroa. Vuoden 1994 huhtikuun alussa hinnaksi arvioitiin 16 -17 mrd. markkaa – nykyrahassa tämä vastaa 4.1 mrd. euroa. Vuoden 7.11.1995 ensimmäiset neljä konetta saapuivat Suomeen ja 8.8.2000 viimeinen koneista luovutettiin Finaviatechin tehtaalla Kuorevedellä ilmavoimille.

HX_02_HorM.jpg

Kuvassa F/A-18C Hornet Malmi Air Show esityksessä 2016.

Muutamia vuosia sitten Suomelle ei päätetty hankkia rynnäkkökoptereita, mutta käytössä on monitoimihävittäjä F/A-18C Hornet koneita 55 kpl ja F/A-18D Hornet kaksipaikkaisia koneita 7 kpl. Yleisessä keskustelussa on mietitty, kuinka monta konetta nykyään tarvitaan, minkälaisella aseistuksella ja kuinka miehittämättömien lentokoneiden käyttö muuttaa ilmavoimia tulevaisuudessa. Itse arvelisin, että tulevaisuudessa Suomeen tarvittaisiin noin 30 -50 torjunta- tai monitoimihävittäjää ja muiden puolustusalojen toimintaa tukemaan tarvittaisiin 10 -20 miehittämätöntä lennokkia. Itse arvelen, että johtuen inhimillisestä tekijästä ja havaintokyvystä, kauko-ohjauksella ei voida korvata torjuntahävittäjätarvetta vielä vuosikymmeniin. Esimerkiksi tunnistuslentojen tekeminen kauko-ohjattavilla koneilla on hyvin epävarmaa, toisaalta pelkkiä tunnistuslentoja varten Suomen kokoisessa maassa tarvitaan vain pari konetta – Lappiin, keskiseen Suomeen ja Suomenlahdelle. Itse näkisin, että Suomella pitäisi olla sellainen hävittäjätyyppi, jolla maamme pystyy hallitsemaan omaa ilmatilaansa.

 
Helikopterihankinnoissa Suomi on päätynyt keskikokoiseen kuljetus- / hyötykopteriin NH90, jota on maailmalla tuotettu 250 kappaletta. Konetta on 14 maalla, jotka vaihtelevat NATO-maista puolueettomiin maihin – eksoottisimmat maat ovat arabimaat Egypti ja Oman. Suomella kopterit korvaavat Mi-8-kopterit ja Patria on modifioinut ne Suomen käyttöön. Suomi sai viime vuonna viimeisen kahdestakymmenestä kopterista käyttöönsä. Kone voi kuljettaa kuormana 2500 kg tai 20 henkeä, jotka painavat keskimäärin 90 kiloa sekä kuljettavat 35 kiloa tarvikkeita tai 12 lääkintäpaaria. Koneen yksikkökustannukset ovat noin 50 miljoonaa USD, Suomelle yksikköhinta oli 2002 noin 17,5 miljoonaa euroa, mutta laski 16,7 miljoonaan euroon sopimusrikkomuksen vuoksi. Sopimus ei korvaa teknisen luotettavuuden puutteita.

HX_03_NH90.jpg

NH90 Malmi Air Show esityksessä 2016

HX_04_NH_Til.jpg

Suomen NH-90 kopterit toimivat pääasiassa pelastus- ja etsintäkäytössä täydentäen rajavartiolaitoksen koneita. Lääkärihelikopterit toimivat yksinkertaisissa sairaskuljetustapauksissa kuitenkin lääkintähenkilöstön kanssa. Kone on osoittautunut Suomelle kannattavaksi, mutta tekninen ratkaisu ei ole kovin varma. Venäjällä, jossa maa-alue on maailman suurin ja tieyhteydet eivät kata koko maata, ovat luotettavat helikopterit yleisempiä. Venäjän kansallinen helikopterivalmistaja Russian Helicopters työllistää 46,000 henkeä ja Suomen aiempi kuljetuskopteri on ollut maailman eniten valmistettu – Mi-8 koptereita on tuotettu yli 17,000 kappaletta ja niitä käytetään 80 maassa. Varsinaisesti helikopterien määrässä Venäjä on ylivoimainen, sen armeija on saanut 2010 -2014 noin 365 uutta kopteria – venäläisten lähteiden mukaan heidän ilmavoimillaan on 880 kopteria. Siksi on ymmärrettävää, että Suomi ei harkitse taktiseen käyttöön rynnäkkö- ja taisteluhelikoptereita.

 

Suomen raja Venäjän kanssa on 950 km leveä ja 1340 km pitkä. Vastaavasti Viron raja Venäjän kanssa on 221 km leveä ja 294 km pitkä, ja Latvian 158 km leveä ja 214 km pitkä. Venäjän Kaliningradilla on Liettuan kanssa 227 km pitkä maaraja sen leveyden ollessa 157 km ja Puolan kanssa 210 km pitkä ja lähes yhtä leveä maaraja. Logistisesti tosin Kaliningrad on lähellä saarta. Norjan rajakaistale on 110 km leveä ja 195,7 kilometriä pitkä. Suomen Rajavyöhyke Venäjän kanssa on siis 10 % leveämpi, kuin nykyisillä NATO-mailla yhteensä ja 15 % pidempi kuin nykyisillä NATO-mailla yhteensä. Voisi siis sanoa, että jos Suomi liittyisi NATO:on, NATO:n maaraja Venäjän kanssa hieman yli kaksinkertaistuisi. Käytännössä Suomen koko maan mobilisoiva puolustusdoktriini eroaa NATO:sta ja voisi arvioida, että NATO on valmis sotimaan ”viimeiseen suomalaiseen saakka”, mutta liittyessään NATO:on olisi epätodennäköistä, että Suomi saisi NATO:n päärahoittajalta Yhdysvalloilta riittävän rahallisen vastineen tarjoamastaan puolustusratkaisusta ja tämän asetelman luomasta turvallisuuspoliittisesta riskistä. Siten voisi arvioida, että puolueettomuuspolitiikalla on selkeitä etuja, vaikkakin Suomi ja Ruotsi ovat viimeisten parin vuoden aikana koventaneet retoriikkaansa ja esittäneet kiinnostustaan syventää julkisella tasolla NATO-yhteistyötä.

 

Suomen puolustusvoimat on nimestäkin päätellen puolustusluonteinen. Venäjän pinta-ala on 17,075,400 neliökilometriä ja väestö 144 miljoonaa siinä missä Suomen pinta-ala on 338,441 neliökilometriä ja väkimäärä 5,5 miljoonaa. Venäjän pinta-ala on siis 50-kertainen ja väkimäärä 26-kertainen. Venäjän armeijassa on aktiivisessa palveluksessa miljoona henkeä, siinä missä Suomen reservin koko on 350,000, mutta Venäjä on sen vuoksi poikkeustapaus asevoimien osalta, että sillä on maailman suurimmat ydinasevarastot. Suomessa ei ole poliittista yksimielisyyttä NATO-jäsenyydestä. Suomella ei ole myöskään poliittista kiinnostusta kehittää omaa ydinasetta eikä maailmassa hyväksytäkään uusia ydinasevaltiota, pikemminkin haluttaisiin vähentää niiden määrää. Puolustuksen osalta Suomi ei varmasti halua tilanteeseen, jossa se joutuisi puolustamaan maataan viimeiseen suomalaiseen saakka – ennemmin Suomi haluaisi pysyä puolueettomana ja välttämään liittoutumista Venäjää vastaan – myös Toisen maailmansodan kokemusten perusteella.

 

Suomen asevoimien vahvuus on 12,000 henkeä ja koulutuksessa on vuosittain 20,000 henkeä.  Reservi sotavalmiudessa on arviolta 230,000 henkeä ja puolustusvoimien vuosibudjetti on noin 2,9 miljardia euroa, joka on 1,37 % BKT:stä. Kotimaisia alan yrityksiä ovat monialayritys Patria, ja kevyitä aseita sekä ammuksia valmistavat Nammo sekä SAKO. Patria on suurin yritys, jolla on Suomessa lentokonetarviketeollisuutta. Suomen asevoimien rauhan ajan valmius on pieni, mutta aseistautuneen reservin määrä on korkea – julkisesta keskustelusta huolimatta yksityisten kevyiden aseiden määrässä suhteessa väestöön Suomi tulee säilymään maailman kärkitilastoissa. Monissa tapauksissa yksityisistä kevyistä aseista ei ole kuitenkaan omistajilleen hyötyä.

 

Koulutushävittäjinä Suomessa on BAE Hawk, koneita on poistojen ja uusien hankinnan jälkeen kaksi tusinaa. Suomen armeijan taitolentoryhmä Midnight Hawks lentää neljällä BAE Hawk-harjoitushävittäjällä. Koneet on maalattu tummalla suojavärillä.

HX_05_MDH.jpg

Kuvassa Midnight Hawks Malmin Air Show esityksessä 2016.
 
Vuonna 2016 hävittäjäharkinnassa ovat olleet F-15, F-16, F/A-18 Super Hornet, F-35, Dassault Rafale, Jas-39 Gripen E/F ja Eurofighter Typhoon. Vastineessaan Yhdysvallat suositti, että F-15 tai F-16 konetta ei harkittaisi, vaan vaihtoehtoina olisivat heiltä joko Boeing F/A-18E/F Super Hornet tai Lockheed Martin F-35 Lightning II.
 
