Kirjoitettua

2021-11-16

2021-11-16_16:25:00 Investointi AutoCAD-osaamiseen III

Jatkan kumulatiivisella sarjalla AutoCAD-kursseista edeten nyt sarjan kolmanteen ja viimeiseen vaiheeseen – AutoCAD -mestarikurssiin.

2500 sivun CAD- koulutuspaketti valittiin ajankohtana saatavilla olleiden kirjojen mukaan. Sama kirjapino toimii myös nykyaikana CAD-ohjelman hallintaan ja viitteeksi, tai materiaaliksi voidaan valita myös vastaavia uudempia teoksia. Käytännössä olen havainnut myös vanhemman vuoden 2010 Prentice Hallin / Pearsonin teoksen materiaaliltaan sopivaksi, vaikkakin vuoden 2017 Autodeskin koulutusoppaat ovat Sybexin / Wileyn vastuulla ja sisällöllinen jako on siirtynyt kolmivaiheisiin koulutusoppaisiin. Sisällöllisesti kaikissa teoksissa on sovellettavaa ja esimerkiksi vuoden 2010 kirja sisälsi myös käsikirjamaista sisältöä ja enemmän pedagogisesti rakennettua materiaalia, sillä tuolloinen kirja oli yksiosainen kokonaisteos oppimiseen ja viitteeksi. En varsinaisesti osaa sanoa, kumpi lähestymistapa on parempi, molemmissa formaateissa on omat etunsa ja rakenne on täysin erilainen. AutoCAD -ohjelmasta ei ole oikeastaan saatavilla laajempaa kirjapakettia, kuitenkin muita kirjoja on samalla alustalla toimivista CAD-sovelluksista kuten siviili-insinöörisuunnittelusta ja arkkitehtuurimallintamisesta.

Vuoden 2016 jälkeen Suunnittelutoimisto Poutvaaran itsenäisen koulutustoiminnan määrä on taas kasvanut. CAD-peruskurssi 2016 -2017 oli 400 tuntia / 3 kuukautta – tuolloin saatavilla oli vain kirja, sillä harjoitustiedostoja ei ollut yleisessä jakelussa. Syksyn 2021 käsitteiden ja työmenetelmien CAD -Essentials -laadunvalvontakurssi oli 100 tuntia / 2 viikkoa, jonka jälkeen näin järkevänä keskittyä perehtymään tuoreeltaan vaativampaan AutoCAD-mestarikurssiin. Kurssimateriaali on 1018 sivua luettavaa kirjana sekä harjoituksia ja siihen kuuluu 258 harjoitustiedostoa, jotka voi tuttuun tapaan ladata Sybexiltä. Kurssi pitää käydä itse lukemalla kirja ja tekemällä harjoitukset - ellei ole ylimääräistä rahaa palkata opettamista varten konsulttiyrityksen asiantuntija pariksi kuukaudeksi. Kurssin edellytyksenä on AutoCAD-ohjelman perustason hallinta, natiivitasoinen englannin osaaminen ja suunnittelualan peruskoulutus. Ohjelmaa ei ole saatavilla suomeksi, mutta Suomessa on hyvin yleistä, että toimiston työskentely- ja viestintäkieli on natiivi suomi ja ohjelmien tuki- ja käyttökieli on natiivi englanti. Kurssiin kannattaa ladata myös pääkirjoittajan kotisivuilta 161 sivun verran bonusluettavaa, se on ilmainen lisä kuten harjoitustiedostotkin, jossa on kokeneelle käyttäjälle hyödyllistä asiaa. Viimeisin AutoCAD -mestarikurssi kesti noin 300 tuntia / 1.5 kuukautta nostaen CAD-koulutustoiminnan vuoden 2016 jälkeen 800 tuntiin eli noin 150 työpäivään. Tämä on hyvä pohja jatkaa yrityskohtaisen osaamisen kehittämistä.

AutoCAD-ohjelma lanseerattiin marraskuun lopulla 1982 ja se on siten ollut markkinoilla 39 vuotta. Itse ohjelman tilaajamäärän tietää ainoastaan ohjelman julkaissut Autodesk, mutta sekään ei tiedä historiallisten versioiden määrää. Kokonaisuudessaan CAD-ohjelmien käyttäjämäärä maailmalla on yli 20 miljoonaa, joista AutoCAD -käyttäjiä on useita miljoonia. Arkkitehtejä maailmalla on noin 5 miljoonaa, joista suurin osa on joskus käyttänyt AutoCAD -ohjelmaa. Käytännössä yksikään arkkitehtitoimisto ei voi toimia nykyaikana ilman vektoripohjaista suunnittelu- ja dokumentointiohjelmaa. Ohjelmistoalalla AutoCAD on maailman tunnetuimpia ja yleisimpiä suunnitteluohjelmia ja se pohjautuu osittain kaupalliseen menestykseen ja ohjelman tuotteistamiseen. Kaupallinen menestys on mahdollistanut tuotekehityksen ja patentit. Aikoinaan 80-luvun loppupuolella hahmotin AutoCAD:in piirtämisen ja suunnittelun tulevaisuuden alustana, joka oli edullisempi kuin ilmailu- ja meriteollisuuden ohjelmat, joita ei tuolloin juurikaan sovellettu rakentamisessa. Kun 1980-luvun puolivälissä ala-asteella piirtelin ammattikoulutason suunnitelmia, tuolloin tietokoneavusteinen suunnittelu oli vasta muutaman vuoden ollut uusi ilmiö pienemmissä suunnittelutoimistoissa. Pelkkä rakennuspiirtäjäkoulutus tai ammattikoulutason tekninen piirtäminen vanheni sisällöllisesti ja menetti kannattavuutensa 1990-luvulla, myös tietokonepohjaisen suunnittelun myötä. Vaadittavan osaamisen määrä jatkuvasti nousi ja teknologinen kehitys lopetti perinteisen rakennuspiirtäjä-ammatin ja poisti markkinoilta vähän osaamisen tehtävät. Vielä 1980-luvulla korkea hinta rajoitti CAD-asemiksi kelpaavien työasemien käyttöönottoa – hinnat olivat huomattavasti korkeampia kuin tavalliset työkoneet, jotka olivat nekin kymmeniä tuhansia markkoja. Perusongelma tietokoneiden kanssa 1980 -1990-luvuilla oli, että niiden suorituskyky ei ollut riittävä suunnitteluun ja ohjelmien käytettävyys ei ollut kehittynyt riittävästi. Silti esimerkiksi CAD-käytössä ne toimivat, mutta ne toimivat sillä periaatteella, että mekaaninen 2D-suunnittelu siirrettiin 2D-CAD:iin ja myöhemmin 3D-CAD:iin. Hintataso kuitenkin laski merkittävästi 2000-luvulle tultaessa ja lisäksi BIM-maailma virallistui. BIM-maailman mahdollisti kuitenkin lopullisesti vasta vuosien 2000 -2010 välillä yleistyneet tehokkaammat näytöt, näytönohjaimet, prosessorit ja muistiyksiköt – jotka mahdollistivat siedettävän WYSIWYG -periaatteella toimivan graafisen käyttöliittymän. Samalla myös AutoCAD -ohjelman WYSIWYG -mallinnustoiminnot ovat kehittyneet vastaamaan yleistä 3D-mallintamisen visualisointilaatua, vaikka eivät ole samaa tasoa arkkitehtuurin parissa kuin BIM.

