Suunnittelutoimisto Poutvaara - Design Bureau Poutvaara
Taneli Poutvaara

Kirjoitettua

Aloitin kirjoitusten julkaisemisen 18.12.2015 keskittyen aluksi blogi -muotoiseen kirjalliseen esittämiseen. Vanhat 185 kirjoitusta siirrettiin uuteen graafiseen pohjaan lokakuussa 2019 ja alkuperäinen julkaisuajankohta on mainittu otsikossa. Osa kirjoituksista on enemmänkin esseitä, itsenäisesti julkaistuja tutkimuksia tai itsenäistä journalismia. Tästä syystä uusi nimi on ”Kirjoitettua”, ollen pääasiassa suomenkielinen. Julkaisin 250. artikkelin 2020-12-17.

 

I started publishing writings in 18.12.2015 with focusing at the beginning in blog -format written representation. The old 185 writings were transferred to the new base in October 2019 and the original publication time is mentioned in the heading. Part of the writings are more like essays, independently written research papers or independent journalism. This is why the new name is “Kirjoitettua” translated as “Written”, being mainly in Finnish language. I published 250th article on 2020-12-17.




2019-10-30

2016-04-29_20:00:01 Esoteerinen kirja-arvostelu

Luin Francis D.K.Chingin ja kahden muun arkkitehtuurin professorin kirjan A Global History of Architecture vuodelta 2007. Kirjaan tutustuessa huomasin melko nopeasti, että teoksesta voi oppia jotain. Myöhemmin yllätyin uuden tiedon määrästä, vaikkakin kirja muodosti arkkitehtuurista vain yhden tietolähteen monien muiden joukossa.

Global_kansi.jpg

Kirja on yli 800-sivuinen ja tekstiä on suurin piirtein saman verran, kuin piirroksia ja kuvia. Kirja painaa 2156 grammaa, ja sen sivujen pinta-ala on noin 49 neliömetriä, joten vertailun vuoksi 116 sivun sunnuntain Suomen suurimmassa sanomalehdessä on 13,2 neliötä ja yhtä korkea 2 millimetrin fontti. Kirja siis vastaisi teknisesti noin neljää sunnuntain sanomalehteä, vaikkei lehtiä kukaan tarkkaan lue. Erityistä kritiikkiä esitän kirjan heikosti käyttöä kestävälle paperille, vaikka se on hapotonta. Toisena puutteena kirjanpainannassa tulee heikkotasoinen taitto – useassa kohdassa kuvakenttä on leikannut pois tekstikenttiä. Tällaista aloittelijan virhettä en olisi odottanut arvostetulta Wiley-kustantamolta. Virheen jälkeen joko oikoluku on ollut harppovaa tai kirjanpainoon on lähetetty virheellinen tiedosto. Myös materiaalissa on kaikissa osa-alueissa virheitä – tekstissä, kieliopissa, kuvituksessa ja piirroksissa. Erona kirjan ja lehden lukemisen välillä on, että kirjan teksti on virheistään huolimatta puolitieteellinen ja sisältää jopa suomalaiselle virkamiestason englannin kielen taitoiselle huomattavan paljon tuntematonta sanavarastoa ja uusia ilmaisuja. Arkkitehtuuriset käsitteet ovat puolestaan alan ulkopuolisille hyvin vaikeita. Kirja painottaa omakohtaista näkemystä ja kirjasta riippumatonta tietoa sekä sen lisäämistä muista lähteistä.
 