Yhdysvaltojen F-22 Raptor ja Venäjän PAK FA T-50 eivät ole olleet vielä tarjolla ulkomaille. Venäjä on kuitenkin kehittänyt Intian kanssa samankaltaista FGFA/PMF konetta ja ulkomaisten arvioiden mukaan sekä Venäjä että USA ovat vakavasti harkinneet näiden kehittyneimpien hävittäjien myyntiä ulkomaille – Yhdysvaltojen osalta ongelma on, että tuotantolinja lakkautettiin ennenaikaisesti, koska F-35:n odotukset olivat korkealla. Tämän lisäksi Yhdysvalloilla on kehitteillä vielä uudempia versioita F-15 ja F-18 -koneista, jotka voisivat olla nekin harkinnan arvoisia. Venäjällä on useita Sukhoin ja MiG:n vientimalleja, kuten Su-34, Su-35 ja MiG-35, jotka ovat verrannollisia koneita kaikille muille Suomessa tarjolla oleville malleille, paitsi F-35 koneelle, jolla on kehittyneempää elektroniikkaa, vaikka ei yhtä hyviä lento-ominaisuuksia. MiG-35 konetta on myyty Egyptiin 50 kpl, Sukhoi Su-34-konetta 12 -40 konetta Algeriaan, Su-35 koneesta on ollut myyntisopimus 24 koneesta Kiinaan ja neuvotteluja Venezuelan, Indonesian, Vietnamin, Algerian ja Egyptin kanssa. Intialla on ollut sopimus, jolla on valmistettu 242kpl Su-30MKI-konetta lisenssillä ja mahdollisesti määrä voi kasvaa 314 kappaleeseen. Kiina on valmistanut lisenssillä Shenyang J-11 konetta, joka pohjautuu lisenssillä Su-27 koneeseen ja tuotantomäärä on ollut ainakin 250 konetta.
 
Vähemmän tunnettuja hävittäjämalleja ovat Intian HAL Tejas pohjautuen monimutkaiseen osin kansainväliseen tuotekehittelyyn, Kiinan JF-17 Thunder pohjautuen keskeytettyyn Yhdysvaltojen Grummanin projektiin sekä sen jälkeiseen Mikoyanin suunnittelutukeen, Kiinan sekä Pakistanin J-10 Chengdu pohjautuen spekulaatioiden mukaan Israelin IAI Lavi-tuotekehittelyn vakoiluun, Taiwanin F-CK-1 Ching-kuo pohjautuen amerikkalaiseen rajoitettuun vientiteknologiaan ja Japanin Mitsubishi F-2 pohjautuen F-16 koneeseen. Luetellut ovat kuitenkin vasta neljännen sukupolven malleja.
 
Kaupallisesti onnistuneita länsimaisia neljännen sukupolven hävittäjiä ovat olleet eurooppalaiset Tornado, Eurofighter Typhoon, Mirage 2000, Rafale, Jas 39 Gripen – ja Amerikkalaiset F-14, F-15, F-16, F/A-18 Hornet ja F/A-18 Super Hornet. Näistä koneista uusimmat, Typhoon, Rafale, JAS-39 E/F ja Super Hornet, ovat kuitenkin neljännen ja viidennen sukupolven välillä.  Vastaavasti Neuvostoliitto ja sen tuotannon yhdistänyt Venäjä on tuottanut MiG-29-koneesta uudemman version MiG-35, MiG-31:n, Su-27,30,33, 34 ja 35 koneet, joista uusimmilla on viidettä sukupolvea läheneviä ominaisuuksia.
 
Viidennen sukupolven hävittäjistä pisimpään käytössä on ollut F-22, vuodesta 2005 alkaen. Viimeisen vuoden sisällä F-35A ja F-35B ovat otettu käyttöön ja lentotukialusversio F-35C on vielä testauksessa. Länsimailla ei muita viidennen sukupolven hävittäjiä ole lentävinä malleina. Ruotsilla oleva hanke Flygsystem 2020 on kunnianhimoinen, mutta siltä puuttuu rahoituspohja. Tämän sijaan Kiina, Venäjä sekä Aasian maat - Intia, Etelä-Korea-Indonesia ja Turkki ovat kehitelleet omia suunnitteluprojekteja tulevaisuuden hävittäjäksi, jotka ovat vielä kehitysasteella.
 
Venäjän Sukhoi PAK FA on kaupallisesti lupaavimpia viidennen sukupolven hävittäjiä Yhdysvaltojen tuotannon ulkopuolella, mutta on vasta lupaavalla koemallitasolla. Kiinan J-20 kone on myös prototyyppitasolla, mutta on myöskin nopeasti kehitetty hanke sekä lupaava. Ideoiltaan ja suorituskyvyiltään vahvimmat koneet ovat selvästi Sukhoin PAK FA ja F-22, mutta jännitystä tuottaa, voidaanko F-35 ja J-20-koneiden ongelmat ratkaista. Hitaammin edistyviä hankkeita ovat Intian HAL AMCA; Japanin Mitsubishi ATD-X; Korean ja Indonesian KF-X/IF-X ja Turkin TAI TFX  - näistä ainoa lentävä prototyyppi on Japanilainen X-2 Shinshin, yksittäinen abstraktien ominaisuuksien testausta varten tehty koekappale. Viidennen sukupolven koneista Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan ulkopuolella on yhteinen tuotekehitysprojekti, Intian sekä Venäjän Sukhoi/HAL FGFA, joka etenee PAK FA-teknologian pohjalta ja siten se etenee Venäjän määrittämään tahtiin intialaisten kehittäessä konetta varten omaa teknologiaansa.
 
Venäjän mahdollinen uutuuslinja pohjautuu keskeytettyyn Mikoyan Project 1.44-hankkeeseen – uuden projektin nimi on Mikoyan LMFS. On kuitenkin todennäköistä, että julkaisemattomien ideoiden joukossa on sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä lukuisia keskeneräisiä luonnoksia – toisaalta utopistisista hankkeista lupaavimmat lienevät olleet 1970-luvulta alkaen ”Tähtien Sota”-tyyppisten elokuvien taistelualukset, näistä vain valitettavasti puuttuu vielä kolmannenkymmenennen sukupolven ratkaisujen edellyttämät teknologiat. Näitä Tähtien Sota -tyyppisiä aluksia saataneen tuotantoon, kun ihmisten toisiin tähtikuntiin lähettämät siirtokunnat myöntävät Maa-planeetan kehitysyhteistyöhön rahoitusta sekä paljastavat tähtialusten salaisen teknologian.
 
 
 
 

 
F/A-18E/F SUPER HORNET – VAHVEMPI VERSIO NYT KÄYTETTÄVÄSTÄ HORNET-MALLISTA
 
HX_06_SH.jpg

Kuvassa Super Hornet Farnboroughssa 2016.

McDonnell Douglasin ja Boeingin kone Super Hornet lensi ensilentonsa 29.11.1995 ja sitä on rakennettu 500 kappaletta. Hornetin vanhempi malli oli lentänyt ensilennon jo 1978. Ohjelmakustannus on ollut 48 miljardia USD ja yksikkökustannukset ovat viime aikoina olleet 61 miljoonaa USD. Käyttäjinä ovat Australian kuninkaalliset ilmavoimat sekä Yhdysvaltojen laivasto. Koneesta on yksipaikkainen F/A-18E, kaksipaikkainen F/A-18F, elektronisen sodankäynnin EA-18G Growler ja Advanced Super Hornet –mallit. Yhdysvaltojen laivastossa konetta pidetään osin siirtymämallina ennen siirtymistä F-35C-malliin.

 

Super Hornet on noin 10 % isompi kuin vanha Hornet ja sillä on 4200 kiloa enemmän tyhjäpainoa ja 1850 kiloa enemmän kuljetuskapasiteettia. Polttoainekapasiteettia on entiseen malliin verrattuna kolmanneksen enemmän, jonka ansiosta toimintamatka on suurempi, kuin vanhassa Hornetissa. Koneen ilmanottoaukot ovat kulmikkaampia verrattuna vanhaan Hornet -malliin, runko on 120 cm pidempi ja siivet 22 % verran laajemmat. Uuden mallin nousuominaisuudet ja vakaus ovat paremmat. Myös tutkahäiveominaisuuksia on kehitetty, vaikkakaan ei samalle tasolle, kuin F-22 tai F-35 koneissa. Perusvarustus on myös uusittu – koneessa on uutta ohjaamotekniikkaa, sekä parannettuja elektronisia järjestelmiä, kuten tutka- ja suojatekniikkaa. Konetta on käytetty sotilasoperaatioissa jo 15 vuoden ajan.

 

Vuonna 2007 Australia osti 24 kaksipaikkaista Super Hornet konetta 2.2 miljardin USD summalla, tällöin yhden koneen hinnaksi tuli 92 miljoonaa USD. Kymmenen vuoden koulutus ja tukikuluiksi arvioitiin 4.6 mrd. USD. Hanketta kritisoitiin Australiassa mm. arvioimalla Kaakkois-Aasian muiden ilmavoimien MiG-29 ja Su-30 koneisiin perustuvien ilmavoimien olevan vahvempia. Kauppaa ei kuitenkaan peruutettu mm. vedoten sopimusrangaistuksiin. F-18 E/F Super Hornetin käyttökustannuksiksi on arvioitu 11,000 USD/tunti. Suomen nykykäytöllä tuntihinnoittelulla Super Hornetin käyttökulut olisivat vuosittain 96 miljoonaa USD.