Tietokoneiden visualisointiominaisuudet 1990-luvulla eivät pystyneet korvaamaan hyvää kuvataiteilijaa, sen sijaan itsestäni on tullut 2000-luvulla ammattitason kuvataiteilija ja ammattitason valokuvaaja lähinnä siitä syystä, että haluan ylläpitää tuntumaa valokuvaukseen ja kuvataiteeseen, jota ei pystytä tälläkään vuosisadalla korvaamaan kokonaan tietokonegrafiikalla. Sen sijaan arkkitehtuurivisualisoinneissa kuvataide on menettänyt vanhan asemansa hitauden vuoksi – renderöintejä voidaan tehdä myös viime hetkillä ja suuret mallit ovat liian hitaita rakennettaviksi kuvataiteilijoille. Tietokoneohjelmia suositellaan myös luonnosvaiheessa, jotta vaihtoehtoja voitaisiin tutkia ohjelmoitavien määritteiden kautta – monet arkkitehdit ovat lopettaneet luonnostelun paperille piirtämällä, vaikka se on oleellinen osa ammattiosaamista. Monimutkaiset nykyaikaiset muodot valmiista malleista edellyttävät myös kuvien rakentamista tietokoneella, vaihtoehtoja on paljon ja siten kuvien käsin konstruoimista ja varjostamista ei enää tarvita. En kuitenkaan väittäisi, että arkkitehtien tulisi irrottautua kuvataiteesta tai että kuvataide olisi kuollut – sen merkitys on vain muuttunut abstraktimmaksi osaamiseksi. Arkkitehtikoulutuksen kynnyksenä pysyy edelleen kuvataiteen osaaminen ja muistiinpanovälineenä valokuvaus on korvaamaton lisäapuväline, joka on viimeisen sadan vuoden aikana vakiintunut arkkitehtien käytössä.

Arkkitehdit ajattelevat etenkin paperin ja kynän kautta. Arkkitehtuurin korvaaminen tekoälyllä tai ohjelmalla on etupäässä katteetonta tulevaisuudenuskoa – keinoäly arkkitehtuurin teossa on suurempaa utopiaa kuin kuvataiteessa. Aiheeseen saatettiin uskoa vielä 1960-luvulla, vaikka tuolloisten parhaimpien tietokoneiden kapasiteetti oli nykyaikaisen taskulaskimen tasolla. Vaikka nykyään on supertietokoneita, eivät ne tuota luovaa keinoälyä ilman ohjelmia, joiden rakentaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin paras luova ajattelu. Kuvataiteessa keinoäly ei ole vielä tuottanut yhtään teosta, joka ylittäisi parhaimmat kuvataiteilijat – sen sijaan ammattikuvataiteilijat voivat ylittää itsensä käyttämällä tietokoneita sovelluksina, mutta eivät ohjelmoimalla niitä tuottamaan itsenäisiä oivalluksia. Myös arkkitehdit voivat ohjelmoida tietokoneen avulla, mutta tällöin tietokone on vain apuväline, ei itsenäinen tuottaja. Omasta kuvataiteestani sanoisin, että vaatimukset suurille teoksille ovat nousseet – pikainen yksittäinen tuherrus tai mielessä oleva yksinkertainen idea ei riitä kuin harjoitteluun. Vastaavasti omat vaatimukseni arkkitehtuurin teosta eivät tue konseptien suunnittelutasolle tai visualisointiluonnoksiin jäämistä – Suomessa on tuhansia arkkitehtejä, jotka pystyvät tuottamaan kattavat arkkitehtisuunnitelmat rakennuksista alusta loppuun saakka.

Vaikka AutoCAD-ohjelma on CAD-ohjelma, se ei tuota vain viivapiirroksia, vaan sitä voidaan käyttää monimutkaisten visuaalisten kysymysten tutkimisessa ja visualisoinnissa. Monet yksinkertaiset perustoiminnot tuottavat tietoa myös kuvataiteellisesti tasokkaalla tavalla.

Varsinaisten teosten rakentaminen edellyttää nykyään enemmän innovaatioita täyttääkseen ammattitason teoskynnyksen ja erottuakseen taidemaailmassa. Vanha 1900-luvun ismi-ajattelu on myös unohdettava, maailma ei enää keskity yksittäisten kuvataiteilijoiden oivalluksiin, sillä luovien taiteilijoiden määrä on eri luokkaa kuin sata vuotta sitten – vastaavasti mitään taiteen keskusta ei enää ole, vaan internetin välityksellä luotu globalisaatio on peruuttamattomasti muuttanut myös taidetta ja viestintää. Itse väittäisin, että maailmassa ei ole elossa tällä hetkellä yhtään merkittävää kuva- tai veistostaiteilijaa, elossa olevia hyviä ja lahjakkaita taiteilijoita on puolestaan yli miljoona. Merkittävät kuva- ja veistostaiteilijat ovat niitä, jotka tekivät töitään vielä silloin, kun taiteilijoita oli olemassa vähän ja he olivat edellä aikaansa. Jossain määrin on vaikeammin tulkittavissa, että tekniseltä kannalta nämä vanhat taiteilijat ovat osittain menettäneet alkuperäisen omaperäisyytensä ja tulleet helpommin toistettaviksi, mutta näin ei ollut teosten syntyhetkellä. Teoksissa kyse ei ole siitä, pystytäänkö niitä toistamaan, vaan teoksen syntyprosessista sekä teosten liittymisestä toisiinsa. Toisaalta on ymmärrettävä, että vanhoilla teoksilla on arvoa etupäässä asiayhteytensä kautta vanhana aikakautena. Sama pätee oikeastaan myös arkkitehtuuriin, maailmassa on viitisen miljoonaa arkkitehtia, mutta 1930-lukuun verrattuna yksikään ei erotu ylivertaisena yksilönä eikä ryhmänä.

Arkkitehdit työskentelevät ympäri maailmaa samanlaisilla tietokoneilla sekä niiden ohjelmilla ja apuvälineillä – jopa nykyisin yleisin lopputuote eli PDF-tiedosto, CAD- tai BIM-malli on globaalisti standardisoitu – sen ohella, että standardit kattavat myös teknisen piirtämisen. Kansainväliset konsulttitoimistot tarjoavat palveluina arkkitehtuurikonsepteja myös lähes tuotteina, mikä myös kasvattaa omaperäisyysvaatimuksia teostasolle sekä suunnitteluhistorian kokonaisuudelle. Arkkitehtejä arvioidaan osin heidän kaupallisen menestyksensä kautta ja toki monet arkkitehdit tuottavat onnistuneita rakennuksia, mutta arkkitehtuurissakaan ei ole enää ismejä tai johtavia aatteita. Arkkitehtuuriin liittyvällä julkaisutoiminnalla pyritään tuottamaan yhtenäisellä menetelmällä markkinointiluonteista esittelymateriaalia, mutta sen ohi olisi katsottava arkkitehtitoimistojen sisäistä toimintaa ja ajattelua. Internetissä olevat arkkitehtuurin julkaisupalstat ja lehdet ovat vain yksi tapa arvioida rakennuksia, mutta niistä saa harvoin selkoa rakennusten suunnittelijoista. Arkkitehtuuria voisi arvioida arkkitehtitoimistojen omien standardien, arkkitehtuurisen sekä taiteellisen osaamisen ja työntekotapojen kautta, ei niinkään toteutettujen rakennusten visuaalisella arvioinnilla. Tähän muutokseen vaikuttaa myös rakennustarvikkeiden ja rakenteiden standardisointi kansainvälisellä ja maakohtaisella tasolla – sekä laaja kaupallinen valikoima valmiita rakenteita ja arkkitehtuuriratkaisuja.