Ensisijaisesti näen kirjan ansiona sen, että se on kokoomateos, joka käsittää laveasti koko maailmasta kaikenlaisia arkkitehtuurikohteita. Kirjassa on sekä paljon tuttua tietoa, että myös uutta tietoa oivallisesti yhdistävää sisältöä koottuna tiiviiseen pakettiin. Kirjan osalta voisin todeta, että sen pohjalta olen havainnut kuuluvani arkkitehtuurin sisäpiiriin. Myös itselleni tutut kohteet ovat kirjassa näyttäneet hyvin suuripiirteisesti käsitellyiltä. Toisaalta kirja pyrkii nimenomaan esittämään tekijöidensä kokonaisnäkemyksen eikä esittämään kattavasti tai tarkasti koko maailman kaikki oleelliset arkkitehtuurikohteet. Globaalin arkkitehtuuritarkastelun pohjalta voi melko helposti asettaa kriittiseen tarkasteluun suurimman osan Suomen arkkitehtuurikeskustelusta tai tuottaa Suomen arkkitehtuurikeskustelua täydentävää lisätietoa. Tässä kirjassa ei ole kuitenkaan kovin tarkkaa kuvaa Suomesta, vaikkakin suomalaisista arkkitehdeistä on mainittu Saariset ja Aalto, ruotsalaisista vain Asplund. Kirjassa käsitellään Suomesta vain Säynätsalon kunnantaloa ja Villa Maireaa, eikä juuri mitään muuta ennen tai jälkeen. Se on mielestäni kirjan ja samalla myös Suomen heikkous. Samalla kuitenkin varoittaisin kaupallistamisesta ja henkilökultin rakentamisesta, se ei ole uskottavaa, sillä kansainvälisessä katsannossa Suomen identiteetti on tosiasiassa melko heikko. Pohjoismaat, varsinkin Suomi ja sen suhde Venäjään ovat kirjassa suurpiirteiset eivätkä sisällä historiallista ulottuvuutta. Venäjästä mainitaan puolestaan kirjassa lähinnä Pietari ja Moskova ja niistäkin muutama julkinen rakennus ja lähinnä harmitellaan sitä, että Länsi-Euroopan arkkitehdit eivät saaneet Stalinilta arvovaltatukea. Mielestäni maailman arkkitehtuurin laaja hallinta on perusedellytys uuden pohjaltaan kestävän arkkitehtuurin tuottamisessa. Koko maailman kaiken arkkitehtuurin käsittely on selkeästi näkökulmakysymys, jonka esittämisessä on yhtä paljon vaihtoehtoja kuin erikoisasiantuntijoita. Kirjan etuna itseni kannalta näen, että se on osoittanut omien projektieni teoreettisen sisällön olevan korkealaatuisempaa sekä kestävämpää, kuin yleisemmin on arveltu – olen tietenkin voinut vahvistaa omaa teoreettista näkemystäni ja saanut vähäisiä ideoita omiin vanhoihin sekä käynnissä oleviin projekteihin.
 
Helmikuussa luin kirjan nimeltä Encyclopedia of World Architecture. Sen toimittaja ei ollut arkkitehtuurin ammattilainen, vaan toimittaja. Kirjan kieli on selkeää ja helppoa ja lukeminen sujuvaa. Kirjassa on kuitenkin tarkkaa pitkälle viimeisteltyä esittelytason piirrosmateriaalia, jonka arkkitehdit olivat piirtäneet tarkkoina mustavalkotussauksina toimittajalle. Tavoitteena oli ikään kuin johdattaa myös maallikoita lukemaan pääpohjapiirroksia. Tässä A Global History of Architecture kirjassa on ollut puolestaan tekijöinä kolme Washingtonin yliopiston professoria. Kirja on kuitenkin enemmän opiskeluteos, kuin hakuteos ja se näkyy myös arkkitehtuurisesti pätevässä, mutta luonnosmaisessa piirrosmateriaalissa ja kuvituksessa. Kuvitus nojaa mustavalkoisiin rasterivalokuviin, karttoihin sekä rasteroituihin osin käsivaraisiin harmaasävypiirroksiin. Teknisesti tämä on helpompaa, kuin tussaus, mutta kuvien lukeminen vaatii enemmän osaamista. Kirjan kuvitus painottuu kokonaisuuden hallitsemiseen sekä selittäen, että kuvista, kartoista ja kaavioista. Tavoitteena on kannustaa arkkitehtejä tekemään ennen matkaa, sen aikana ja sen jälkeen piirroksia sekä kaavioita rakennuksista. Siten kirja on lähellä käytännön ammatinharjoittamista.
 