 
Konetyyppi on ollut harkinnassa Kanadassa, jossa harkitaan vetäytymistä F-35-hankkeesta. Tanska jatkaa F-35-hankkeessa. Suomelle ilmoitettiin toukokuussa 2016, että Yhdysvallat tarjoaa sekä F-35, että Super Hornet konetta vaihtoehtoinaan. Kuwait päätti syyskuussa 2015 hankkia 28 Eurofighter -konetta ja tammikuussa 2016 päätettiin hankkia myös 28 Super Hornet-konetta. Malesia on korvaamassa MiG-29-koneet joko Super Hornetilla, Eurofighter Typhoon, Dassault Rafaele tai JAS 39 Gripen koneella. Myös Puola pyrkii korvaamaan nykyisen MiG-29 ja Su-22M4 laivaston 64 monitoimihävittäjällä, joiden vaihtoehdot ovat Super Hornet, JAS 39E/F Gripen, Dassault Rafaele, Eurofighter Typhoon ja F-35. Keskusteluja käydään myös Arabiemiirikuntien, Bulgarian, Belgian ja Korean kanssa. Tarjoukset ovat kaatuneet Brasiliassa, Intiassa, Kreikassa, Sveitsissä, Britanniassa ja US Marine Corpsin kanssa.

HX_07_Sh_Til.jpg

Lentojärjestelmiä koneessa on Hughes, Raytheon, Northrop Grumman ja BAE Systems – yhtiöiltä.
 
Vertailun vuoksi vanhemman Hornet-version spesifikaatiot:

HX_08_HR_Til.jpg

JAS-39E/F GRIPEN – RUOTSIN HÄVITTÄJÄLINJASTON JATKOVERSIO

HX_09_JAS.jpg

Kuvassa JAS 39C/D Gripen 2018 Suomessa
 
Jas-Gripen pohjautuu perussuunnitteluun, joka aloitettiin 1979 ja josta saatiin ensimmäinen lentävä prototyyppi 1988. Koneen myöhempiä malleja on parannettu, viimeisin versio Gripen JAS 39E/F on saanut esimerkiksi uuden moottorin sekä tutkan ja isomman polttoainetankin. Kone on poikkeuksellisen nopea, vaikkakaan sen nopeus ei ylitä minkään Venäjän käyttämää ensi linjan hävittäjän nopeutta, mutta on kuitenkin nopeampi, kuin Suomen Hornet. Gripenin nopeudesta sekä keveydestä päätellen myös nousunopeus on tavallista voimakkaampi, vaikkakin tämä tieto ei ole julkinen. Tänä vuonna Ruotsi sai Suomelta pyynnön tarjouksesta Hornetin seuraajasta ja tarjouksia pyydetään keväällä 2018 – lopullinen päätös tehtäneen ruotsalaisten tietojen mukaan 2021.
 
Jas Gripenissä ei ole ollut poikkeuksellisia vikoja, mutta sen onnettomuudet on huomioitu. Pian ensimmäisen koelennon jälkeen 9.12.1988 varhaisella testilennolla 2.2.1989 koneen laskeutuminen epäonnistui ja koska yleisenä tyhmyytenä paikalle oli kutsuttu kuvausryhmä, koneen tuhoutuminen kiitoradalla muodostui tuleviksi vuosiksi ikoniseksi, koska sitä tv-reportaasia toistettiin eurooppalaisissa medioissa tuhansia kertoja. Pian Gripenistä ei muuta muistettukaan. Myös 8.8.1993 toisen koneen putoaminen Tukholman keskustassa lentonäytöksessä on jäänyt laajalti mieleen, ja näistä tapahtumista on myöhemmin otettu oppia uusien hävittäjien testauksessa, lentonäytöksissä, riskien otosta ja kuvaajien mahdollisesta läsnäolosta. Onnettomuuksissa on tuhoutunut yhteensä 7 konetta, mutta poikkeuksellisesti kukaan ei ole kuollut onnettomuuksissa. Huolimatta alkuvaiheen heikosta julkisuuskuvan hallinnasta, on Gripen osoittautunut kuitenkin suhteellisen luotettavaksi toiminnassaan.
 
Gripeniä on valmistettu Ruotsille, Etelä-Afrikalle, Tshekille ja Unkarille yhteensä noin 247 kappaletta. Yksikkökustannukset ovat noin 30 -60 miljoonaa USD mallille JAS 39C, ja koko ohjelman kustannukset ovat olleet 13,5 miljardia USD vuoteen 2006 mennessä, mikä on maltillinen kulu ja selittyy yhteistyöllä. Ruotsilla koneita on arviolta 134 kappaletta, alun perin niitä tilattiin 204 yksipaikkaista ja 28 kaksipaikkaista konetta – sekä 28 konetta on vuokrattu Tshekin ja Unkarin ilmavoimille. Koneita on tilattu Etelä-Afrikkaan 26 konetta, Brasiliaan 28 kpl Gripen E ja 8 kpl Gripen F-mallia, Thaimaahan on hankittu 24 konetta.
 
Brasilian tarjouskilpailussa oli Dassault Rafaele B/C, F/A-18E/F Super Hornet ja JAS 39E/F Gripen. Korvattavat koneet olivat Northrop F-5EM ja Dassault Mirage 2000C. Ensin valittiin 2010 Rafaele, sitten 2011 Super Hornet ja 2013 Jas Gripen. Vuonna 2014 tehtiin 5,44 miljardin USD kauppa 28 kpl  Gripen E ja 8 kpl Gripen F-koneista. Koneet toimitetaan 2019 -2024 ja niitä käytettään 2050 saakka. Kauppaa varten Ruotsin valtio myöntää 25-vuoden lainan 2.19 % korolla. Näin yhden koneen hinnaksi tulee huimat 151 miljoonaa USD, joka selittyy modifikaatioilla kosketusnäytöistä ohjaamoon. Brasilia on myös yhteistyössä Ruotsin kanssa lentotukialusversion kehittämisessä – talouskriisi voi tulla sotilaallisen laajentumisen esteeksi.
 
Puola oli vuonna 2001 etsimässä 48 monitoimihävittäjää ja vuonna 2002 se valitsi F-16C/D koneen 3.5 miljardin dollarin hintaan mukaan lukien 170 % vastakaupat – Ruotsi tarjosi Gripeniä 3.2 miljardin USD hintaan 146 % vastakaupoilla. Dassault Aviation tarjosi Mirage 2000-5 Mk 2 -mallia. Kilpailussa olivat mukana F-35, Jas Gripen E/F, Eurofighter Typhoon, Dassault Mirage 2000 ja Super Hornet – erona Suomen kilpailuun on, että Dassault tarjoaa Suomelle parhaimpaa hävittäjätyyppiään.
 
Sveitsin kilpailussa F-5 koneiden korvaajaksi olivat Gripen, Dassault Rafale ja Eurofighter Typhoon. Näistä ilmavoimien testien mukaan Gripenin suorituskyky oli heikoin – kilpailijoilla on muun muassa kyky kantaa raskaampia aseita – parlamentti päätti valita Gripenin edullisuuden vuoksi, mutta 2014 kansanäänestyksessä hanke hylättiin – päätettiin kehittää miehittämättömiä lennokkeja, SAM- sekä kybersota-järjestelmiä. 2015 Sveitsi julisti uuden tarjouskilpailun hävittäjäohjelmansa uudistamiseksi.
 
Suomessa Gripen on hylätty ensimmäisen kerran 1992. Tanskassa 2007 pyydettiin tarjouskilpailu F-16 korvaamiseksi ja vaihtoehtoina olivat Gripenin ohella Super Hornet, F-35 ja Eurofighter ja Dassault. Näistä Eurofighter ja Dassault kieltäytyivät esittämästä tarjousta, koska Tanska oli sitoutunut valmiiksi F-35 hankkeeseen. Intiassa Eurofighter Typhoon sekä Dassault Rafale ovat voittaneet Gripenin kilpailussa, sen lisäksi intialaiset valmistavat lisenssillä ainakin 242 kpl venäläistä Su-30MKI-konetta. Alankomaille Saab tarjosi 85 kpl Gripeniä 4.3 miljardin USD hintaan eli 51 miljoonan USD kappalehintaan, Alankomaat valitsi kuitenkin F-35 hävittäjän noin 6 miljardin pakettihintaan. Myös Norja valitsi F-35-hävittäjän NATO-syistä. Itävalta on valinnut Eurofighter Typhoonin ja Romania F-16-hävittäjän.
 
Gripenin malleina tunnetaan JAS 39A – vanhentunut malli, joka voidaan päivittää C-malliin; JAS 39B, edellisestä kaksipaikkainen versio; JAS 39C – NATO-yhteensopiva malli, joka voidaan tankata ilmassa; JAS 39D – kaksipaikkainen versio edellisestä; Gripen NG – kehitetty versio JAS C/D-mallista; JAS 39E – sarjatuotantoversio edellisestä yksipaikkaisena; JAS 39F – kaksipaikkainen versio edellisestä. Gripenistä on ehdotettu myös lentotukialusversiota, kauko-ohjaavaa miehittämätöntä konetta Gripen UCAV sekä Gripen EW konetta, jossa olisi elektronisen sodankäynnin järjestelmät.
 