Tietokonesuunnittelua oli jo 1960 -1970-luvulla, mutta koneiden kapasiteetti oli nykyaikaisen taskulaskimen tasoa ja ohjelmat tuottivat korkeintaan rautalankakaavioita ja koodattua numeerista tietoa. Tietokoneet maksoivat kerrostalon verran ja niille tarvittiin oma sali. Henkilökohtaiset tietokoneet lähtivät liikkeelle kokeiluina 1970-luvulla, mutta niillä ei voinut tehdä hyödyllistä työtä ennen 1980-lukua. Noihin aikoihin monimutkaisemmat rakenteet jäivät pienimuotoisiksi, sillä ne piti joko itse kasata sahan ja naulojen kanssa tai suuremmissa monimutkaisissa projekteissa käytettiin arkkitehtuurisia rakenteellisia ideoita rakennesuunnittelun ohjaamana, kuten toistettavia rakennetyyppejä ja erikoisrakenteita. Tuolloin suunnittelun pohjana olivat verkot, kuten suorakaide- tai kolmio-gridit, moduulit ja elementit ja näihin liittyvät rakennejärjestelmät, kuten Suomessa 1970 kehitetty BES. Poikkeuksellisia rakenteita kehitettiin pitkälti rakennesuunnittelijoiden johtamina ja työssä oli oltava yksinkertaistava kuningasidea – sen piti ohjata mallintamista, rakennesuunnittelua ja materiaaleja. Suuressa mittakaavassa kyse oli rakennuksen muodostavasta rakenteesta, pienessä mittakaavassa toistettavasta seinäleikkauksen mittakaavan rakennetyypeistä ja rakennusosista, jotka kehitettiin projektikohtaisesti ja yleensä myös toistettaviksi uusissa hankkeissa.

Monen arkkitehdin suuria ideoita rajoittivat se, että ei ollut olemassa mitään suunnittelujärjestelmää, jolla ne olisi voinut toteuttaa. Olen perehtynyt esimerkiksi Britanniassa silloisiin visionääreihin, joiden piti joko soveltaa saatavilla olevia rakentamisjärjestelmiä tai välttää itse pääsuunnittelijatehtäviä – näistä muutamat High-tech arkkitehtitoimistot ovat toimineet pidempään, kuten Farrell, Grimshaw, Hopkins, Foster ja Rogers – käytännössä he ovat voineet toteuttaa suunnitelmiaan vain arkkitehtuurin ja rakennesuunnitteluosaamisen yhdistelmällä, jossa arkkitehtuurisia kompromisseja on tehty rakennesuunnittelijoiden ohjaamina. Mitään harrastelija-tason mallinnusohjelmia 1960 -1970-luvulla ei ollut olemassa ja ammattitason mallinnusohjelmiin syötettiin tiedot englanninkielisillä komentoriveillä, eivätkä mitkään hiiret olleet samaan tapaan käytössä, kuten nykyään helppokäyttöinen ikoni- sekä graafinen käyttöliittymä ja Windows-käyttöjärjestelmä. Tietokonepohjaista suunnittelua osasivat harjoittaa vain suuret insinööritoimistot, eivät arkkitehtitoimistot tai arkkitehdit – mutta arkkitehtien oli pystyttävä toimimaan insinööritoimistojen ehdoilla. Samat lainalaisuudet ovat nykyajalle siirryttäessä lähinnä muuttaneet muotoaan.

Ensimmäiset kokeilut nykyisen kaltaisesta realistisesta mallintamisesta lähtivät liikkeelle 1990-luvulla, mutta etenivät nykytasolle vasta 2000 -2010 -luvuilla, jolloin myös BIM-mallintamisen perusteet standardisoitiin kiinteiksi. Vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen esimerkiksi Britannian visionäärit ovat päässeet osittain toteuttamaan käytännössä aiempia visioitaan, myös kehitettyinä rakenteellisina kokonaisuuksina, jotka ovat laajentaneet arkkitehtuurin maailmaa materiaalisen, rakennustuotteiden ja rakennustavan suhteen. Vanha High-tech on jäänyt käsitteellisenä historiaan ja sillä on arvoa vain muutamien 1960 -1990 luvun välillä toteutuksia tehneiden arkkitehtitoimistojen arvioinnissa. Nykyään lähes kaikilla arkkitehti- ja rakennesuunnittelutoimistoilla on muinaisen High-tech -suunnittelun ylittävät alustat, CAD ja BIM -ohjelmat ja työmaiden tiedonhallintajärjestelmät ovat kehittyneet tarkoiksi avaruusajan innovaatioiden myötä. Myös rakennustarviketuotteet ovat kehittyneet kattamaan monia uusia ratkaisuja, jotka toteutuneena ohittavat 1970-luvun visiot. Silti tämä ei tarkoita, että teknologinen harppaus olisi muuttanut kaiken nykysuunnittelun High-tech arkkitehtuuriksi. Kaikesta teknologisesta mainostamisesta huolimatta High-tech -arkkitehtuuri ja sen uudemmat muodot pohjautuvat pitkälti käsityövaltaiseen perinteiseen valmistukseen ja matalan teknologian rakentamiseen, lopputuloksena nähdään pääasiassa vain viimeistelty ulkokuori. Avaruusalan ammattilaiset näkivät vastaavan jo 1960-luvulla, kun kuilu todellisuuden avaruusteknologian ja elokuvamaailman avaruusfantasioiden välillä kasvoi entistä jyrkemmäksi. Rakentamisen realiteetteja ei niinkään rajoita fysiikan lakien rajoitteet, vaan ensinnäkin käytännön kaupallinen todellisuus, toiseksi rakennusfysiikka – sellaiset projektit, jotka eivät ollenkaan huomioi fysiikan lakeja, eivät etene arkkitehtuurin ammattikuvalla. Yhdysvalloissa reaaliteettien kuten fysiikan vastaisesta todellisuudesta on lähestulkoon kehittynyt omat standardinsa, joita käytetään elokuvateollisuudessa ja muiden taiteiden parissa.

Henkilökohtaiset tietokoneet, jotka syntyivät vastapainoksi yritystietokoneille, kehittyivät 1970-luvulta 1980-luvulle pääosin harrastelija-aloitteesta, ennen kuin ne muuttuivat kaupallistetuksi liiketoiminta-alaksi, joka johti maailmanlaajuiseen jälkiteolliseen vallankumoukseen ja internetin yleistyttyä 1990-luvulla globaaliin internet-aikakauteen. Nämä harrastelijakoneet olivat melko edullisia verrattuna työkoneisiin, jotka olivat kehittyneet vaativien asiakkaiden tarpeisiin. Siirryttäessä 1980-luvulta 1990-luvulle graafinen esittäminen tehostui ja syntyi jokapäiväinen helppokäyttöinen internet, jonka osuus maailmantalouden alustana teollisuusmaissa muuttui promillen käyttäjäkunnasta lähes sataan prosenttiin. Samalla myös pienten arkkitehtitoimistojen saavutettaville alkoivat tulla työasemat, joilla voitiin oikeasti suunnitella rakennuksia ja esittää niistä tietokoneella tehtyjä visualisointeja. 1980-luvulta 1990-luvun puoliväliin saavuttaessa muutos oli vielä merkittävämpi. Virallinen BIM-kausi alkoi 2000-luvun alussa ja tietokoneiden korkeampi tehokkuustaso alkoi mahdollistaa reaaliaikaisen mallin liikuttamisen ja nopeat renderöinnit. Tultaessa 2010 -2020-luvulle koneiden kapasiteetti nousi ja syntyi edullisen hintaluokan suunnitteluohjelmia. Renderöinti-toiminnot ja nopeasti vuorovaikutteiset 3D-mallit ovat nyt arkipäivää. Maailmassa kehittyi myös 2010-luvulla trendi, jossa älypuhelimet, tabletit, kannettavat ja pöytäkoneet ovat jatkuvasti yhteydessä internettiin ja suurin osa päivän toiminnasta, viestinnästä, ostoksista, töistä ja vapaa-ajasta kulkevat niiden kautta, tämän on ensisijaisesti mahdollistanut nopeampi langaton viestintä, jonka pohjana ovat suuremman kapasiteetin verkot ja niissä toimivat tehokkaammat laitteet. Kun nykyihmisten visuaalisia vaatimuksia verrataan 1990-luvun epäselviin suuren pikselikoon käyttöliittymiin, niin nykyihmiset henkisesti vierastaisivat vanhoja graafisia käyttöliittymiä. Tekniseltä kannalta vanha internet oli liian hidas käsittelemään nykyajan suurta kapasiteettiä vaativia fontteja ja audiovisuaalista materiaalia – kyse ei ollut siitä, ettei niitä olisi ollut saatavilla.