Ching lienee ollut kirjan pääpropelli, se näkyy hänen kirjoissaan tyypillisen ikonografian toistona kuvituksessa. Chingin ikonografia kehittyi hänen opintojensa aikana ja hänen omakohtainen kalligrafiansa, graafinen suunnittelu ja luonnostyyli on vienyt häntä eteenpäin urallaan, voisi lähes sanoa, että se on hänen uransa perintö. Itse kritisoin teoksen pohjalta Chingiä kaavamaisuudesta ja mielestäni kirjan lähdearvoa vähentää sen oppikirjamaisuus, vaikka tekijöillä lienee ollut osin tavoitteena tuottaa myös korkealuokkainen hakuteos. Kirjassa vaikuttaa kuitenkin olleen niin paljon tietoa, että kirjoittajat ovat keskittyneet lineaariseen monisäikeiseen aikajatkumoon ja tuottaneet sen ympärille paljon sisältöä osin kokonaisuuden hallinnan ja sen laadun kustannuksella. Kirjassa on esimerkiksi joukko selkeitä virheitä ja paljon lainatun oloista ei-itse-koettua tai sisäistettyä tietoa. Toisaalta osa tiedosta ylittää yleisen tieteellisen keskustelun tason. Tavoitteen olleessa selkeän metodin soveltaminen, on kieltämättä voitu koota saman metodin kautta paljon tietoa, mutta kuten kirjoissa yleensä, olisin kaivannut vielä vahvempaa itsenäistä näkemystä. Toisaalta oppimisteoksiin kuuluu se tavoite, että kirja toimii osin tukirakenteena, jonka tarjoaman viitekehyksen pohjalta lukija itse hakee muista lähteistä, nykyään internetistä, tietoa. Siten on ymmärrettävää kirjan vähän sanomalehtimäinen epätarkkuus verrattuna suurempien työryhmien kokoamaan eksakteihin kirjoihin. On lisäksi huomattava, että kokonaisnäkemystä muodostettaessa kullakin on omakohtainen vastuu luoda kytköksiä ja tehdä tulkintoja asioista. On kieltämättä positiivista, että kirjassa ei ole yritetty kantaa liikaa vastuuta, koska se johtaisi kiistelyyn. Kaikista asioista ei myöskään ole niin varmaa tietoa, että sitä kannattaisi painaa yleisteoksessa. Siinä mielessä näen itselläni paljon vastuuta tulkintojen tekemisessä ja olen osin myös tyytyväinen, että tulkintoja ei ole yritetty tarjota valmiina.
 
Lukiessani kirjaa ”The Global History of Architecture” sain hieman samoja oivalluksia kuin 90-luvun alussa suomalaisesta Stenrosin ja Auran kirjasta ”Arkkitehtuurin muoto ja sisältö”, jossa oli vielä silloin itselleni uusia käsitteitä ja katsantokantoja. Molemmat kirjat ovat mustavalkoisia ja piirretty luonnostellen. Vielä 90-luvun alussa Chingin kirja ”Form, Space and Order” oli suosittu ja opettajien suosittelema. Nykypäivän nuorten arkkitehtuuriopiskelijoiden kirjallisuusharrastus on osin hämärän peitossa, varsinkin nykyään vallitsevana internetin aikakautena. Kirjat ovat vähitellen menettäneet yhdistävää vaikutustaan ja ovat enemmänkin eliitin harrastus. Ilmeisesti myöskään uusia laajoja sekä laadukkaita perusteoksia ei ole valmistunut, myöskin kirjakauppojen valikoimista päätellen.
 
On kieltämättä todettava, että valtaosa arkkitehtuurin opiskelijoista ja arkkitehdeistä eivät ole keskittyneet luomaan ja kehittämään omaa henkilökohtaista näkemystä maailmasta ja kaikesta arkkitehtuurista, vaan asiat otetaan mieluummin annettuna ja helppoina. Voisi kuitenkin kysyä, että jos asiat halutaan ottaa annettuina, ovatko tietolähteet todellakin riittävän luotettavia ja korkealaatuisia. Itselläni ei tällaisia tietolähteitä ole tiedossa, ainakaan Suomessa. Suomalaisille puolestaan merkittäviä luotettavia lähteitä ei ole maailmalla tarjolla. Ongelmallista yleensä on, kuten Chinginkin tapauksessa, että kirjat ovat tekijöidensä painottamat, aasialaistaustainen Yhdysvalloissa asuva Ching painottaa tässä teoksessaan Pohjois-Amerikan ja Itä-Aasian arkkitehtuuria. Itse pyrin profiloitumaan myös pitkälle kehitetyssä itsenäisessä näkemyksessä. Kirjan luettuani olen entistä enemmän sitä mieltä, että samaa voisin suositella myös suomalaisille kollegoilleni.
 