Ensisijaisesti JAS on ruotsalainen yhteishanke, joka on valtiollisesti tuettu. Hankkeessa ovat olleet mukana Saab-Scania, LM Ericsson, Volvo Flygmotor, Svenska Radioaktiebolaget ja Försvarets Fabriksverk.  Osa järjestelmistä on ostettu ulkomailta, samaten pääosa aseistuksesta. Ruotsin sisäisesti hanketta on kritisoitu kriittisestä liiketoiminnasta, kustannusten heikosta hallinnasta ja kansainvälisen menestyksen puutteesta. Ruotsin puolustusministeriö on vuonna 2013 laskenut, että 100 C/D-mallin ylläpitäminen vuoteen 2042 saakka maksaisi 60 miljardia SEK eli 7,1 miljardia USD. Tämä vastaisi 24 miljoonan dollarin konekohtaista vuosikulua. Gripen-koneen lentotunnin hinnaksi on arvioitu 4700 USD, mikä on poikkeuksellisen vähän, saman arvion mukaan F-16 kustannukset ovat 7000 USD / tunti ja F-35 kustannukset 21,000 -31,000 USD / tunti. Suomen nykyisillä lentotunneilla vuositasolla Gripen maksaisi 41 miljoonaa USD vuosittain, F-16 maksaisi 61 miljoonaa USD vuosittain ja F-35 maksaisi 184 -272 miljoonaa USD vuosittain. Sekä Gripen-koneen nopeus, edullinen hinta ja NATO-valmius puoltaisivat konemallia Suomen käyttöön. Markkinoiden vaikeimmin huollettava malli on F-35, sen sijaan Gripenin huollon toimitukset voi tehdä jopa päivässä maayhteyden kautta.
 
Gripenin perusmalli pohjautuu delta-siipiin ja etusiivekkeisiin – siten kone liittyy aiempiin Draken ja Dassault Mirage-malleihin. Koneen elektroniikkaa sekä asejärjestelmiä on hankittu pohjautuen olemassa oleviin tuotekehittelyihin muunnelmilla ja yhteistyöllä, mikä laskee kustannuksia. Gripenin maksimi hyötykuorma on 6,500 kiloa. Kiinnityksiin voi asentaa monia NATO-käytössä olevia järjestelmiä. Kiitoradaksi riittää Suomen tapaan 800m improvisoitu laskeutumisrata ja ”varikkopysähdys” voidaan minimoida 10 minuuttiin. Gripenin taistelukokemus pohjautuu tähän mennessä tunnistuslentoihin Itämerellä ja Libyan onnistuneisiin sotalentoihin. Varsinaisesti Libyan operaation kunniaa vähentää se, että lopputuloksena oli sisällissodan paheneminen ja ihmisoikeustilanteen heikkeneminen. Gripen on ehdolla kolmenkymmenen maan hävittäjäksi, mikä kertoo Ruotsalaisen asekaupan hyvistä mahdollisuuksista. Saabin toimitusjohtaja on 2013 arvellut, että Gripenin myynti voi nousta 400 -450 koneeseen.

HX_10_JAS_Til.jpg

Koneessa käytettävä teknologia on kehitetty yhteistyössä pääasiassa BAE:n kanssa, mm. moottori on Volvon lisenssillä valmistettu General Electricin malli ja tutkan kehittäjät ovat Ericsson sekä GEC Marconi.

 

 

F-35 A/B LIGHTNING II – AMERIKAN KAHDEN VIENTIMALLIN KONE

 

 

 HX_11_F35.jpg

Edellä kuvani F-35B Lightning –koneesta Farnboroughssa 2016, jolloin kone oli ensimmäistä kertaa esillä yleisölle kansainvälisessä lentonäytöksessä Euroopassa. Suomi on jättänyt tarjouspyynnön F-35A tai F-35B -koneista. Harkinnassa on siis A-malli, joka pystyy nousemaan vain perinteisiltä lentokentiltä ja B-malli, joka pystyy nousemaan lyhyiltä kiitoradoilta tai paikaltaan pystysuoraan. Kauppa nykytason 60 koneen määrällä oman arvioni mukaan 5,1 miljardia USD + ylläpito ja käyttö enintään 20,1 miljardia USD. Kauppa uuden määrittelyn 30 koneen määrällä olisi 2,6 miljardia USD + ylläpito ja käyttö enintään 10 mrd. USD. Tietoni pohjautuvat julkisiin tietoihin nykyisestä yksikkö- ja ohjelmakustannuksista karkealla keskiarvolla ilman maakohtaisia painotuksia, lisiä tai alennuksia. F-35 käyttökustannuksiksi on arvioitu 21,000 -31,000 USD/ tunti, mikä tekee siitä kalleimman käytössä olevista länsimaisista ensi linjan hävittäjistä. Suomen nykyisillä käytöllä käyttö maksaisi 184 -272 miljoonaa USD vuositasolla arviotuntihinnalla.
 
Kirjoituksessa ”F-35 ja Suomi” käsittelen koneen taustaa sekä maakohtaisia tilauksia. Tästä yhteenvetona on, että kone pohjautuu alun perin brittiläiseen Harrier -tietotaitoon ja neuvostoliittolaiseen samoihin aikoihin vastineeksi Harrierille kehitettyyn Jakovlev Yak-38 koneeseen – molemmat ovat VTOL koneita, eli kykenevät nousemaan kymmenen aarin neliömäiseltä maapalalta. Yhteneväisyyksiä on myös aikaisempiin kokeellisiin prototyyppeihin, jotka eivät edenneet varsinaisesti tuotantoon, Venäjällä kaavailtiin tämän lisäksi myös koekappaleen tasolle edennyttä konetta Yak-141, jonka mallin esikuvan perusteella Lockheed teki yhteistyötä kehitellessään F-35-projektia. Mallia valmistettiin vain kaksi lentävää versiota, joista toinen kävi 1992 Farnboroughin lentonäytöksessä. Myöhemmin Venäjä keskittyi maakentiltä nouseviin koneisiin, joilla olisi poikkeuksellisen ketterät lento-ominaisuudet. On todettava, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen venäläinen puolustustarviketeollisuus myi huomattavan paljon tietoa länteen, usein pilkkahinnalla, kunnes 2000-luvulla koko Venäjän lentokoneteollisuus yhdistettiin huomattavasti Neuvostoliiton aikaa tehokkaamman Venäjän hallinnon alaisuuteen. Venäläinen Yakolev siirtyi Irkut-yhtiön omistukseen huhtikuussa 2004. Helmikuussa 2006 Venäjä yhdisti Mikoyan, Ilyushin, Irkut, Sukhoi ja Tupolev-yhtiöt uudeksi United Aircraft Building Corporation hallinnointiyhtiöksi. Klusteri auttaa kilpailussa maailman johtavaa aseviejää Yhdysvaltoja vastaan.

HX_12_F35_Til.jpg

Lentojärjestelmiä koneeseen ovat valmistaneet Northrop Grumman, Lockheed Martin ja BAE Systems.
 
 

 
F-16C FIGHTING FALCON – LUOTETTAVAN TYÖJUHDAN JATKOVERSIO

HX_13_F16.jpg

Kuvassa amerikkalainen F-16 Farnboroughssa 2016.

 

General Dynamics kehitti F-16 Fighting Falcon koneen 1960 -1970-luvulla. Yhtiö on siirtynyt Lockheed Martinille. Koneita on tuotettu yli 4,500 kappaletta ollen käytössä 26 maassa. Koneen tuotekehittely käytännössä onnistui. Tavoitteena oli alun perin ketterä, voimakas sekä kevyt hävittäjä. Hanke oli osin kilpaileva F-15-ohjelman kanssa, mutta sai tarvittavan rahoituksen ja kone lensi jo 1974. Vuonna 1975 eurooppalaiset yhteistyökumpanit Belgia, Tanska, Alankomaat ja Norja tekivät alustavia tilauksia ja pari vuotta myöhemmin toimituksia. Vaikka hankkeen suunnittelutapaa ei noudatettu F-35-projektissa, kelpasi F-16-mallin markkinointitapa sekä liitolaisuusmalli F-35-koneen myyntiin.

 

Kone on nopea ensi linjan hävittäjä, joka kestää ne rasitteet, joita lentäjäkin äärioloissa. Koneen huomioarvoisa tekijä on kuplamallinen raamiton ohjaamo, jossa on hyvä näkyvyys. Kuomu on polykarbonaattia, jonka näkökenttä on 360 astetta, 40 astetta alaspäin sivulle, ja 15 astetta alas eteenpäin. Neuvostolliittolainen ja myöhemmin venäläinen lentokonesuunnittelu on omaksunut tämän saman nostetun lentäjän hyvän näköalapaikan vielä voimakkaammin korostettuna, kuin amerikkalaisissa koneissa. Yksi F-35 hankkeen kritisoitu puoli on, että lentäjän näkymät ovat rajallisemmat. Lentäjän nostettu ja avainsijainti mahdollistaa tarkemman muodostelmalennon, nopeamman tilanteen hahmotuksen  ja siten on käytännöllisesti oleellisempi. Aerodynaamisesti F-16-kone on epävakaa, mutta vakaus lisääntyy korkealla nopeudella.