Nyt 2021 vuonna tarkastellen CAD ja BIM ovat hyvin vähän muuttuneet vuosikymmenessä, mutta työasemien tehokkuus on kasvanut kasvaen yhä ja ohjelmat ovat muuttuneet jatkuvasti laskutettaviksi – ja tärkeimmät yritykset ovat keskittyneet. Erilaisia kohderyhmiä on syntynyt markkinapohjaisesti ja yritykset sisällyttävät ohjelmiin eri hintatason luokkia eri toiminnoilla. Ohjelmien yleistajuisuus on kasvanut, mutta toisaalta vaatimustaso on monimutkaistunut ja suunnittelijalla on entistä vaikeammin hallittavia työvälineitä, kuten visuaalinen ohjelmointi. Ohjelmien määrä on entisestään kasvanut, mutta ohjelmavalmistajat painottavat jatkuvaa pääohjelmien kehittämistä entisellä pohjalla – se laskee myös kehittelykustannuksia sekä takaa vanhan käyttäjäkunnan. Uudenlainen yhdenmukaistava ilmiö on myös tiedonsiirron standardisointi yhtenäisillä tiedostotyypeillä tai tiedonsiirtostandardeilla ja eri kustannustason ohjelmalisenssit samasta ohjelmasta, tämä mahdollistaa saman alustan pienille, keskikokoisille ja suurille yrityksille. Yksi suurimmista muutoksista vuosikymmenessä on se, kun PDF on korvannut vanhan tulostamisen, muuttunut yleispäteväksi, jopa korvaten muut virallisten piirrosdokumenttien muodot. Myös digitaalisten tiedostojen muuntaminen materiaalisiksi ratkaisuiksi on merkittävästi edistynyt, mutta esimerkiksi 3D-tulostamisessa on edelleen vahvoja tehokkuus-, laatu- ja kustannusrajoitteita.

Uutena näkökulmana alalla on suunnittelu, johon ei tarvita korkeaa osaamista kuten fysiikan, tieteellisen englannin, matematiikan ja teknisen ajattelun taitoja. Monet suunnittelijat haluavat tehdä suunnitelmia tunnepohjalta ja tässä on ongelma sellaisen suunnittelijasukupolven kanssa, joka kokee tarvetta kiinnittyä kansainvälisiin trendeihin ilman omaa kehityspanosta. Itse pyrin erottautumaan hallitsemalla vanhat teoreettiset perinteiset ja uudet edistyneet näkökulmat – kuten vanhat perustieteet ja valmistautumisen tulevaisuuden kehitykseen. Henkilökohtaisia kannanottoja voi yhtä lailla tehdä monimutkaisen suunnittelun yhteydessä, kun samalla suunnitellaan teknisesti ja arkkitehtuurisesti innovatiivisella tavalla. Arkkitehtien tulisi hallita myös laaja yleissivistys ja tuoda tätä esille suunnittelussa. Toimistokohtaiset standardit ja oma tutkimus-, opetus- ja kehitystoiminta on myös tarpeen edistyneille toimistoille.

AutoCAD ohjelma soveltuu sinänsä melko hyvin myös designerien käyttöön, mutta vaatimukset ovat samoja kuin insinööri- ja arkkitehtuuripuolella. Mestarikurssilla mallinnettavat Barcelona-tuoli ja Perhostuoli sisältävät todellisuudessa paljon sellaista rakenteellista ja materiaaliteknistä tietoa, jota ei sisälly tämän kurssin oppimateriaalin tietoihin, mutta jotka voitaisiin käytännössä ratkaista riittävässä määrin myös AutoCAD-ohjelman sisällä. Itse näkisinkin hyödyllisenä soveltaa AutoCAD-ohjelmaa designin parissa, sillä voidaan ratkaista monimutkaisia muotoilullisia kysymyksiä paremmin kuin historialliseen aikaan teknisellä piirtämisellä piirustuspöydällä. AutoCAD ei kuitenkaan tarjoa oikotietä materiaalien hallintaan tai materiaalitekniseen ajatteluun, vaan siihen tarvitaan käytännön kokemusta ja sen kautta tullutta osaamista. Huonekalusuunnittelua ei voida harrastaa käytännön tasolla ilman massatuotannollista- ja pajaosaamista. Myöskään piirroksia ei osata lukea ilman koulutusta ja sama pätee vahvemmin piirrosten ja mallinnusten tuottamiseen.

AutoCAD on monimutkaisempi käyttää kuin nykyaikaiset luonnosteluohjelmat, mutta käytännössä laadukkaampi, se on paitsi piirustusohjelma, myös 3D-suunnitteluohjelma, jolla voidaan käytännössä suoraan suunnitella myös nykyaikaiseen korkeimpaan osaamiseen pohjautuvia 3D-tulostettavia malleja, sekä 3D-prototyyppejä, 3D-muotteja sarjavalmistukseen yhtä lailla kuin toteuttaa osa- ja kokoonpanopiirroksia. Suomessa aiheesta on vähän kokemusta huonekaluteollisuudessa, mutta italialaiset yritykset ovat edenneet uusien teknologioiden soveltamisessa huonekalujen ja valaisinten massatuotannossa, esimerkkinä muoviesineitä massatuotantona tuottava italialainen Kartell, joka on arvostetuimpien tuotemerkkien joukossa. Käytännössä ulkomaiset alan johtavat yritykset sisällyttävät suunnitteluunsa myös tuotanto- ja materiaalitekniikkaa, joten he eivät vain toteuta suunnitelmia, vaan suunnitelmat tähtäävät myös määrättyyn tuotantoon – tuotanto-osaamista on harvemmilla valmistajilla, toistaiseksi ei toiminnallisella tasolla Suomessa, ja kaikkien tuotantoa tavoittelevien yritysten pitää käytännössä kehittää osaamisensa itse. Design-alalla johtavat yritykset ovat yleensä yksityisyrityksiä, mikä sujuvoittaa päätöksentekoa yleensä irrationaalisesti toimivalla alalla. Tällöin myös toimitaan pitkälti sellaisten yrityskohtaisten standardien varassa, jotka riippuvat henkilöstön osaamisesta ja yrityshistoriasta. Design-alan yksityisyritykset ovat pääsääntöisesti nimellisarvoaan kalliimpia, sillä niitä ei arvoteta taloudellisilla markkinoilla kuten pörssissä, vaan niiden arvot kehittyvät abstrakteissa olosuhteissa. Varsinainen design-suunnittelu edellyttää kuitenkin korkean luokan osaamista niin mallintamisen, esittämisen, suunnittelutekniikan kuten myös sisällön osalta. Design-suunnittelijoiden painoarvo yrityksissä voi muodostua keskeiseksi ja monien designer-ammattilaisten suunnittelema tuotanto voi olla kokonaisuudessaan suurempi kuin alan suurimpien yritysten – siitä huolimatta he ovat tuotantoketjussa vain yksi osa. Alan lehdistö kuitenkin käsittelee suunnittelijoita pääasiallisesti alan sisäisen markkinoinnin menetelmillä, eikä painota tuotannon muita osapuolia.