Chingin kirja Form, Space & Order julkaistiin vuonna 1979 Chingin ollessa 36-vuotias. Luin hiljattain alle päivän ajassa tämän alle 400-sivuisen kirjan vertailun vuoksi. Kirja on sanastoltaan akateemisella tasolla hyvin helppoa ja yksinkertaista. Siten sitä on vaikeaa verrata tekstiltään koukeroisempaan 28 vuotta uudempaan kirjaan, joka ilmeisimmin ei ole Chingin kirjoittama. Chingillä on ollut tapana julkaista kirjoja vaihtuvien yhteistyökumppanien kanssa eri teemoista, joissa yhteistä on kuvitus ja toimituksellinen ote. Vuoden 1979 kirja on kuitenkin häneltä tunnetuin. Sen sisältö on osin kerätty useista lähteistä, teossa on selkeitä metodeja ja yhtenäistetty käsin kirjoitettu kirjoitus ja ulkoasu. Kirja oli melko uuden tyyppinen nelisen kymmentä vuotta sitten, mutta nykyään internetin aikakaudella tietosisältö jää suppean peruskirjan tasolle. Teos on jossain määrin verrattavissa opiskelumuistiinpanoihin ja matkaluonnoskirjaan, mutta toisaalta siinä on perusoppikirjan kriteerit täyttäviä ansioita. Hyvänä etuna kirjassa on arkkitehtuurin systemaattisen ajattelun ja käsitteenhallinnan kokonaisvaltainen omakohtainen näkemys.
 
Periaatteessa arkkitehdit yleensä koostavat vastaavaa käsitteistöä omasta ajattelustaan, vaikka eivät sitä kirjan tasolle yleensä viekään. Mielestäni olisi hyvä, jos aiheesta julkaistaisiin 2000-luvun kirjaversio, joka ottaisi mukaan arkkitehtuurin neljän vuosikymmenen kehityksen sekä uuden tietokonepohjaisen suunnittelun mukaantulon. Toisaalta luonnostelu ja käsin piirtäminen ovat nekin aiheita, jotka pitäisi nykyään hallita. Käytännössähän myös kaikkien arkkitehtien oma käsitteistö on jatkuvassa kehityksessä, joten se vähentää käytännön elämässä olevien arkkitehtien kiinnostusta rakentaa vastaavaa uutta teosta. Hyvä olisi kuitenkin arkkitehtuurin opetuksen kannalta, jos vastaava uusi käsitteistöä avaava teos valmistuisi, sillä Form, Space & Order on osin jäänyt melko jälkeen modernin arkkitehtuurikoulutuksen lyhyttempoisesta ajattelutavasta. Kannattaisin vahvasti, että kaikki arkkitehtuurin kanssa tekemisissä olevat lukevat ainakin kerran teoksen, mieluiten mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä enää aikuisena käsitteet eivät ole uusia. Kirja ”Arkkitehtuurin muoto ja sisältö” oli myöskin aikoinaan 30 vuotta sitten uusi, ja osin vastaavasti suomeksi käsitteitä esille tuova, mutta sekin on kulunut ajan myötä. Kirja pyrki aikoinaan myös keskustelunavaukseksi Suomessa. Tarvetta siis uusille yleisteoriakirjoille olisi myös Suomen markkinoille, mutta kysynnän volyymi on pientä. Sen vuoksi nämä kolme kirjoituksessa mainitsemaani kirjaa ovat hyvin esoteerisia luonteeltaan, eli tässä tapauksessa lukijakunta on suppea ja liittyy lähinnä arkkitehtuurin ammattikuntaan.
 
Mainitsemaani Chingin kahta kirjaa löytyy pääkaupunkiseudulla kirjastotasolla vain korkeakoulukirjastoista muutama kappale. Kotimaista Sternrosin ja Auran kirjaa löytyy niin ikään muutamia korkeakoulukirjastoista ja yksi Helsingin kaupunginkirjastosta. Lukijoiden piirit ovat suppeat ja aihepiiri kiinnostaa harvoja. Kysyntä uusille kirjoille on myös vähäinen, sen vuoksi kustantajat suhtautuvat karsastaen uusiin esoteerisiin kirjoihin. Kotimaisen perusopetuksen sekä perustutkimuksen rahoituksen supistaminen tietenkin myös vähentää entisestään vähäisiä mahdollisuuksia tuottaa arkkitehtuurin alalta suuritöisiä perusteoksia, siitäkin huolimatta, että ne voisivat suhteellisen edullisesti kohottaa kotimaisen arkkitehtuuriajattelun ja -keskustelun tasoa. Sen vaikutusta maanlaajuisen rakennetun ympäristön laatuun ja Suomen arvokkaimman kansallisvarallisuuden lajiin ei näytetä ymmärtävän. Suomen kansallisvarallisuudesta rakennettu ympäristö muodostaa kolme neljäsosaa. Suomen rakennustuotannon vuosittainen arvo on 29 miljardia euroa, josta talorakentaminen on 23 miljardia euroa, se on 5% koko bruttokansantuotteesta. Maailmanlaajuisesti rakennusmarkkinoiden arvo on yli 10 000 miljardia euroa. Niillä alueilla, joissa uudisrakentaminen on vähäisempää, korjausrakentamisen osuus kasvaa, kuten Suomessa.
 