 

F-16 koneesta tunnetaan 12 varianttia ja lisäksi näistä useampia tuotantoeriä, jotka sisältävät tekniikkamuutoksia. F-16A on yksipaikkainen hävittäjä, josta on viisi tuotantoerää. F-16B on edellisestä kaksipaikkainen. F-16C on yksipaikkainen vuonna 1984 tuotantoon otettu malli ja D edellisestä kaksipaikkainen versio. F-16E on yksipaikkainen uusi versio ja F-16F on edellisestä kaksipaikkainen versio – näistä on lisäksi kolme tuotantoerää. F-16IN on Intian hylkäämä tuotantoerä ja F-16IQ on Irakiin myyty malli. F-16N on U.S. Navyn uusi malli, joka pohjautuu F-16C/D tuotantoerään 30. F-16V on vuonna 2012 ehdotettu tuotantoerä ja QF-16 on kauko-ohjattava hävittäjäversio vuodelta 2013. F-16 tuotantoerä 70/72 on uusi versio, jota on tarjottu tuotantoon Intiaan.

 

Konetta on käytössä Yhdysvalloissa ja koneesta on tehty myös myös kauko-ohjattava versio sekä koneen elinkaarta kasvatetaan päivityksillä. Israel osti vuonna 2000 sata uutta konetta 45 miljoonan USD kappalehintaan. Koneita on myös muslimi- sekä arabimaissa Pakistan, Turkki Bahrain, Irak, Jordania, Marokko, Oman Arabiemiraatit ja Egypti. Käyttö jatkuu edelleen seuraavissa maissa: Belgia, Chile, Tanska, Kreikka, Israel, Indonesia, Alankomaat, Norja, Puola, Portugal, Taiwan, Etelä-Korea, Romania, Singapore, Thaimaa ja Venezuela. F-16 käyttökustannuksiksi on arvioitu 7,000 USD / tunti.

HX_14_F16_Til.jpg

Koneen moottori on moottori General Electric – yhtiöltä. Tutkasta vastaa Westinghouse, mutta myös muita tutkamalleja on käytetty vientimalleissa.

 

 

 

 

F-15E STRIKE EAGLE – AMERIKKALAINEN ERIKOISKONE

Esikuvana 1988 käyttöönotetulle McDonell Douglasin F-15E-koneelle oli venäläinen MiG-25-kone, kun taas Venäjä kehitti Su-27-koneen vastineeksi amerikkalaiselle F-15-koneelle. Amerikkalaista F-16-konetta vastaamaan kehitettiin puolestaan Mig-29, kunnes 2006 Venäjä yhdisti Sukhoin ja Mikoyanin tehtaat yhteen. Koska Yhdysvallat on melko eristyksissä Pohjois-Amerikassa, ovat he kehittäneet suuria pitkän kantaman pommikoneita, kuten B-2, B-1, F-117 ja B-52, siinä missä Euraasiassa on luotettu raskaisiin hävittäjäkoneisiin. Toisaalta Yhdysvallat on asennoitunut myös operoimaan lentotukialusjärjestelmillä, jotka ovat nykyään maailman vahvimmat. Yhdysvaltojen aiempana suunnitelmana on ollut korvata lentotukialuksilla operoivat F-15-koneet uusilla F-35C-koneilla.

 

Yhdysvaltojen ilmavoimat oli suunnitellut korvaavansa kaikki entiset koneensa F-22 ja F-35 koneilla ja poistavansa vanhat käytöstä. Uuden teknologian kanssa tulleiden ongelmien myötä suunnitelma onkin muuttunut siten, että F-22-koneiden määrä jäi vain neljännekseen aiotusta ja F-15-koneita modernisoitaisiin uusimmalla teknologialla sekä kapasiteetilla – näin elinkaari jatkuu vuoteen 2040 saakka. Käyttäjiä F-15E Strike Eagle koneelle ovat Yhdysvallat (213 konetta), Israel (25 konetta), Etelä-Korea (58 konetta), Saudi-Arabia (70 konetta jotka päivitetään ja tilataan 14 uutta) ja Singapore (40 konetta). Koneen aikaisempi versio oli McDonell Douglasin 1976 käyttöön otettu F-15 Eagle, joita on Yhdysvalloissa (254 konetta), Japanissa ja Saudi-Arabiassa (70 yksipaikkasta ja 16 kaksipaikkaista konetta). Osin esikuvana oli 1974 käyttöön otettu Grumman F-14 Tomcat jota on yhä käytössä Iranissa, kun taas Yhdysvallat on lopettanut koneen käytön ja tuen. Koneita on tuotettiin 712 kappaletta. Iranin konemalli on tukenut kansainvälistä tuotekehittelyä käänteisellä suunnittelulla Iranin kautta, mutta Iranin yhteistyökumppanit ovat laajemmin tuntemattomia.

HX_15_F15_Til.jpg

EUROFIGHTER TYPHOON – YHTEISEUROOPPALAINEN TYÖJUHTA

HX_16_EF.jpg

Kuvassa Eurofighter Typhoon Farnboroughssa 2016

 

Eurofighter Typhoon kone syntyi, kun muita eurooppalaisia maita päätti luopua osallisuudesta Ranskan Dassault Rafale-projektiin. Hankkeen päävetäjä on ollut British Aerospace EAP eli BAE. Hankkeessa on mukana Britannian ohella tasavahvalla panoksella Saksa ja pienemmillä osuuksilla Italia ja Espanja. Kone on ollut tuotannossa vuodesta 2003 alkaen.

 

Tähän päivään saakka Eurofighter Typhoon koneita on tuotettu 478 kappaletta. Koneen nykyinen yksikkökustannus on 90 miljoonaa euroa eli 101 miljoonaa USD. Jos koneen kehitys- ja tuotantokustannukset lasketaan mukaan, koneen yksikköhinta on 131 miljoonaa USD – tällöin koko ohjelma on tähän mennessä maksanut 63 miljardia USD + käyttömenot. Britannian ohjelmakustannuksiksi vuonna 2011 arvioitiin 23 miljardia puntaa, Saksan arvioi 2009 systeemin maksaneen 90 miljoonaa euroa konetta kohden, mikä summattuna olisi 14 miljardia dollaria. Espanja on arvellut projektipanoksensa olleen vuonna 2010 noin 11,7 miljardia euroa, joka vastaa 13,0 miljardia USD. Vuonna 2009 Saksa osti 31 konetta 2,8 miljardin euron hintaan eli 90 miljoonan euron kappalehintaan, tämä vastaa nykyrahassa 101 miljoonaa USD. Eurofighterin käyttökustannuksiksi on arvioitu 8,200 -18,000 USD / tunti. Suomen nykykäytöllä tämä vastaa vuosittaisina tuntikuluina 72-158 miljoonaa USD.

 

Eurofighter koneet ovat jaettu kolmeen tuotantoerään, joista ensimmäistä tuotettiin 148, toista on tuotettu tai tuotetaan arviolta 251 ja kolmatta tuotetaan arviolta 200 kappaletta. Tämän lisäksi tuotantoerän ohella teknologia vaihtelee tilausmaasta riippuen. Eurofighterin arvioitu tuotantomäärä tulee olemaan 599 konetta, joista Britannialla 160, Saksalla 143, Italialla 96, Espanjalla 73, Saudi Arabialla 72 Kuwaitilla 28, Itävallalla 15 ja Omanilla 12 konetta. Britannialla on Tornadojen ohella myös Typhoon koneita ja nyt uusimpana tulossa ovat F-35B -koneet.

 
Typhoon hävittäjistä on tehty vientisopimuksia, mutta osa alkuperäisestä teknologiasta on edelleen salaista. Itävalta päättyi valitsemaan Eurofighterin ja hylkäsi F-16 ja JAS 39 Gripen-koneet – se sopi maksavansa 127 miljoonaa USD kappaleelta vähän käytetyistä koneista. Saudi Arabia on sopinut 72 koneen kaupasta 4.2 miljardin USD hintaan kappalehinnan ollessa 58 miljoonaa - hinta on myöhemmin noussut. Oman sopi 2010 hankkivansa 12 Eurofighteria ohittaen JAS 39 Gripenin. Kuwait on sopinut 9 miljardin USD kaupasta saaden 28 konetta peräti 323 miljoonan USD kappalehintaan – kallis sopimus selittyy muilla sopimusjärjestelyillä. Muita konetta harkitsevia maita ovat Bahrain, Belgia, Bulgaria, Kanada, Suomi, Indonesia, Malesia, Peru, Puola, Serbia ja Vietnam. Kaupat ovat epäonnistuneet Tanskan, Kreikan, Intian, Japanin, Norjan, Qatarin, Singaporen, Sveitsin, Turkin ja Arabiemiraattien kanssa – useat näistä maista ovat valinneet F-35-koneen.

HX_17_RA.jpg

Red Arrows. Britannian ilmavoimat ovat olleet kauan vaativissa käytännön tehtävissä.
 