AutoCAD on vuodesta 1982 maailman vanhimpia perusohjelmia, jolla on miljoonia käyttäjiä ja laaja yhteensoveltuvuus, joten se soveltuu myös esineiden suunnitteluun. Koska useimpien designereiden ei kannata ylläpitää laajaa avustavaa henkilökuntaa ja alalla on suunnittelupalveluiden hintakilpailua, on tällöin CAD-suunnitteluohjelman käyttö edullisin ja yksinkertaisin tapa tuottaa tarkat ja riittävän laadukkaat suunnitelmat eri vaiheisiin. Periaatteessa samoilla suunnitteluohjelmilla voidaan tuottaa dokumentteja niin arkkitehtitoimistokäytössä, konepajoille, puusepille ja digitaaliohjattuun tuotantoon – käytännössä mille tahansa tuotannon tasolle ja missä kysytyssä formaatissa tahansa – PDF-tiedostoina, paperilla, tiedonsiirtoformaatissa tai esimerkiksi tuotannollisina digitaalisina tiedostoina. Aiemmin lopputuotteena oli tulostettu, originaalista kopioitu piirros tai originaali piirros – tulostetulla dokumentilla on edelleen arvoa sellaisessa yhteydessä, jossa tuotannossa ei käytetä digitaalista työn ohjaamista.

AutoCAD -mestarikurssi on sisällöllisesti vaativin nykyaikainen opas yleisesti julkaistuna ohjelman käyttöön. Se antaa pohjaa oman osaamisen kehittämiselle edullisimmassa mahdollisessa kurssiformaatissa. Materiaalissa on pitkälti samoja asioita kuin edellisissäkin kursseissa, mutta silti eri näkökulmasta tehtynä ja joiltain osin laajemmin. Ohjelman hyvä hallinta edellyttää, että kaikki toiminnot käydään lävitse ja ajattelutavat havainnollistetaan esimerkein. Se antaa paremmat eväät myös itse miettiä uusia toimintamalleja ja ongelmien ratkaisutapoja. Koulutusoppaiden kurssit pysyvät myös paremmin mielessä, kun oppikirjat säilyvät saatavilla kirjahyllyssä ja vanhoja asioita voi kerrata tutuista lähteistä tarvittaessa. Kirja painettuna lähteenä on paras verrattuna esimerkiksi internetin kautta avattaviin ohjesivustoihin tai YouTuben opaskanaviin. Itse näkisin, että mestarikurssi on nostanut oman CAD-osaamiseni vahvasta perustasosta vahvalle asiantuntijatasolle. CAD on kuitenkin vain osa työskentelyvirtaani ja ohjelma-alustojani kuten ennenkin, sillä minun on hallittava useita ohjelmia. Esimerkiksi BIM on rakennussuunnittelussa arkkitehtien tulevaisuuden tietomallintamisalusta, mutta CAD-ohjelmalla voidaan paikata sen puutteita.

Pedagogiselta kannalta on vaikeaa arvioida, miten muuten kuin oman yrityksen puitteissa voisi toteuttaa 800 tuntia CAD-koulutusta, varsinkin kun nuorempi sukupolvi arvostaa eniten lyhytjänteistä 3D-mallintamista ilman rakennusalan tietomallintamiskäytäntöjä. Yksittäinen opintopiste vastaa 27 tuntia, ja tällöin 800 tuntia vastaisi 30 opintopistettä, se vastaa tavoitteellista puolen vuoden korkeakoulutason työpanosta. Vastaavasti yhtäjaksoisena kaksi tuntia arkipäivisin korkeakoulukurssina se jakautuisi 80 viikon ajalle, käytännössä 3 vuotta kestäväksi kurssiksi, kaksi tuntia arkipäivisin lukukausien aikana. Vastaavasti oma 7000 -10000 tunnin CAD-käyttökokemukseni vastaa 4 - 6 vuoden opintotyöpanosta, käytännössä vastaavaa työpanosta kuin uudenaikainen kandidaatin- sekä maisterintutkinto yhdessä. Ajallisesti se vastaa 1.7 – 2 % eliniästäni. Suurin käyttämäni ajanjakso yksittäisen kuvataiteellisen taideteoksen tekemiseen on ajallisesti ollut 0.7 % eliniästäni. Toisaalta ihminen käyttää noin 30 – 40 % elinajastaan nukkumiseen ja 4 - 8 % ruokailemiseen. Investointi CAD-osaamisen on kuitenkin ajankäyttö pienyrityksen toimintaan, ei kurssi. Ensisijaisesti voisi kuitenkin määrittää, että rakennusalalla on syytä tehdä itsenäisiä tehtäviä ja käyttää aikaa työasemilla työskentelyyn, ei vain yksinkertaiseen työhön tai taiteelliseen, vaan myös vaativaan ja laajaan suunnittelutoimintaan.

CAD- ja mallinnusmaailmassa vain yksi yritys, 3dxConnection, ajaa suunnitteluun omia konsoleita korvaamaan näppäimistön ja hiiren. Yleisesti sekä nuorempi että vanhempi suunnittelijasukupolvi kyllä pitää hyvänä graafista käyttöliittymää, GUI:ta, mutta käyttää silti näppäimistöä ja vanhaa hiirtä. Vanhassa hiiressä on etuna se, että se ei vaadi kädeltä monimutkaista toimintaa, vaan toimii tarkkuudella ja määrätietoisuudella, lähes yhtä yksinkertaisesti kuin huoltovapaa kuulakärkikynä aikoinaan tullessaan markkinoille toisen maailmansodan jälkeen. Hiiressä on nykyään oikea- ja vasen painike, rulla ja rullapainike ja mahdollisesti lisäpainikkeita. Konsolityyppiset ohjaimet muistuttavat enemmän nykyaikaisten työkoneiden laitteita, ja painottavat teknistä järjestelmää, kun taas Autodeskin kouluttajat ovat havainneet tavallisen hiiren kanssa käytettävän näppäimistön olevan nopein tapa tuottaa komennot, luovan soveltuvinta työvirtaa ja parantavan ohjelman hallintaa. Ikonien käyttäminen voi joskus olla parempi komentojen etsimisessä, kun kaikki vaihtoehdot ovat esillä, mutta myös piirtämistä muistuttavassa 3D-mallintamisessa tarvitaan nykyään hiirtä, ja hiiren käyttämisessä on ehdottomia etuja. Järjenvastaisesti sekä 3dxConnection että Autodesk ovat suosittaneet konsolien käyttämistä, mutta asiakkaat pitävät enemmän tavallisesta hiirestä ja näppäimistöstä, joka vie myös vähemmän huomiota. Konsoli on myös melko kallis, 400 euroa, ja lisäksi vie enemmän tilaa kuin hiiri mattoineen, vanhenee käytössä ja vaatii enemmän ergonomialta.