Arkkitehdit ovat osa samaa rakennetun ympäristön ja ideoiden kokonaisuutta. Suomessakin kannattaa huomata, että henkisen pääoman osuus korostuu arkkitehtuuriteoriassa – osa tästä on korjausrakentamisen ja kaupunkirakenteen kohteet – tai merkittävien korjausrakentamiskohteiden ja hyvin kehitettyjen kaupunkirakenteiden puute. Suomessa on valitettavan vähän muun maailman silmin nähden poikkeuksellisen arvokasta rakennettua ympäristöä. Tähän argumenttiin nähden usein painotetaan Suomen luontoa, mutta useimmissa rakennetun ympäristön vahvoissa maissa on suomalaisten harmiksi myös näyttävämpiä luontokohteita. Näitä tosiasioita kannattaisi käsitellä suomalaisessa keskustelussa.
 
Kirjassa A Global History of Architecture on tavoitteena osoittaa, että merkittävää arkkitehtuuria on monissa maissa ja monina aikakausina, jotka eivät kuulu yleiseen katsantokantaan. Tässä tavoitteessa on osin onnistuttu. Loppua kohden, viimeisten viime vuosikymmenten osalta, punainen lanka alkaa olla kadonnut ja kokonaisuudessa on vaikeaa nähdä järkeä. Arkkitehtuurin huippu on viimeiset puoli vuosisataa ollut enemmänkin yksilöiden taidetta, joka on ollut osin erillään muusta maailmasta. Yksi ihmiskunnan miettimä asia on, onko elinkelpoisten planeettojen välinen avaruusmatkailu mahdollista. Voi tosin olla mahdollista, että käsitys deismistä vastaa myös siihen, että on turha odottaa vieraita sivilisaatioita Aurinkokuntaan - luonnonvaroja ihmiskunnalla tulee olemaan vain Maassa. Asiaa voi kuitenkin spekuloida: Maata voisi hahmottaa ajatellen asiaa muukalaisten näkökulmasta, jotka saapuisivat Aurinkokuntaan. Heidän havaintonsa on mahdollisesti se, että Maa on ”ruutitynnyri”, joka voi tuhoutua nopeasti, mutta vieraan sivilisaation on vaikeaa vaikuttaa näin kriittisessä tilassa olevaan sivilisaatioon, joten vaihtoehtona olisi joko ottaa riski muodostaa yhteys tai käydä 200 vuoden päästä katsomassa, onko enää mitään jäljellä. Tällaista aikamatkailun mahdollistavaa taikahattua tarvitsisivat myös arkkitehtuurin historioitsijat, vaikka ihmiskunnan kymmeniä tuhansia vuosia vanhan arkkitehtuurikehityksen pohjalta voisi todeta, että taikahattua ei voi saada. Päävaihtoehtona ammattikunnalle on siten koota arkkitehtuuriteorian perusteita, tieteellistä sekä teknistä osaamista mahdollisimman vahvasti ja rakentaa arkkitehtuuria vaillinaisilla perusteilla, kuten on tehty ennenkin.
 
Taneli Poutvaara 30.04.2016
 
 
Päivitys 2019:

En ole uudelleen silmäillyt kirjaa, mutta teoksesta on ollut itselleni jo usean vuoden ajan hyötyä maailmankuvan hahmotuksessa.

Myös itse kirjan pituus, 800 sivua, toimi inspiraationa, kun suunnittelin ja toteutin itse pidemmän useasta niteestä koostuvan 1000 sivuisen kirjan omana julkaisutoimintana.

Taneli_Poutvaara - 12:49:39 @ 2016, Arkkitehtuurin historia, Kirja-arvostelu, USA | Lisää kommentti




Minulla on itsenäiset tekijänoikeudet ”Kirjoitettua” -kirjoituksiin ja niiden kuviin. Halutessasi julkaista sisältöä, viitata siihen tai lainata sitä, voit hakea lupaa kirjallisella hakemuksella. Viittauksissa yksityiskohtia ei saa irrottaa asiayhteydestä eikä vääristää.

 


I have independent copyrights for the writings in the “Kirjoitettua” -writings and the illustrations. If you wish to publish the contents, refer to it or quote it, you can apply for a license with a written application. In reference the details should not be separated from the context nor distorted.