Britannia ja Italia ovat käyttäneet Eurofighter Typhoon koneita sotatehtävissä jo viisi vuotta. Britannialla on suunnitteilla korvata Tornado-koneet Eurofighter -koneilla vuoteen 2030 mennessä. Eurofighter koneilla on ollut muutamia vakavia onnettomuuksia, mutta suhteellisen vähän lentotunteihin ja koneiden määrään verrattuna. Koneita on tuhoutunut käytössä neljä ja kaksi lentäjää on kuollut – samalla lentotunteja on ollut 240,000.
 
Eurofighter on suunniteltu Rafalen tapaan kaksimoottoriseksi kahdella ilmanottoaukolla, delta-siivillä ja edessä olevilla kanansiivekkeillä sekä takaosan pystysuuntaisella sivuvakaajalla. Koneen muotoilullinen tuntomerkki on myös kaareutuvat kulmikkaat kaksi ilmanottoaukkoa ohjaamon alla, joiden alapuolella on puolestaan etulaskuteline. Koneen etuosan kulmikkuus erottaa sen selkeästi läntisistä hävittäjämalleista, mutta puolestaan muistuttaa hieman Venäjän viime vuosikymmenten MiG ja Sukhoi -koneiden ilmanottoaukkojen kulmikkuutta – eron tosin on Typhoonin deltasiivet poiketen venäläisten kapeammista siivistä, etuosan ohjaussiivekkeet vain Typhoonissa, ilmanottoaukkojen vaakasuuntainen kaarevuus poiketen venäläisten taakse taipuvista erillään olevista ilmanottoaukoista sekä yksi sivuvakaaja Typhoonista poiketen venäläisten kahdesta sivuvakaajasta. Rafalen tapaan Typhoon on tietokoneohjattu fly-by-wire- järjestelmällä ja sen materiaalit ovat osin komposiittimateriaaleja, jotka vähentävät tutkajälkeä, mutta kone ei ole häivehävittäjä. Koneelle on arvioitu 6000 lentotunnin kestävyys. Koneessa on korkeatasoisia eurooppalaisia ohjaus-, tutka- ja muita toimintajärjestelmiä. Lentokoneen lento-ominaisuudet ovat kilpailukykyisiä verrattuna muihin käytössä oleviin ensilinjan hävittäjiin.

HX_18_EF_Til.jpg

Koneen valmistusvastuu on jaettu monikansallisesti Alenia Aermacchi, Airbus Group, BAE Systems ja Eurofighter Jagdflugzeug GmbH -yhtiöille.

 

 

DASSAULT RAFALE – RANSKALAINEN MONITOIMIHÄVITTÄJÄ

HX_19_RAF.jpg

Rafale esillä Bourget-päivillä
 
 
Dassault Rafale on ranskalainen hanke, joka täydentää Mirage 2000 -konemallia. Koneesta alun perin suunniteltiin eurooppalaista yhteishanketta, mutta Italia, Saksa Espanja ja Britannia päätyivät kehittämään Eurofighter Typhoon -konetta. Ranskan ilmavoimat suunnittelee koneen palvelevan ensi linjan hävittäjänä vähintään vuoteen 2040 saakka. Dassault on pitkällä myös miehittämättömien lentokoneiden valmistuksessa.
 
Rafale -hankkeen ohjelmakustannuksiksi on arvioitu 2013 noin 46 miljardia euroa, silloin 63 miljardia dollaria, mutta nykyrahassa 51 miljardia dollaria. Ohjelmakustannukset kattavat koneet ja niiden käytön vuoteen 2053 saakka. Laskenta ottaa huomioon myös inflaation. Tällöin koneita oli valmistunut 286 kpl ja konetta kohden ohjelmakustannukset olivat nykyrahassa 178 miljoonaa dollaria. Vuonna 2010 koneen yksikköhinta oli 112.8 miljoonaa USD. Rafalen käyttökustannuksiksi on arvioitu 16,500 USD / tunti, mikä on samaa luokkaa, kuin Eurofighterilla. Tuntihinnalla Suomen nykyisellä vuosikäytöllä tämä vastaisi 145 miljoonaa USD. Uudempien hintojen mukaan Rafale B maksaa 82,5 miljoonaa USD, Rafale C 76,8 miljoonaa USD, Rafale M 88,2 miljoonaa USD.
 
Rafalen suunnittelu pohjautuu Miragen tavoin delta-siipeen, takaosan pystysiivekkeeseen sekä etuosan kanansiipiin. Poikkeuksellista on Hornetin tapaan kaksimoottorisuus. Etuosan muotoilun osalta koneessa on myös yhteneväisyyksiä, tosin voimakas ilmaa sisään ohjaava ”lommolla” sisään kaartuva muoto ilmanottoaukkojen edustalla on visuaalinen tuntomerkki. Rakennussuunnittelun kannalta poikkeuksellista on suunnitteluvaiheessa käytetty CATIA-järjestelmä, joka toimii alustana voimakkaille kokeellisille arkkitehtuurimuodoille sekä siviilikäyttöön tarkoitetuille suunnitteluohjelmille. CATIA toimii voimakkaasti muoti-orientoituneessa designissa ja arkkitehtuurissa.

HX_20_PAF.jpg

Patrouille de France, Ranska on suurvalta Yhdysvaltojen, Britannian ja Venäjän tapaan.

 

Rafale-koneen A-malli on koemalli, Rafale D on käytöstä poistunut merkitsemistapa, Rafale B on kaksipaikkainen Ranskan ilmavoimien kone, C-malli yksipaikkainen Ranskan ilmavoimien kone, M-malli lentotukialusmalli, joka on toistaiseksi ainoa tuotettu ulkomainen malli, joka saa laskeutua amerikkalaisille lentotukialuksille, Rafaele N malli on lopetettu tyyppikehittely, Rafale R on tiedustelumalli, Rafaele DM on kaksipaikkainen egyptiläinen malli ja Rafaele EM on yksipaikkainen Egyptin ilmavoimien malli. On selvää, että Qatariin ja Intiaan on tulossa myös omat vientimallit, näin myös Suomeen, jos Suomi odotusten vastaisesti päätyisi kalliimpaan ranskalaiseen hienostuneeseen erikoiskoneeseen.

 

Rafale on ollut tarjolla Kanadaan (vaihtoehtoina Super Hornet, F-35 ja Rafale), Malesiaan (vaihtoehtoina Super Hornet, Jas Gripen ja Rafale), Arabiemiraatteihin (vaihtoehtoina Eurofighter, Super Hornet ja Rafale) ja Suomi on pyytänyt joulukuussa 2015 Britannialta, Ranskalta, Ruotsilta ja USA:lta tarjouksen hävittäjäksi. Ranskan mukaan tarjous esitettäneen keväällä 2018 ja Suomi tekee päätöksensä 2021.

 

Brasilia valitsi Jas Gripenin ja hylkäsi Super Hornet, F-16, Su-35, Typhoon ja Rafale koneet. Singapore valitsi F-15SG koneen Rafalen sijaan. Sveitsi päätyi ostamaan Gripen-koneita, mutta kauppa arvioidaan uudelleen. Libya suunnitteli vuonna 2007 Rafalen hankkimista, mutta koneita nähtiin vain pommittamassa maata hajalle. Kuwait perui Rafale -kaupan ja osti Eurofightereitä. Tanskalle Dassault kieltäytyi tekemästä tarjousta, sillä Tanska alkoi rahoittaa F-35 ohjelmaa.

 

Rafale-koneita on tilattu 180 konetta Ranskaan, joista yli 135 on toimitettu. Egyptissä on 6 käytössä ja 24 tilauksessa, Intiaan on alustavasti sovittu 36 koneen tilauksesta ja Qatariin on tilattu 24 konetta. Intian kaupan hinnaksi on arvioitu 244 miljoonaa USD kappaleelta, minkä korkea hinta pohjautuu siihen, että maa haluaa kehittää alueellista ydinasejärjestelmää. Rafale on operoinut myös sotatoimissa vuodesta 2002 lähtien, mutta konemallin onnettomuudet ovat etupäässä johtuneet äärimmäisistä käyttöolosuhteista ja -tavoista.

 

Lentokonetta on manuaalisesti vaikeaa lentää vakaasti, mutta tietokoneohjaus tekee lennosta tasaisen fly-by-wire -teknologialla. Kone voi lentää myös äärimmäisen hitaasti – valmistaja on kertonut, että lennossa jopa 28km/h - toisaalta lentokoneen asennosta suhteessa horisonttiin ei ole kerrottu. Kone pyrkii vähentämään tutkanäkyvyyttä ja infrapunajälkeä, sekä käyttämään yhdistelmämateriaaleja, mutta kone ei ole häivehävittäjä. Tarkemmat tiedot ovat salaisia.

HX_21_Raf_Til.jpg

Koneen valmistusvastuu on laajalla Dassault Aviation –yhtiöillä, elektronisia järjestelmiä on tuottanut Thales. Rafalessa on kehittyneitä tutka-, maalinohjaus-, sensori- ja lentojärjestelmiä.