Mielestäni analyyttiseltä kannalta GUI on hyödyllinen, kun symboleista voi vertailla ja punnita vaihtoehtoja. Koko ohjelma sisältää kuitenkin sadoittain lyhennettyjä pikakomentoja, jolloin vain puhdas CAD-mallintaja jaksaa muistaa ne kaikki. Lisäksi ohjelmia arkkitehtuurin parissa käytetään niin paljon, että vain yhteiset Windows-komennot ovat yleensä varmimpia ja projektikohtaisesti voidaan opetella muutama käytettävä lyhennekomento. Hiiren käytön etuna on myös avustetut vihjeet ja vaihtoehdot, mutta käyttöliittymään on tullut myös monia lisätoimintoja, jotka ohittavat pelkän hiiren toiminnot – kaksiulotteisessa tasossa liikkumisen, siirtymisen tasossa ja rullaamisen kahteen suuntaan – tästä esimerkkinä ohjelman oma Steering Wheel, joka vastaa konsolin käyttämistä. Itse sanoisin Autodeskin kouluttajien tapaan, että kaikki ei ole pelkkää pelaamista tai konsolipelejä, suunnittelu on melko abstraktia ja siinä suunnittelukonsoli jää melko usein tarpeettomaksi ja marginaaliseksi. Itse suunnittelua vääristää se, jos se mielletään interaktiiviseksi tieteiselokuvaksi tai pelaamiseksi, joita se ei todellakaan ole. Tärkeämpää on itse tietokone ja sen prosessit ja mitä tehokkaammaksi ja yksinkertaisimmaksi hiiri ja näppäimistö on jätetty, sitä parempi. Itse en suosita halvinta ja yksinkertaisinta hiirtä sekä näppäimistöä, mutta en toisaalta mitään kalliimpia ergonomiamalleja tai pelaamismalleja. Joissain prosesseissa kuten 3D-mallin kieputtelussa ohjauskonsolit toimivat tavallista hiirtä paremmin, mutta yleisimmin niillä on vähän käyttöarvoa. Lisäpainoarvon antaminen konsolille ja näppäimistölle mielestäni hämärtää suunnittelun sisältöä.

AutoCAD-ohjelman käyttöliittymä ja sen customointi on minusta osin triviaali aihe. Merkitystä on sillä, että toiminnot ovat teknisesti saatavilla ja lopputulos on tavoiteltu. Tshekkiläiset käyttäjät ovat arvioineet ohjelmassa olevan 1500 toimintoa ja 1250 säädettävää muuttujaa, tämä on onnistuneesti määrittävä. Ohjelmaa voidaan käyttää perinteiseen piirtämiseen tai 3D-mallintamiseen. Tämän ohella AutoCAD-ohjelmaa voidaan käyttää lukuisten erikoisalojen alustana ja eri maiden sovelluksina. Itse näen ohjelman perusmallissa riittävän toimintoja mallintamiseen ja piirtämiseen, mutta alakohtaiset sovellukset ovat kysymys erikseen. Itse en näe juurikaan sisältöä käyttöliittymän muokkaamisessa, sillä käyttöliittymää on muokattu jo pian 40 vuotta ja sen kehittämiseen on käytetty jo miljoonia dollareita ja kehittämiseen ovat vaikuttaneet jo sadat tuhannet käyttäjät. Suurimmat muutokset käyttöliittymään ovat tulleet samassa kehityksessä käyttöjärjestelmän muuttuessa sekä yleisen yhtenäisen ohjelmien käyttöliittymien kehityksen myötä. Itse ohjelma kyllä sellaisenaan kelpaa minulle ja kyllä 800 tunnin perehtymiskokemuksella suuri osa toiminnoista valkenee, jos ei valmiiksi, niin tarvittaessa. Olennainen osa ohjelmasta on erittäin monimutkaisten ominaisuuksien käytännön soveltaminen, ei niinkään ohjelman käyttöliittymä, erikoinen konsoli tai käyttäjäkohtainen mukauttaminen – luokittelen käyttäjäkohtaiset ei-oleelliset säädöt tarpeettomiksi kuten tietokoneen laitteiden huomiovalaisemisen tai sellaisen erikoismuotoilun, joka eroaa levystä tai laatikosta. Näppäimistön ja hiiren osalta perusmallit ovat yleensä jopa parempia kuin erikoismallit.

Mestarikurssi AutoCAD-ohjelmasta on osaltaan työskentelykäsitteiden ja menetelmien laadunvarmistusta, mutta mukana on laajemmin aiheesta kuin Essentials-kurssissa, noin ensimmäiset 414 sivua on kertausta ja johdantoa. Kehittyneen käytön esittelyä on 448 sivua, josta 3D-mallintamista on 200 sivua ja lopussa on myös käyttäjäkohtaista standardisointia 96 sivua. Oleellista nimenomaan tässä mestarikurssissa on ladattava oheissisältö ja itse ohjelma tietolähteenä. Kirjasta ei hyödy vain lukemalla kirjaa ilman ohjelman käyttöä, mutta ohjelmaa ei voi harjoitella materiaaleilla ilman kirjaa. Suurin osa harjoittelusta on vain kirjassa. Autodesk tarjoaa myös sertifikaatteja osaamisesta, joita olen itsekin saanut, mutta ne myös vanhenevat eivätkä vastaa toimistokohtaisiin standardeihin – yleensä kaikilla aloilla painotetaan käytännön soveltamista, joka ohittaa laajuudessaan tutkinnot ja kurssit. Ammattilaissertifikaatit ovat myös menoerä eivätkä tuo automaattisesti vastaavia tuloja niihin käytetyistä rahasummista – omaa koulutustoimintaa ja yrityskohtaisia standardeja ylläpitäville yrityksille sertifikaatit eivät välttämättä ole tavoittelemisen arvoisia, myös siksi, että ne eivät vastaa maakohtaisiin osaamisvaatimuksiin. Täydennyskoulutuskurssit voivat toisaalta olla myös hyödyllisiä ja niiden yhteydessä koulutuksesta saa myös todistuksen. Korostaisin kuitenkin, että arkkitehtiyritykset ovat yleensä monialaisia ja niiden projekteissa käytetään aina useita ohjelmia, joiden yhteiskäytön hallinta ja yrityskohtainen standardisointi on yritysten omalla vastuulla.

AutoCAD-ohjelma on siinä mielessä välttämätön arkkitehtuurin suunnittelualalla, että BIM on arkkitehtuurihankkeista vain kallein ja uusin osuus. Ennen 2000-lukua BIM-käsitettä ei vielä edes määritetty, eivätkä vanhat BIM-mallit olleet tarkkoja eivätkä sellaisenaan kelpaa nykyaikana. Rakennussuunnittelua oli vielä ennen CAD-kautta 1980-luvulla, vaikkakin käyttöä varten sen ajan suunnitelmia poikkeuksetta digitoidaan CAD-käyttöön, ja 1970-luvun sekä sitä edeltävä suunnittelijasukupolvi ovat kaikki jo yli 60 -70 vuotiaita, siis lähes kaikki joko eläkeläisiä, puolieläkeläisiä tai asiantuntija-asemassa olevia pääsuunnittelijoita. Vielä oman opiskeluni aikoihin 1990-luvun ajan piirustuksia tehtiin myös kuultavalle paperille sekä piirustusmuoville ja lisäksi hyödynnettiin valokopiointia. Noihin aikoihin nuo taidot alkoivat jo arkkitehtitoimistoissa käydä vanhanaikaisiksi. Nykyään vastaavaa piirtämistä toteutetaan vain CAD-piirtämisellä, tosin eivät vanhat tussit ja paperit ole kuitenkaan kiellettyjä, päinvastoin, ne ovat hyvää yleissivistystä ja mekaaninen varasuunnitelma, sekä luotettava mekaaninen luonnostelujärjestelmä. Nykyaikaisessa käytännön suunnittelussa on kuitenkin jo siirrytty digitaaliseen kauteen ja mekaaninen piirtäminen nykyaikana nostaisi työvoima- ja kopiointikuluja liian korkeiksi. Kuitenkin jos olisit suunnittelemassa luottamuksellista projektia ulkomailla, jossa et voi saada käsiisi nykyaikaista CAD-lisenssiä, vaihtoehtona ovat joko kakkoslaadun verkosta irti oleva CAD- tai BIM-ohjelma tai mekaaninen piirtäminen – geometrian mahdollisuudet olisivat tosin yksinkertaisia.

