Suunnittelutoimisto Poutvaara - Design Bureau Poutvaara
Taneli Poutvaara

Kirjoitettua

Kirjoitettua palsta alkoi joulukuussa 2015 ja on keskittynyt arkkitehtuuriin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Sen 280. kirjoitus julkaistiin 2.11.2022. Viimeaikaiset aiheet ovat keskittyneet suunnitteluohjelmistoihin ja arkkitehtuuriin.

 

"Kirjoitettua" column, "Written" in Finnish, started in December 2015 and it is focused in architecture and current topics. The 280th writing was published 2.11.2022. Recent subjects are related to design programs and architecture.




2020-03-26

2020-03-26_15:19:30 Uudenmaan sulkeminen

Uudenmaan sulkeminen onnistuu viranomaissuunnitelmilla, mutta siinä on poikkeustapauksia. Perjantain ja lauantain välillä alkavan sulkemisen tavoitteena on lopettaa tarpeeton liikkuminen sekä asioiminen. Uudenmaan rajalla on teoreettisesti autolla kuljettavia reittejä 213 kappaletta. Uudenmaan eristäminen maanteitse toimii kuitenkin melko tehokkaasti siten, että teille perustetaan yhteensä noin 40 valvontapistettä. Valvontapisteiden ohella on tietenkin myös muuta valvontaa.
 
Suurin osa 213 tiestä Uudeltamaalta eivät käytännössä ole käytettävissä ulkopuolisille. Niistä kaksikymmentä on esimerkiksi sellaisia yksityisteitä, jotka kulkevat toisen läänin puolelta toiselle Uudenmaan rajalla siten, että kyseessä on ainoa väylä, josta tontilta pääsee poistumaan. Näiden parinkymmenen tien tapauksessa on kiinteistöjen omistajien kanssa käsiteltävä lupa-asiat. Vastaavasti joukossa on yksityisteiden ohella myös metsäteitä, joita on suljettu ajoestein, tämän ohella uusia ajoesteitä ja harkinnanvaraista lisävalvontaa tarvitaan. Lisäksi valvontapisteet eivät automaattisesti sijaitse maakuntarajoilla ja tämän ohella liikennettä valvotaan liikkuvista partioista sekä ilmasta, joten pienempiä väyliä ei kannata yrittää käyttää Uudenmaan eristämisen luvattomaan rikkomiseen. Lopuksi Uudenmaan eristäminen toimii kaikkien eduksi - jos jollain on pätevä syy poistua Uudenmaan alueelta, se onnistuu luvalla ja kannattaa muistaa, että kyse ei ole myöskään siitä, että kukaan voisi kiertää tarkastuspisteitä vartioimattomia väyliä pitkin, vaan kiellettyä on nimenomaan Uudeltamaalta poistuminen tai sinne saapuminen ilman hyvää perustelua.

Taneli_Poutvaara - 14:19:17 @ 2020, Asia lyhyt, Poikkeustila, Suomen politiikka | Lisää kommentti

Lisää kommentti

Täydennä alapuolinen lomake kommenttisi lisäykseen.

Automaattisen roskasisällön vähentämiseksi tämä toiminto on suojattu captchalla.

Tämä edellyttää kolmannen osapuolen toimittajan, Googlen, sisällön lataamista ja evästeiden tallentamista.





Minulla on itsenäiset tekijänoikeudet ”Kirjoitettua” -kirjoituksiin ja niiden kuviin. Halutessasi julkaista sisältöä, viitata siihen tai lainata sitä, voit hakea lupaa kirjallisella hakemuksella. Viittauksissa yksityiskohtia ei saa irrottaa asiayhteydestä eikä vääristää.

 


I have independent copyrights for the writings in the “Kirjoitettua” -writings and the illustrations. If you wish to publish the contents, refer to it or quote it, you can apply for a license with a written application. In reference the details should not be separated from the context nor distorted.