 

 

TAVOITTAMATTOMAT VAIHTOEHDOT

 

Suomen hävittäjäkaupalle on paljon vaihtoehtoja. Yhdysvaltojen malleille ongelmana on Yhdysvaltojen odotus NATO-sitoumuksista. Venäjän malleille ongelmana on, että Suomen tulisi sitoutua itsenäisiin puolustusratkaisuihin ja liittoutumattomuuteen, myös mahdollisuuteen Suomen puolustamiseen Yhdysvaltojen tai NATO:n joukkoja vastaan. Pääasiallisena ongelmana kuitenkin pidetään uusien koneiden korkeita hintoja. Tämän lisäksi on muistettava, että myös venäläiset koneet voidaan räätälöidä sellaisiksi, että niiden järjestelmiä muokataan ja mukautetaan itsenäiseen käyttöön. On vaihtoehtoja, joita Suomi harkitsee, mutta ei välttämättä pysty tai halua saada: nämä ovat venäläiset koneet sekä amerikkalainen F-22-kone. Pääongelma ei ole käytännöllinen, vaan poliittinen ja kustannuksiin liittyvä.

 

Sukhoi ja Mikoyan ovat tunnetuimmat Venäjällä helmikuussa 2006 perustetun United Aircraft Corporationin tuotemerkit. Yhtiön valtionomistuksen osuus on 80 %. Tuotemerkit kattavat Venäjän lentokoneet ja helikopterit. UAC työllistää arvioiden mukaan 100,000 henkeä ja lentokoneteollisuus työllistää yhteensä 355,000 henkeä Venäjällä.

SUKHOI SU-30 – VENÄJÄN VIENTIHÄVITTÄJÄ

HX_22_Su.jpg

Venäjän Su-30ME vientimalli Pariisissa
 
Su-30 on venäläinen monitoimihävittäjä, joka pohjautuu Su-27 tuotantolinjaan. Konetta on käytössä 44 kpl Algeriassa, 100 kpl vientimalleina Kiinassa, Angolassa, Intiassa lisenssituotettuina (kaksisataa käytössä), Indonesiassa, Kazakstanissa, Malesiassa, 84 kpl Venäjällä, Ugandassa, Venezuelassa ja Vietnamissa. Su-30-koneesta on 12 varianttia, variantit ovat esimerkiksi maakohtaisia kuten Venezuelassa tai lisenssituotettuja kuten Intiassa. Su-27-koneen yksikkökustannukset ovat 30 miljoonaa USD ja sitä on tuotettu 809 kappaletta. Su-30-koneen yksikkökustannukset ovat olleet 37,5 miljoonaa USD ja sitä on tuotettu yli 540 kappaletta.
 
Malli Su-30K on kaupallinen vientiversio, Su-30KI on jäänyt käytöstä, Su-30KN on päivitysmalli, Su-30MK on kaupallinen vientiversio, Su-30M2 on tuotekehitysmalli, Su-30MKI on Intialainen lisenssimalli, Su-30MKK on vientiversio Kiinaan, Su-30MKM on toinen Intialainen lisenssimalli vientiin, Su-30MKA on Algerian vientimalli, Su-30SM on Venäläinen erikoismalli, Su-30SME on edellisestä vientimalli, Su-30MKV on vientiversio Venezuelaan ja Su-30MK2V on vientiversio Vietnamiin. Kuten suuri varianttien määrä kertoo, vienti on hyvin järjestetty.

HX_23_Su_Til.jpg

SUKHOI SU-34 – SYYRIASSA TESTATTU MONITOIMIHÄVITTÄJÄ

 

Su-34 on kaksipaikkainen hävittäjä, joka on kehitetty erityisesti maa- ja merimaaleja vastaan. Koneen yksikkökustannukset ovat 36 miljoonaa USD ja konetta on tuotettu 100 kpl Venäjän ilmavoimille. Kone sai mainetta, kun Latakian lentotukikohdassa tusina koneita iski maamaaleja vastaan Syyrian hallituksen tukemiseksi. Tämän kannustamana Algerian ilmavoimat on tilannut tusinan verran koneita. Koneen asejärjestelmät käyttävät venäläistä GLONASS-signaalia, joka on päällekkäinen järjestelmä amerikkalaiselle GPS-signaalille. Kone on lisäksi ilmatankattava.

HX_24_Su34_Til.jpg

 

MIKOYAN MIG-35 – VENÄJÄN TULEVA ILMAHERRUUSHÄVITTÄJÄ

 

Mikoyan MiG-35 on tässä vaiheessa testivaiheessa oleva malli, joka pohjautuu MiG-29 tuotekehitykseen, myös ulkonäöltään. Koneen yksikkökustannuksiksi arvellaan 45 miljoonaa USD. Kone pyrkii vastaamaan niihin 4+ sukupolven hävittäjiin, jotka ovat tarjolla myös Suomeen. Venäjä ja Egypti ovat tilaamassa koneita. On huomattava, että kone on ilmaherruushävittäjä, joka on nopeampi kuin mikään Euroopassa käytetty kone, neljää Saksassa, Puolassa ja Virossa olevaa F-22-hävittäjää lukuun ottamatta. Amerikkalaisilla on kuitenkin tavoitteena, että he eivät luovuta näitä nopeampia koneita muiden maiden hallintaan.

 

Koneen MiG-35 malli on yksipaikkainen ja MiG-35D on kaksipaikkainen. Tyyppimallin kirjoitusasu tulee perustajista Mikoyan ja Gurevich, lyhenne MiG.

HX_25_MIG_TIl.jpg

SUKHOI SU-35 – VENÄJÄN TOINEN ILMAHERRUUSHÄVITTÄJÄ
 
Su-35 on Venäjän päivitetty versio Su-27-koneesta, joka on moniroolinen ilmaherruushävittäjä. Koneita on tuotettu 48 konetta yksikköhinnan ollessa 40 -65 miljoonaa USD. Kiina on tilannut 24 konetta. Koneen nopeus on vastaava, kuin MiG-35 koneella.
 
Koneesta on esitetty kiinnostusta Egyptistä, Venezuelasta, Indonesiasta, Vietnamista ja Algeriasta. Useat länsimaihin yhteyksissä olevat maat ovat koneen sijaan valinneet amerikkalaisia vaihtoehtoja. Pohjois-Korean pakotteet estävät myös tämän konetyypin myymisen naapurimaasta. Kiina tulee ostamaan muutamia koneita, mutta keskittyy enemmän omien hävittäjien kehittämiseen, erityisesti uusimpiin malleihin.
 
Koneen malleista mainittakoon, että Su-27M ja Su-35 ovat yksipaikkaisia hävittäjiä. Su-35UB on kaksipaikkainen koulutuskone. Su-35BM on yksipaikkainen päivitetyn mallin kertova nimi. Su-37 on työntövoiman suuntauksen demonstraatiokone. Su-35S on tuotantomalli Su-35BM tyypistä.
 
HX_26_SU35_Til.jpg

 

SUKHOI SU-57 – VENÄJÄN VIIDENNEN SUKUPOLVEN HÄVITTÄJÄ

 

Venäjällä esiintyi 80-luvun lopulla tarve suunnitella uuden sukupolven hävittäjä – tähän vaikutti amerikkalaiset häivekoneet. Vasta 2000-luvun alussa Venäjän ilmailuteollisuus pääsi alkuun uudesta hävittäjästä, joka vastaisi F-22 ja Eurofighter Typhoon –koneille. Kehitetty Sukhoi Su-57 on Venäjän viidennen sukupolven hävittäjä, joka on vastaava ilmaherruushävittäjä F-22 Raptor –koneelle. Sukhoi Su-57, vanhalta työnimeltään nimeltään T-50 ja vanhalta tyyppinimeltään PAK FA, lensi ensimmäisen kerran 2010 ja siitä on kuusi lentävää prototyyppiä. Koneen yksikkökustannukset ovat yli 50 miljoonaa USD.

Venäjä on kehittänyt uuden suunnittelulinjaston Intian kanssa, joka tähtää tuotantoon Intiassa – tämän variantin nimi on Sukhoi/HAL FGFA,. Markkinoiksi arveltiin optimistisillaan 1,000 konetta. Venäjän omaa Su-57-konetta suunnitellaan lähitulevaisuudessa sarjatuotantoon, mutta samaten kuin Yhdysvalloissa F-35 ohjelman kustannukset palauttavat neljännen sukupolven hävittäjät pitempään käyttöön, kuten F-15 ja F-16 -koneet, samoin myös Venäjällä kaavaillaan Su-27 ja Su-35S hävittäjien käytön pitempää käyttökaarta, samoin myös Venäjällä sarjatuotantoon valmistuva MiG-35 ennustaa pitempää käyttöaikaa neljännen sukupolven hävittäjille.

Tarkennus 2019: Koneen vientiversio 28.3.2019 alkaen on Su-57E vastaten ”Eksportny” eli ”Export” eli ”vienti”. Koneita on nähty Syyriassa vuodesta 2018 alkaen.