Mekaaninen piirtäminen on paitsi hitaampaa kuin digitaalinen, siinä toistetaan samoja vaiheita työvoimavaltaisella tavalla, jolloin kustannukset nousevat korkeiksi. Itse sanoisin, että länsimaissa se kannattaa vain kuvataiteen yhteydessä, kun on saavutettava korkeampaa laatua ja taiteellista ilmaisua, kuin minkä digitaalinen työskentely mahdollistaa. On muistettava, että kuvataide ei arvostetuimmassa muodossaan ole originaalina tietokoneiden näytöillä, vaan fyysisinä kappaleina. Itse en pystyisi millään ohjelmalla tai algoritmilla toistamaan tai ylittämään omaa tussikynäpiirtämistäni, akvarelleista puhumattakaan. Kuitenkin arkkitehtuurivisualisointi on oma lukunsa ja nykyään on yleinen standardi käyttää visualisointitoimintoja BIM-mallien havainnollistamisessa yhdistettynä kuvankäsittelyohjelmiin. Korkeimman työmäärän visualisoinnit ovat erikoisosaamista, joka näkyy myös kustannuksissa, mutta alalla on Suomessakin kannattavia yrityksiä aivan kuten konkreettisesti havainnollistavien pienoismallien valmistuksessa. Itse arvostan visualisoinneissa eniten arkkitehtitoimistojen sisäisesti kehittämää osaamista, koska se yhdistyy myös toiminnallisella tasolla muuhun dokumentaatioon. Uusi ala Suomessa on ollut BIM-konsultit, jotka tuottavat arkkitehtuuriratkaisuja joko itsenäisesti tai avustaen pääsuunnittelijoita. Korostaisin kuitenkin, että pääsuunnittelija on aina suunnitelmasta vastuussa oleva ihminen, siitä huolimatta, että hän käyttäisi konsulttia tai itse jotain ohjelmaa tai algoritmia suunnittelun apuna.

Autodeskin AutoCAD- ja Revit -kurssien aikana olen palannut toistuvasti havaintoon, että CAD- ja BIM-kurssien rinnalla kannattaa toteuttaa omia projekteja. Nyt tehdyn AutoCAD-mestarikurssin aikana tämä on entisestään korostunut. Kurssimateriaali mestarikurssitasolla käy pääasiallisesti lävitse toimintoja ja niiden vaihtoehtoja yksinkertaisia perustapauksia vasten ja niinpä kurssien esimerkit ovat liian suppeita käytännön tasolle. Tästä ottaisin yhden esimerkin: siinä missä AutoCAD -kurssimateriaalissa esimerkiksi perustasolla luodaan muutaman istuimen ryhmä viiden minuutin harjoituksena ja haastavimmalla tasolla 30 istuimen ryhmä, vastaavasti minä omien projektieni parissa loin parissa päivässä istuinjärjestyksen kehittämääni katsomoon, jossa on enemmän istuimia kuin Helsingin Olympiastadionilla. Hanke soveltuu myös jatkokehittelyyn, vaikkakin pääasiassa rakennuskonseptisuunnitelmaksi - digitalisaatio ja nyt viimeksi pandemia ovat vieneet kysynnän suurilta ulkoilmakatsomoilta – toista oli antiikin Kreikan ja erityisesti Rooman valtakunnan aikoihin.

Nykyaikana kysyntää kymmenien tuhansien istuinten ulkoilmakatsomoille voisi sen sijaan olla lähinnä Aasian väestöpohjalla, kuten Intiassa, Kiinassa ja Koreassa – myös Amerikoissa on ollut taloudellisesti kannattavia urheilun ulkoilmatapahtumia, kuten kaupallisesti maailman suurimmalla urheilumarkkina-alueella Yhdysvalloissa. Käytännössä Suunnittelutoimisto Poutvaaran olisi realistista toimittaa katsomokonsepti ja muokata sitä paikalliseen käyttöön mille tahansa edellä mainituista markkina-alueista, vaikkakin ammatin lisensointisyistä hankkeella olisi oltava paikallinen pääsuunnittelija-arkkitehti. Teoreettisesti nykyään myös uskonnolliset tai poliittiset ulkoilmatapahtumat voisivat käytännössä vetää yhtä suuria katsomomääriä kuin toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurta yleisöä kiinnostavat musiikkikonsertit. Kesäteatterit ovat puolestaan marginalisoituneet antiikin Kreikan ajoista pääasiassa elokuvateollisuuden synnyttyä 1900-luvun alussa ja enemmän vuosisadan lopun jälkeen digitaalisten henkilökohtaisten näyttölaitteiden kehittämisen myötä.

Vaikka Suomessa ei ole kysyntää uusille kymmenien tuhansien istumapaikkojen ulkoilmakatsomoille, Suunnittelutoimisto Poutvaaran olisi realistista tarjota Suomen markkinoille kymmenien, satojen tai jopa parin tuhannen katsomopaikan ulkoilmakatsomoiden konseptimalleja tai suunnittelupalveluita – niihin pätee käytännössä vastaavat periaatteet kuin isompiin, ja osa kysymyksistä, kuten akustiikka, näkyvyys ja kattamisrakenteet voivat olla yksinkertaisemmin ratkaistavissa. Tässäkin tapauksessa hanke tarvitsisi kotimaan hankekohtaisiin pätevyysvaatimuksiin vastaavan pääsuunnittelija-arkkitehdin tai insinöörin, sekä tietenkin myös oheiskonsultteja. – Minun omat valmiit innovaationi kattavat vain istuin- ja katsomokonseptin, osin sen arkkitehtuurisuunnitelman ja sen muokkaamiseen tapauskohtaisiin vaatimuksiin – ei siis koko hanketta.

Olen yleensä havainnut, että mestarikurssit ovat kaikista aiheista vähän samanlaisia. Niissä on pohjavaatimuksena hyvää asian hallintaa opiskelijalta ja vahva oma näkemys, jonka avulla kurssi onnistuu itsenäisesti. Vastaavasti esimerkit ovat pääosin teknisten alkeisesimerkkien harjoittelua verrattuna käytännön taitoihin ja töihin. Minulla on ollut tuntuma useinkin, että itse oppimateriaalit sisältävät virheitä ja osin materiaali jätetään puutteelliseksi, jotta sitä voisi korjata opiskelun yhteydessä – siis aivan päinvastoin kuin kouluopetuksessa. Monesti kouluopetuksessa kritisoidaan, jos oppimateriaalissa on virheitä ja puutteita, sen sijaan mestarikursseja tehdessäni löydän aina oppimateriaalista virheitä ja välillä tuntuu, että niitä on jätetty materiaaliin tahallaan, tai sitten oppimateriaali tehdään huolimattomasti. Lisäksi yksi näkökulma on, että mestarikurssien harjoitusten oppimateriaalia voi itse laajentaa ja siten osin kirjoittaa uudelleen. Toisaalta yleisesti tiedetään, että rakennussuunnitteluohjelmien mestarikurssien laatijat ovat monesti vastaavalla tasolla olevia arkkitehtejä kuin edistyneimmät oppilaatkin. Lukemani teoksen pääkirjoittaja on arkkitehti, jolla on 30 vuoden mittainen arkkitehtilisenssi ja 20 vuoden kokemus CAD:n käytöstä, toinen taas on CAD-konsultti ja teknikko 20 vuoden kokemuksella suunnittelusta, ja molemmilla on rooleja Autodesk-yrityksessä. Koska itselläni on vastaavasti 30 vuotta taustaa arkkitehtuurista, 40 vuotta kokemusta tietokoneista ja viimeiset 10 vuotta aktiivista CAD:n käyttöä, siten ei ole poikkeuksellista, että esimerkiksi itse olen löytänyt puutteita ja virheitä oppimateriaalista, tässä tapauksessa materiaalilla on ollut vain kaksi pääkirjoittajaa, jotka ovat omalla ammattialallaan vain hieman keskitason yläpuolella. Tätä taustaa vasten on myös ymmärrettävää, että näen tuhannen sivun korkeimman vaatimustason oppikirjamateriaalin osin suppeana harjoitusmateriaalina pikemminkin kuin gurun kirjoittamana pyhänä kirjana tai kattavana käsikirjana – ylimmän tason opas on etupäässä itsenäisen perehtymisen harjoituskirja. Mestarikurssitasolla tavoitteena onkin, että oppimateriaali on vain lisäapu, ja pääosa on omalla työskentelyllä ja omien näkemyksien kehittämisellä. Tarkkaan sisäistetty harjoitusmateriaali toimii kuitenkin myöhemmin viiteapuna. Samalla painottaisin myös yrityskohtaisten standardien kehittämistä kansallisten standardien seuraamisen yhteydessä samoin kuin ohjelmien suhteen ohjelmavalmistajien tuottamia systemaattisia ohjetietokantoja.