 

 

HX_27_SU57_Til.jpg

LOCKHEED MARTIN F-22 RAPTOR – AMERIKAN VIIDENNEN SUKUPOLVEN HÄVITTÄJÄ
 
Lockheed Martin F-22 Raptor on Yhdysvaltojen viidennen sukupolven hävittäjä, jonka kehitystä vauhdittivat häivepommittajien F-117 ja B-2 kehittäminen. Kone esiteltiin 2005 ja sen tuotanto loppui 2011, kun arveltiin F-35-hävittäjän valmistuvan nopeasti käyttöön. Lentokoneita valmistui yhteensä 195 kappaletta yksikkökustannusten ollessa 150 miljoonaa USD. Vaikka koneilla arveltiin voitavan korvata F-15 Eagle, F-15E Strike Eagle ja F-16 Fighting Falcon –koneet, ovat amerikkalaiset suunnittelemassa päivityksiä neljännen sukupolven koneisiin, jotka jatkaisivat näiden elinkaarta.
 
Suomen ja Euroopan kannalta ongelma on, että F-22-koneita ei saa myydä ulkomaille, jotta voidaan suojella koneen häiveteknologiaa ja muuta tekniikkaa. On arveltu, että kahden vuosikymmenen kuluttua Yhdysvallat ottaa käyttöön uuden kuudennen sukupolven hävittäjän. On kuitenkin todettava, että F-22-koneiden teknologia voi paljastua käytön myötä, sillä koneita käytetään kriisialueilla, joilla pudonnut kone voidaan pilkkoa ja myydä käänteiseen suunnitteluun samalla tavalla, kuin on tapahtunut parille aiemmalle amerikkalaiselle koneelle viime vuosikymmenenä. Esimerkiksi F-117 koneen tutkasäteitä absorboivaa materiaalia on päätynyt pimeille markkinoille. Vastaava riski on vielä korkeampi Syyrian operaatiossa. Myös tutka-altistuminen vähentää häiveteknologian tehoa, sillä se edistää koneen tunnistamista.
 
Häivehävittäjissä uusi teknologia liittyy pieneen tutkaleikkauskuvaan, jota voidaan saavuttaa kulmien avulla, sekä ilman sisäänoton muotoilulla; tutkasäteitä absorboivalla materiaalilla, yksityiskohtien suunnittelulla, radiopäästöjen vähentämisellä, pienemmällä infrapunajäljellä, hiljaisemmalla akustisella jäljellä samoin kuin ulkohahmon muuttamisella vaikeammin silmin erotettavaksi. Häiveteknologian tehokkuus on kiistanalainen. Muutamat tutkajärjestelmät havaitsevat paremmin häivekoneet, samoin perinteinen akustinen, lämpöjälkien ja visuaalinen valvonta jollain tasolla, vaikkakin ovat entistä epävarmempia.

HX_28_F22_Til.jpg

SUOMEN HARJOITUSHÄVITTÄJIEN VAIHTOEHTOJA

 

Yhdysvalloissa on käynnissä T-X-ohjelma, jonka tarkoituksena on korvata nykyiset 508 kappaletta Northrop T-38 Talon harjoitushävittäjää. Uusia koneita on määrä hankkia Yhdysvaltoihin ainakin 350 kappaletta. Yhdysvallat on ilmeisesti tarjoamassa T-X-ohjelman koulutushävittäjiä kaikille muillekin maille, jotka ovat hankkimassa F-35 koneita, todennäköisesti myös Super Hornet-koneiden käyttäjille. T-X-ohjelmassa mukana olevat koneet ovat T-X, T-50A, T-X Hawk, T-100 ja Textron AirLand Scorpion – näistä kaikilla on omat keskenään kilpailevat versiot.

 

T-X on Boeing ja Saab -yhtiöiden harjoitussuihkuhävittäjä. Koneella nähdään mahdollisuutena toimia koulutuskoneena uusimmille viidennen sukupolven hävittäjiä varten, nimittäin sillä on samoja piirteitä Lockheed-Martinin uusimpien koneiden kanssa, kuten kaksisiivekkeinen pyrstö ja kaksimoottorisuus. Koneen ominaisuuksia ei ole vielä julkistettu.

 

Lockheed Martin on kehittämässä Korean KAI:n kanssa KAI T-50 Golden Eagle-koneen, jossa se käyttää ensi linjan hävittäjiin kuuluvaa teknologiaa. Kone voidaan myös ilmatankata. Koneen yksikköhinta on 21 -25 miljoonaa USD. Konetta on valmistettu yhteensä 82 kappaletta Korean tasavallan, Indonesian, Filippiinien ja Irakin ilmavoimille. Suomi ei ole virallisesti arvioinut konetta.

 

HX_29_Kai_Til.jpg

Northrop Grumman on kehittämässä Hawk-hävittäjästä T-X-versiota, joka tarjoaisi uudistetun vastineen yhtiön kehittämälle T-38-koneelle. Koneen yksikköhinta on noin 39 -33 miljoonaa USD.

HX_30_Hawk_Til.jpg

Textron AirLand Scorpion on amerikkalainen koulutus- ja tiedustelukone, jonka yksikkökustannuksiksi arvioidaan 20 miljoonaa USD ja markkinoiksi odotetaan 2,000 konetta. Koneen lentotunnin hinnaksi arvioidaan 3000 USD ja käyttöiäksi 20,000 tuntia. Konetta on tuotettu tähän mennessä vasta yksi prototyyppi, jota on käytetty vuodesta 2013 alkaen.

HX_30_Tex_Til.jpg

Raytheon ja Leonardo ovat kehittäneet T-100 koneen, joka pohjautuu Aermacchi M-346-koneeseen, joka puolestaan on ilmavoimilla koulutuskoneena Italiassa, Singaporessa, Israelissa ja Puolassa. Uusi T-100-kone on oikeastaan uusintaversio Aermacchin 2015 esitellystä koneesta, jota kehitettiin venäläisen Yakolevin kanssa, joka siirtyi Irkut-yhtiön omistukseen huhtikuussa 2004. Helmikuussa 2006 Venäjän hallitus yhdisti Mikoyan, Ilyushin, Irkut, Sukhoi ja Tupolev-yhtiöt uudeksi United Aircraft Building Corporation hallinnointiyhtiöksi. Yhteistyö Yakolevin kanssa loppui jo vuonna 2000 ja Alenia Aermacchi yhdistyi Leonardo-Finmeccanica –yhtiöksi vuonna 2016. Yakolev kehitti koneesta oman versionsa, joka esiteltiin 2010 tuotenimellä Yak-130, jonka yksikkökustannus on noin 15 miljoonaa USD. Aermacchi M-346 koneen yksikköhinta on noin 30 -35 miljoonaa USD.
 

HX_31_T100.jpg

T-100 Farnboroughssa.

HX_32_Aero_Til.jpg

Venäläinen koulutuskone Yak-130 noudattaa ominaisuuksiltaan melko pitkälle M-346-konetta, joka kehitettiin samaan aikaan – Yakolev sai suunnitelmistaan 77 miljoonaa USD Aermacchilta. Venäjän ilmavoimat alun perin harkitsi hankkivansa yhteensä 1000 konetta, mutta konetta on tuotettu vasta sata kappaletta.

HX_33_Yak_Til.jpg

Suihkuharjoitushävittäjiä on tuotettu puolensataa tyyppiä eri maissa. Määrältään suurimmat tuotantoluvut ovat olleet Yhdysvaltojen tuotannossa sekä Varsovan liiton työyhteenliittymillä. Edelleen toiminnassa on yli 20 mallia ja uusia on suunnitteilla eri puolilla maailmaa. Valtaosa tuotetuista koneista on jätetty pois käytöstä. Nykyään nuorille lentäjille on välttämätöntä opettaa lentämistä suihkuharjoitushävittäjällä ennen siirtymistä jopa 10-kertaa kalliimpiin ensi linjan taistelusuihkukoneisiin. Lentokoulutus on myös siten vaativaa, että eläkkeelle jäädään yleensä 30 vuoden iässä. Gravitaatiorasitus on hohdokkaan työn varjopuoli - siitäkin huolimatta, että lentäminen suoritettaisiin mallikkaasti, kestävät lentokoneet nykyään enemmän rasitusvoimia kuin lentäjät. Yksittäisten sekunnin murto-osien päätöksiä ei kuitenkaan pystytä vielä pitkään aikaan korvaamaan siirtämällä päätöksentekoa robotin tai etäohjauksen tehtäväksi.

 

 

 

Päivitys 2019:

Muutamia muutoksia olen päivittänyt vuoden 2016-versioon, mutta yleistilanne on melko lailla ennallaan. Muutoksia on tullut mm. lisensseihin ja uusia suunnitelmia on valmisteilla. Kokonaan uusien tuotelinjojen teossa ei kuitenkaan puhuta vuosien vaan vähintään vuosikymmenen kehitysjaksoista.

Taneli_Poutvaara - 12:13:28 @ 2016, Militaarinen, Suomen politiikka, USA, Venäjä | Lisää kommentti

Lisää kommentti

Täydennä alapuolinen lomake kommenttisi lisäykseen.





Minulla on itsenäiset tekijänoikeudet ”Kirjoitettua” -kirjoituksiin ja niiden kuviin. Halutessasi julkaista sisältöä, viitata siihen tai lainata sitä, voit hakea lupaa kirjallisella hakemuksella. Viittauksissa yksityiskohtia ei saa irrottaa asiayhteydestä eikä vääristää.

 


I have independent copyrights for the writings in the “Kirjoitettua” -writings and the illustrations. If you wish to publish the contents, refer to it or quote it, you can apply for a license with a written application. In reference the details should not be separated from the context nor distorted.