Sybexin AutoCAD:n mestarikurssimateriaali on tuhat sivua kirjassa – aloittelevien näkökulmasta tämä tuntuu suurelta määrältä, mutta asiaan perehtyneiden näkökulmasta suppealta ottaen huomioon ohjelman suurempi käytännöllinen laajuus. Kirja ei ole myöskään kattava käsikirja, vaan suuri osa materiaalista on perustapauksia. Kirjan materiaalien ohella saatavilla on toistakymmentä ylimääräistä harjoitustiedostoa ja 161 sivun verran täydentävää kirjailijan tekstiä, jonka kustantaja on jättänyt kirjasta pois, mutta joka on kirjailijan sivustolta vapaasti ladattavissa. Vastaavaa materiaalia pitäisi olla paljon enemmän, jotta kirja toimisi kattavana käsikirjana – ja tämän lisäksi käsikirjalta vaadittaisiin laajempia hakemistoja kuin Sybexin kirjoissa – toisaalta Autodesk on julkaissut hakemistoja itse. Yhteenvetona omasta työskentelystä olen itse havainnut harjoituksissa myös kertoimen 7X, se tarkoittaa määrää tiedostoja, joita syntyy kirjan 1X harjoitustiedostoista eri vaiheissa. Koko kirjan 258 harjoitustiedostosta syntyy siis 1800 omaa harjoitustiedostoa, ja käytännössä kaikki harjoitukset voi itse piirtää tyhjästä aloittaen valmiiksi saakka, jolloin kirjan tiedostot ovat vain viitteinä.

Ajatellen muuta kuin itse pidettyä kurssia, Sybexin kirjat sisältävät tekijänoikeusmuistutuksen, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että jos kirjoja käytettäisiin opettamiseen, tulisi siitä tehdä sopimus Wiley-yhtiön kanssa. Käytännössä kirjat soveltuvat etupäässä itseopiskeluun ja -harjoitteluun ja niitä voidaan käyttää myöhemmin viiteteoksena kirjahyllyssä työaseman lähellä, jossa niiden esimerkkeihin voidaan myöhemmin palata. Viiteteoksena ne sopivat paremmin apulähteeksi kuin esimerkiksi tabletilta katsottavat YouTuben vinkkikanavat. Itse korostaisin, että CAD-ohjelman käytössä videoilla on vain yksittäisen viihteellisen esimerkin kaltaista tai aloittelijoita inspiroivaa merkitystä. Pääosa videoiden tuottajista on harrastelijoita ja harvemmat ohjelmaviihteen tekijöitä. Harrastelijamateriaalin sijaan käytännössä kattavampaa täydentävää tietoa tarjoavat Autodeskin omat ohjesivustot ja myös ohjelmien omia keskustelufoorumeita ja käyttäjäyhteisöä sekä asiantuntijoita voidaan käyttää monimutkaisten ongelmien ratkaisemisessa. Käytännössä tämän enempää edullisen kustannusluokan apua ei ole saatavilla. Erityisasiantuntijat voivat periaatteessa korkeaa korvausta vastaan pyrkiä ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia tai auttamaan ohjelman käyttämisessä – mutta arkkitehtuurialalla käytännössä pääsuunnittelijan tai suunnitteluvastuullisen arkkitehdin ja heidän toimistonsa avainhenkilökunnan tulisi itse pystyä ratkaisemaan sekä käytettävyys että haasteelliset soveltamiskysymykset.

Useimmat arkkitehtuurialan toimistohaasteet ovat sellaisia, että niitä ei voi hallita tilapäisillä konsulteilla tai avustajilla – ne edellyttävät vakihenkilökuntaa tai määräaikaisesti hankkeen keston ajaksi palkattua kiinteää väkeä. Henkilöstöltään pienissä suunnittelutoimistoissa pohjaedellytyksenä on työskentelymaan kielen, tässä tapauksessa suomen, natiivihallinta. Se pohjautuu ensisijaisesti rakennusalan normiston, ohjeiden, lainsäädännön ja viestinnän ymmärtämisvaatimuksiin, joka on ehdoton edellytys pääsuunnittelijan ja suunnitteluvastuussa olevan arkkitehdin tehtävälle. Arkkitehdin ammatti on globaalilla tasolla tyypillisesti sellainen, että pääasiallisessa suunnittelu- ja hallinnointivastuussa olevat arkkitehdit ovat kohdemaan syntyperäisiä kansalaisia tai laajemman työryhmän vastuuhenkilö on. Tämä ei kuitenkaan estä ulkomaalaisia toimimasta vieraiden maiden työryhmissä, mutta kylläkin estää perinteisen arkkitehdin toimenkuvan harjoittamisen. Tämä on käytännössä sisäänrakennettu useimpien maiden lainsäädäntöön eli kysymys ei ole ulkomaalaisten syrjinnästä vaan kyse on yleisesti maailmalla vallitsevasta lainsäädännöllisestä vaatimuksesta varmistaa se, että rakennushankkeesta vastuussa oleva henkilö on riittävän pätevä, ymmärtää kaiken, on viestintäkykyinen ja on haastettavissa.

Autodeskin ohjelmia käytettäessä myös natiivi englannin kielen osaaminen on edellytys ohjelman käytölle, ellei kohdetta suunnitella kansainvälisessä yhteistyössä sellaisessa maassa, jossa ei käytetä englantia ja suomea – tästä tulee lähinnä mieleen Espanja, Italia, Kiina, Saksa, Ranska ja Venäjä. Tarvitaan samalla myös useiden muiden suunnittelu- ja dokumentointiohjelmien ja käyttöön liittyvien muiden ohjelmien hallintaa. Vieraankielisen käyttöliittymän käyttö on vähäinen vaiva verrattuna siihen, että vieraskieliset asiasisällöt, lainsäädäntö- sekä rakentamistapa ja suunnittelun viestintä tulee rakennushankkeissa hallita. Suunnittelualalla yleensä tarvitaan hyvät taidot omasta alasta – käytännössä korkeakoulukoulutuksen ja ammattikokemuksen sekä käytännön rakentamisen tuomaa ammattiosaamista. Suurissa toimistoissa vastaavien tehtävien teossa on kymmeniä eri alojen ammattilaisia, kun taas vastaavasti pienten toimistojen harvat työntekijät tekevät vastaavia useampia tehtäviä moniosaajina – verrattuna suurempien yritysten kapealle sektorille erikoistuneisiin yleistyöntekijöihin, pienten toimistojen työntekijöillä voi olla saman vuoden aikana laaja-alaisilla osaamisvaatimuksilla kymmeniä kapeita erikoistyörooleja. Tämä nostaa pienten yritysten osaamisvaatimuksia henkilöstölle korkeammiksi kuin keskimäärin suuremmissa yrityksissä.